Vapaan sivistystyön koulutuksen järjestäminen ja tavoitteet
Vapaan sivistystyön koulutusta vankiloissa järjestävät kansalaisopistot, kansanopistot ja kesäyliopistot. Opetus toteutetaan lähi- tai etäopintoina.
Vapaan sivistystyön koulutuksen tavoitteena on edistää yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta. Se edistää myös ihmisten kehittymistä ja hyvinvointia. Koulutus on aina omaehtoista. Se perustuu vapaaehtoisuuteen ja rangaistusaikana lähtökohtana on vangin oma kiinnostus.
Vapaan sivistystyön koulutus vangin koulutuspolulla
Vapaan sivistystyön koulutuksiin voi osallistua matalalla kynnyksellä. Koulutus voi esimerkiksi kehittää myöhemmän kouluttautumisen kannalta tärkeitä perustaitoja tai lisätä arjen taitoja, jotka ovat tärkeitä elämän hallinnan kannalta. Vapaan sivistystyön koulutuksissa vanki voi löytää omia vahvuuksiaan ja saada henkistä pääomaa sekä virkistäytyä. Vapaan sivistystyön koulutukset voivat toimia askeleena kohti ammatillista koulutusta ja vahvistaa uskoa omiin mahdollisuuksiin oppijana.
Mistä vanki saa tiedon koulutustarjonnasta?
Vanki saa tiedon koulutuksista vankilahenkilöstöltä, vankilan opinto-ohjaajalta tai opinnoista vastaavalta virkamieheltä. Vankilassa pidetään esillä esitteitä ja tiedotteita alkavista kursseista. Vapaan sivistystyön opintoina vankiloissa tarjotaan esimerkiksi musiikkiin, taiteeseen ja muuhun kulttuuritoimintaan liittyviä kursseja sekä tieto- ja viestintätekniikka koulutusta, perustaitojen opetusta, liikuntaan, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää opetusta sekä hengellisyyteen liittyvää koulutusta.
Miten vapaan sivistystyön opintoihin haetaan vankilassa?
Vanki täyttää vankilan opinto-ohjaajalta saamansa asiointilomakkeen ilmoittautuakseen vapaan sivistystyön opintoihin. Ilmoittautuneiden määrän ja opiskelijoiden perusteella vankilan opinto-ohjaaja suunnittelee ryhmät ja käytännön toteutuksen. Jos vankilassa ei ole opinto-ohjaajaa, ilmoittautumisessa avustaa opinnoista vastaava erityisohjaaja.
Yhteistyö vankilan ja kansalaisopiston välillä
Vankilan opinto-ohjaaja sopii yhteistyössä kansalaisopiston yhteyshenkilön kanssa opiskeluryhmien kiintiöt, mitä opetusta järjestetään ja ketkä opettajat toteuttavat opetuksen.
Vankilan opinto-ohjaaja kirjaa vankitietojärjestelmään vangin osallistumisen vapaan sivistystyön opintoihin. Hän koordinoi myös opetuksen käytännön toteutuksen järjestelyt vankilassa, aikataulut sekä vankien siirtymisen opiskelutilaan. Vartijat huolehtivat vankien siirtymisistä.
Esimerkki
Riihimäen vankilassa suosittuja vapaan sivistystyön opintoja ovat musiikin ja kuvataiteen kurssit. Jos vanki hakee bändikurssille, hän on usein jo etukäteen pohtinut muiden hakijoiden kanssa soitinvalintaa ja omaa rooliaan bändissä. Suosittu on ollut myös musiikin tuotanto ja -äänityskurssi, jonka aikana vangit ovat voineet tehdä äänitteen vankilan omassa studiossa.
Sivu päivitetty 13.12.2021.