Muistoja 1a-luokan vuodesta toukokuun lopussa
Toukokuun loppu on hyvä aika muistella kulunutta eppujen vuotta. Seuraavassa muistoja jokaiselta kuluneen kouluvuoden kuukaudelta:
Elokuussa koulu yhdessä aloitettiin.
Syyskuussa Villa Ranan puutarhassa luokan oma puu valittiin.
Lokakuussa luontotaideteokset Ryhtilän ympäristössä taiteltiin.
Marraskuussa perheiltaa itsenäisyyspäivän tiimoilta vietettiin ja luontomuseossa vierailtiin.
Joulukuussa koulun joulukalanterin luukku filmattiin.
Tammikuussa kirjoja luettiin.
Helmikuussa Ladun majalla kummiopettajien kanssa retkeiltiin .
Maaliskuussa hiihtoa Ladun majalla jatkettiin.
Huhtikuussa lauttoja teknisen työn luokassa rakennettiin.
Toukokuussa yhdessä kevään juhlia vietettiin ja 1abc:n kanssa Laajavuoressa kesäisestä päivästä iloittiin!
Mehutauko nuotiolla kummiopettajien kanssa.
Kirjastossa voi köllötellä ja hyviä kirjoja lueskella.
Luokan oma puu Villa Ranassa on paksurunkoinen.
Luontomuseossa tutkittiin yhdessä.
Luontotaideteosta suunnitellaan.
Luontotaideteos on valmis.
Perheillan herkkupöytä odottaa.