5. ja 6. luokka
Oppilas valitsee 5. ja 6. luokalla yhden koko lukuvuoden kestävän tunnin mittaisen valinnaisaineen TAI yhden puoli vuotta kestävän 2 tunnin valinnaisaineen. Valinnaisaineita ei voi vaihtaa kesken lukuvuoden. Luokanopettajilta saat valintakortin, johon valinnat tehdään. Valinnaisaineet arvioidaan hyväksytty/hylätty merkinnällä.
Valitse alla olevista valinnaisaineista 1kpl.
Valinnaisaine toteutetaan joko syys- tai kevätlukukaudella 2h/viikko. Kaikki valinnaisaineet eivät välttämättä toteudu. Pyrimme siihen, että oppilas pääsee haluamalleen vaiinnaisainekurssille viimeistään 6. luokalla.
Oppiaine ja laajuus: Liikunta
Sisällöt: Kurssilla syvennetään tietoja ja taitoja tutuissa koululiikuntalajeissa, mutta tutustutaan kurssilaisten toiveiden mukaan myös lajeihin, joita ei perusliikuntatunneilla harjoitella ( esim tanssi, tennis, frisbeegolf, akrobatia, jooga, retkeily, kamppailulajit ).
Työtavat: Tutustutaan sekä yksilö- että joukkuelajeihin. Tavoitteena on kokea liikunnan iloa sekä yksin että yhdessä.
Arviointi: hyväksytty/ hylätty
Oppiaine ja laajuus: Teknologia
Sisällöt: Arjen teknologiaa. Tutkitaan ja ihmetellään ympärillä olevaa rakennettua maailmaa. Käytetään luokasta ja luonnosta löytyviä materiaaleja ja hyödynnetään niitä rakenteluissa ja askarteluissa. Tutkitaan yksinkertaisia koneita, laitteita, mekanismeja ja rakennetaan omia yksinkertaisia laitteita mahdollisuuksien mukaan. Tutustutaan Lego Mindstorms- legorakenteluun ja ohjelmointiin.
Työtavat: Tutustutaan teknologisiin ratkaisuihin ja perehdytään niihin tekemällä itse yksinkertaisia mallinnuksia,
Arviointi: hyväksytty/hylätty
Oppiaine ja laajuus: Musiikki
Sisällöt: Oppiaineessa syvennetään ja laajennetaan aiempia taitoja. Yhteismusisoinnin avulla kehitetään taitoja soittaa ja laulaa oppilaiden omista lähtökohdista käsin. Tunneilla valmistetaan ohjelmaa muutamaan lukuvuoden aikana pidettävään koulun tilaisuuteen. Lisäksi voidaan säveltää ja sanoittaa oma pieni kappale.
Työtavat: Tunneilla harjoitellaan soittamaan musiikkiluokan soittimia mm. ukulelea, kitaraa, koskettimia, laattasoittimia, bassoa ja rumpuja sekä monipuolisesti koululla olevia rytmisoittimia laulamista unohtamatta.
Arviointi: hyväksytty / hylätty
Oppiaine ja laajuus: kuvataide
Sisällöt: Tutustutaan erilaisiin tekniikoihin ja kuvataiteen muotoihin oppilaiden toiveita kuunnellen. Oppilas oppii kehittämään luovuuttaan ja saa rohkeutta itsensä ilmaisemiseen visuaalisen tuottamisen ja tekemisen kautta. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet. Pyritään tekemään myös sellaisia töitä, joihin kuvaamataidon tunneille ei normaalisti jää aikaa.
Työtavat: Kokeillaan monipuolisesti erilaisia kuvataiteen työskentelytapoja.
Arviointi: Hyväksytty/hylätty
Oppiaine ja laajuus: Käsityöpaja
Tavoitteet: Käsityön valinnaisella kurssilla syvennetään ja laajennetaan aiempia taitoja. Suunnitellaan, kokeillaan ja toteutetaan erilaisia käsitöitä. Valinnaisessa käsityössä painottuu oppilaan oman ideoinnin ja suunnittelun merkitys ja painotamme kestävän tuotteen valmistusta.
Sisällöt: Kurssilla suunnitellaan ja toteutetaan erilaisia käsitöitä, jossa yhdistyvät erilaiset tekniikat. Tehdään töitä, joihin ei käsityötuntien aikana jää aikaa. Esim. kankaankudontaa, märkä- ja neulahuovutusta ja keppihevosten valmistamista. Käsitöiden ideoinnissa ja toteutuksessa keskitytään syntyvän tuotteen tarpeellisuuteen ja käytännöllisyyteen.
Työtavat: käytetään kaikkia suunnittelemaasi työhösi soveltuvia tekstiilityön tekniikoita ja työtapoja
Arviointi: Hyväksytty / hylätty
Oppiaine ja laajuus:Kotitalous
Sisällöt: Kurssilla harjoitellaan erilaisia keittiötaitoja. Opetellaan valmistamaan helppoja ruokia ja leivonnaisia. Tehdään oikeita ruokia, jälkiruokia ja leivotaan sekä suolaisia että makeita herkkuja.
Työtavat: Normaalit ruoanvalmistukseen ja leivontaan kuuluvat työtavat.
Arviointi: hyväksytty/ hylätty
Hyväksytty/hylätty