Uuden ylioppilaan puhe

Jos kuka tahansa kävelisi abiaulaan ruokavälkällä, kun meneillään olisi rehtorimme Riston järjestämät kahvit lukiolaisille, näkisi, miltä Norssin yhteisöllisyys käytännössä näyttää: Käytävä on täpötäynnä lukiolaisia, ja joka suunnasta voi kuulla pientä pulinaa, kun oppilaat vaihtavat ajatuksia, ja tietysti biljardipöydän äärellä on aina käynnissä pelit. Myös opettajat ovat liittyneet seuraan, kun jossain muualla sattuu kerrankin olemaan opehuonetta paremmat pullat. Kaiken ytimessä on siis yhteisöllisyys, opiskelijat ja opettajat yhdessä. 

Yhteisen hyvän edistämisessä meillä ylioppilailla onkin ollut iso rooli. Vanhojen tanssien koreografit loihtivat upeat esitykset, joita on Hipposhallilla saakka saanut esittää, ja koulumme juhlissa on ollut korvaamatonta osaamista valojen ja äänien kanssa. Soittajat ja laulajat ovat venyneet hektisissä lukion vaiheissa aivan mahtaviin suorituksiin, ja opiskelijakunnan järjestämät tapahtumat ovat tuoneet arkeen mukavaa vaihtelua. Yhteisöllisyys ei siis aina vaadi suurenmoisia spektaakkeleita, vaan pieniä arkeen liittyviä hyviä tekoja, joita kaikki meistä on tehnyt, oli kyseessä sitten koneen laturin lainaaminen äikän tunnilla tai lompakon ja passin etsiminen Tallinnan yössä.  

Tämänkaltaisista yhteisistä hetkistä ja projekteista kouluarki lopulta muodostuu mukavaksi, ja sitä myöten lukioaikakin on ollut mielekästä. Arki olisi ollut aika harmaata, suorastaan tylsää, jos koulu olisi oikeasti pelkkää pänttäämistä, koeviikkoja toisen perään. Asia saattaa kuulostaa hyvinkin itsestäänselvältä, mutta tosiasiassa se ei sitä ole. Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun kuljimme maskit päällä neljän seinän sisällä ja ruokavälkät sekä oppitunnit sekoittuvat harmaaksi massaksi. Ja vielä lyhyempi aika on siitä, kun tässä samaisessa tilaisuudessa oli rajattu määrä sukulaisia ja läheisiä paikalla, kun taas tänä päivänä rajoituksia ei lainkaan ole. Tästä erityisestä yhdessä jaetusta hetkestä saamme olla siis hyvinkin kiitollisia. 

Vaikka olemmekin selvinneet tähän saakka hienosti, olisi tiemme ollut huomattavasti vaikeampi ilman meidän opettajiamme. 

"Kas tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks, käy kulkukin helpommaks"

Tämä Eino Leinon säe tiivistää sen, missä opettajat ovat olleet kaikista tärkeimpiä: painolastin jakamisessa. Lukioaikaan on mahtunut monenlaisia jaksoja. Joskus on sattunut viikkoja, jolloin on tuntunut, ettei mikään oikein mene eteenpäin. Mutta se, että luokassa on joku, joka on halukas neuvomaan, on ollut tavattoman tärkeää heikkoinakin hetkinä. Käytävällä moikkaamiset, ryhmän-ohjaajien kannustus tai pelkästään se, että matikan opettajat eivät koskaan pidä yhteisen työhuoneen ovea kiinni, vaan hieman raollaan, antaa riittävän merkin siitä, että apua on aina tarjolla. Toisaalta onnistumistenkin juhliminen on ollut yhdessä mukavampaa. 

Myös opinto-ohjaajat eli Ride ja Tarja ovat olleet aivan erityisessä osassa, sillä he ovat olleet tukemassa ja kuuntelemassa meitä, kun olemme tehneet isoja päätöksiä tulevaisuudestamme. Muuttaakko toiselle paikkakunnalle tai jopa kokonaan toiseen maahan? Onko tämä nyt se ala, jota varmasti haluan opiskella? Joka tapauksessa se on helpottanut omaa ja varmasti monen muunkin ylioppilaan mieltä, kun näiden päätösten kanssa ei ole tarvinnut olla koskaan yksin. 

Ja Ride: sinä todellakin olet jaksanut olla apuna ja turvana, vaikka olisikin vierailemassa kopissasi jo kolmatta kertaa yhden päivän sisään. Siitä huolimatta kysyt aina iloisella äänellä: "Kuinka voin olla avuksi?" Sen myötä tietää, että olipa asia mikä tahansa, se ratkeaa varmasti. Haluamme kaikki ylioppilaat kiittää ja toivottaa sinulle hyviä eläkepäiviä.

Tulevaisuus on varmasti meitä monia askarruttava asia. Osittain on myös tuntunut siltä, että maailman muutosvauhti on kasvanut kasvamistaan viimeisien vuosien aikana. 

Törmäsin sattumoisin 100 vuotta vanhoihin työpaikkailmoituksiin, jotka mielestäni kuvaavat hyvin maailman muuttumista. Vuoden 1924 työpaikkailmoituksissa etsittiin työntekijää muun muassa seuraaviin töihin: juuston suolaaja, mies tavarain siirtoon, limonaadimestari, sianhoitaja, sekä vikkelä ja kiltti 13-vuotias tyttö.

Vuoden 2024 työpaikkailmoituksista löytyi giant leap trainee, senior specialist, face to face seller ja tekoälyn kehityspäällikkö. Vielä tätäkin ihmeellisempää on se, että tästä hetkestä ei tuskin tarvitse kulkea edes sataa vuotta, riittää kulkea ajassa vuoteen 2074 eli meidän nykyisten ylioppilaiden riemuylioppilasvuoteen, ja työpaikkailmoitukset ovat taas aivan mullistuneet. 

Myllerryksistä huolimatta uskon vankasti siihen, että paras tapa vaikuttaa tulevaan on elää ja olla läsnä siinä ainoassa hetkessä, jolloin elämä on totisesti totta. Se hetki on nyt tämä juhlapäivä, teidän kaikkien tässä salissa läsnäolevien kanssa. Ja hyvät ylioppilaat, nautitaan tästä ainutlaatuisesta juhlapäivästä.