Diaesitys uuden ajan murroksesta (käytetään soveltuvin osin myös oppitunnilla 5)
Läppärit/tabletit oppilaille tiedonhakua varten
Oppitunnilla painottuvat opetussuunnitelman tavoitteista historian T2 oppilas tunnistaa erilaisia historiallisia lähteitä sekä T4 Oppilas hahmottaa erilaisia historian aikakausijakaumia sekä käyttää niihin liittyviä historiallisia käsitteitä. Lisäksi oppitunnilla painottuu tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen (L5) tavoite oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhallinnassa sekä tutkivassa ja luovassa työskentelyssä.
Oppilas tutustuu uuden ajan murroksen aikakauteen, sen vaiheisiin ja tyypillisiin piirteisiin.
Oppilas tutustuu historiallisen tiedon hakemiseen ja lähteisiin.
Oppilas etsii aikakaudella eläneitä kuuluisia henkilöitä teknologiaa apuna käyttäen.
Projektin ensimmäisellä tunnilla opettaja esittelee käsiteltävän aiheen oppilaille diaesitystä apuna käyttäen. Tutustutaan aiheeseen keskustellen ja pohtien koko luokan kesken. Opettaja antaa oppilaille tehtäväksi etsiä teknologiaa apuna käyttäen aikakaudella eläneitä kuuluisia henkilöitä ja ohjeistaa, mistä ja miten tietoa voi löytää. Kootaan tunnin päätteeksi oppilaiden kanssa lista 1400-1700-luvulla eläneistä merkkihenkilöistä.
Nikolaus Kopernikus, Isaac Newton, Galileo Galilei, Martti Luther, Kustaa Vaasa, Kristoffer Kolumbus, Leonardo Da Vinci, William Shakespeare, Michelangelo, Laura Bassi, Isabella Katolilainen, Elisabet I, Katariina Jagellonica, Anna Boleyn