Norssin päivänä iloittiin yhdessä
Lokakuun ensimmäisen lauantain perinteinen Norssin päivä kokosi yläkoululaiset ja lukiolaiset ilon teeman äärelle. Kahdeksasluokkaiset luokanohjaajineen, oppilas- ja opiskelijakunta sekä vanhempaintoimikunta olivat yhteistyössä organisoineet koululle ja sen ympäristöön monipuolista ohjelmaa. Kotiluokissa hymyä heräteltiin erilaisin leikein ja harjoituksin, ja Unescon arvokasta toimintaa tehtiin tutuksi Harjun rasteilla ja tietokilpailuilla.
Koulun ensimmäisen kerroksen aulatiloissa oli iloista markkinahumua: Esiintymislavalla nähtiin laulu- ja tanssiesityksiä, ja saattoipa markkinoilla kulkijan matkaan tarttua halaus pehmoiselta pandalta ja lakua suuhun. Jaossa oli myös kannustavia ja iloa tuottavia rannekkeita, joiden sanomaa jaoimme toisillemme. Muonatuvan suunnalta kaikuivat karaoken sävelet.
Lounaaksi tarjottiin herkullista pitsaa, jonka päälle vielä jokainen sai nauttia kakkua ja mehua kasiluokkalaisten tunnelmallisissa kahvioissa.
Ilon päivän päätteeksi koulun salissa meitä viihdytti stand up -mestari Mikko Vaismaa, joka liitti komiikkansa osuvasti koulun arkeen ja omiin Norssi-kokemuksiinsa. Vaikutti siltä, että keikalta lähti kotien suuntaan valumaan Norssin päivästä ilahtuneita ja voimaantuneita kulkijoita.
Tammikuu 2024