Ystäväni hevonen

Hevonen on kuulunut kulttuuriimme jo rautakaudelta, ne ovat olleet pieniä 115-145 cm korkeita, usein henkilökohtaisia, toimien lähinnä ratsuina ja myöhemmin erilaisten kulkuvälineiden vetäjinä. Vasta myöhemmin 1800-luvun lopulla ne syrjäyttivät härät tehokkaampina pellonraivaajina. Kaikissa Suomen sodissa on ollut merkittävä panos uljaan hevosemme toimista taistelutantereilla niin sotahevosena, tykkien vetäjinä, kuin unohtamatta sairas-/ruumiskuljetuksia. Yksistään talvisotaan osallistui yli 64 000 hevosta, joista menehtyi runsaat 7 000. Jatkosodassa tappiot olivat suuremmat 45 000 hevosesta jäi rintamalle yli 14 000. Nykyaikana tapaamme ystävämme raveissa, ratsastuskouluissa, kilpahevosina niin satulan alla kuin valjakkona. Työhevosten uudelleentuleminen mm. kaupunkien puistojen metsänhoitajana on jo ilahduttava näky ”cityläisen” silmissä. Suomenhevonen on nöyrän kaikkensa antavan luonteensa mukaisesti sopiva suomalaiseen maisemaan ja pohjolan ”immeisen´” kumppaniksi.

Kautta aikojen sitä on jalostettu monipuoliseen käyttöön, joten se soveltuu yhtä hyvin niin ravuriksi, työajoon, valjakkohevoseksi, kouluratsuksi kuin hyppääjäksikin. Yksikään muu hevonen maailmassa ei vedä painoonsa nähden yhtä suuria kuormia, juokse maailmanennätysaikoja ravikilpailuissa, hyppää 130 cm esteitä, suorita vaativia kouluratsastus liikkeitä, kuin suomenhevonen. Työhevosena se on ihmisen paras kumppani. Raviurheilun käytössä Suomenhevosista on n. kolme neljäsosaa. Suomenhevonen on maailman nopein kylmäverirotu. Ori Viesker pitää hallussaan maailmanennätystä kilometriajallaan 1.19,9. Kuninkuusravit tärkeimpänä vuosittaisena tapahtumana keräävät innokkaat katsojat hevosurheilun pariin eri paikkakunnilta. Oriit ja tammat kilpailevat omissa sarjoissaan Kuningas- ja Kuningatar -titteleistä kolmella eri matkalla ( 2000, 1600 ja 3000 m). Suomenhevonen on erinomainen kilparatsu myös vaativiin luokkiin. Se näyttää uskomattoman suorituskykynsä opetushevosena useissa maamme ratsastuskouluissa. Suomenhevonen soveltuu mainiosti maastoratsuksi, terapiahevoseksi, valjakko-ajoon, matkaratsastukseen, huviajeluun ja ennen kaikkea koulu- este- ja kenttäkilpailuratsuksi.

Kouluratsuina ne ovat suositumpia kuin estehevosina, sillä lämminverisiin verrattuna suomenhevosen ruumiinrakenne on raskas ja estekorkeuksien nousun myötä niiden kapasiteetti ei enää riitä. Esteratsuina pärjäävät suomenhevoset (usein ravipuolelta siirtyneitä) ovat ryhdikkäitä, kevyempirakenteisia ja pidempikaulaisia hevosia, jotka nauttivat silminnähden kilpailemisesta ja omaavat loputtoman innon hyppäämiseen. Astutustilastojen valossa suomenhevosen suosio ratsu- ja pienhevospuolella on ollut viimevuosina ilahduttavassa kasvussa. Suomenhevosen monikäyttöisyydestä hyvänä esimerkkinä ovat mm. tähtiaikaiset työkilpailuissa menestyneet hevoset sekä ravikuningas Peten menestyminen uudella ratsu-urallaan. Valjakkoajossa suomenhevoset ovat menestyneet MM-kisatasolla menestyneet valjakkohevosemme ovat tuoneet lisääntyneen innostuksen aikuisharrastajien riveihin. Turvalliset suomenpienhevoset ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi esim. aloittelevien aikuisratsastajien keskuudessa. Kadonnutta hevosmiestaitoa ja perinnettä tulisi levittää uusien yrittäjien ja harrastajien parissa arvokkaana vanhan kulttuurimme säilyttäjänä.

Poikimiset

Suomenhevonen voi hedelmöittyä jo alle kaksivuotiaana, mutta sen oma kehitys on vielä pahasti kesken, eikä varsominen ole turvallista. Sopiva tiinehtymisikä on vasta kolmen vuoden jälkeen. Kiimat esiintyvät keväästä lähtien n. kolmen viikon välein (1-3vrk) ja ovat voimakkaammillaan touko-kesäkuussa. Kantoaika on n.11kk. Ensimmäisen varsansa tamma tekee yleensä hieman lyhyemmällä kantoajalla kuin seuraavat. Tammalle on luonnollista varsoa vuosittain, mutta usein ihmisen toimista, hevosen muut tehtävät elämässään rajoittavat äitiyttä. Suomenhevonen on hyvä varsomaan ja huolehtii jälkeläisestään erinomaisesti. Jonkin verran ilmenee kaksosia. Varsomisen merkit ovat selkeät; lautaslihakset painuvat molemmin puolin kuopalle eli pehmenevät kuten naudalla, kupeet painuvat myös kuopalle, utareet täyttyvät ja pihkamaito pisara ilmestyy nisien päihin. Hevonen on selvästi levoton ja käy makuulle useita kertoja. Poltot näkyvät selkeästi. Tamma ei useinkaan tarvitse apua synnytyksessä, vaan selviää siitä itsenäisesti rauhallisessa ja tutussa ympäristössä. Ei kannata hermostuttaa varsonutta emää (jottei se vahingossa talloisi varsaansa) vaan antaa sen kuivata vastasyntynyt (samalla se edesauttaa pihkakakan ulostuloa ja antaa oman bakteerikantansa varsalleen) kaikessa rauhassa. Sopivan tilaisuuden tullen on hyvä antaa lämmintä melassivettä (pellavansiemenlimaa) tammalle vahvistukseksi. Parin päivän päästä varsa on leimautunut emäänsä ja se voidaan päästää turvallisesti laitumelle. Sää ei saa olla tuulinen, kostea tai sateinen ensimmäisten kahden viikon aikana, jottei varsa vilustuisi. Imettävää tammaa voidaan käyttää työssä ja varsa seuraa luonnollisesti mukana oppien samalla luottamaan ihmisiin ja ympäristöönsä.

Suomenhevosen lukumäärä

Hevosia on kasvatettu Suomessa jo keskiajalla yli oman tarpeen ja niitä on viety ulkomaille asti. Kruunun hevoskasvatus 1500-luvulla oli jo merkittävän järjestelmällistä. Sotien ansiosta hevonen oli lainsäädännön kannalta tärkein kotieläin. Kaskikulttuurin ja peltojen sarkajaon myötä hevosesta tuli viljelijän tärkeä työkumppani keskiajan maataloudessa. Parhaana työntekijänä hevosesta pidettiin hyvää huolta ja se sai muuta karjaa paremmat rehut. Hyvin hoidettuna ja kiiltävä karvaisena se oli koko talon ylpeys. Koneistumisen myötä (niitto-, haravakoneet jne.) hevosvoimat lisääntyivät. Metsätöiden lisääntyessä 1800-luvun loppupuolella hevosten työtaakat kasvoivat merkittävästi. Hevosjalostus edistyi huomattavasti vuodesta 1835 lähtien kruunun oriiden ansiosta, lisäksi järjestettiin 1860-luvulta asti kilpa-ajoa, joissa voitiin testata hevosten ominaisuuksia. Varsinainen Suomenhevosen kantakirja perustettiin 1907. Torpparilain myötä tulivat vuokraviljelmien pitäjille niin kutsutut hevospäivät eli taas teki suomalainen mies ja hevonen työtä maanomistajalle ja hevosten lukumäärä nousi tasaisena. Vuonna 1910 rikottiin jo 297 000 raja-aita. Kymmenessä vuodessa maatalouden vahvan kasvun myötä hevosten tarve kasvoi 400 000:n yksilöön. Seuraavat vuosikymmenet mentiin tasaisesti ilman heilahduksia. Sodat ja maanluovutukset merkitsivät suuria tappioita myös Suomenhevosen riveissä. Jatkosodan jälkeen 1945 oli suomenhevosia 433 000, mutta maatalouden teollisen koneellistumisen myötä alkoi suomenhevosen alamäki ja 50-luvulla alkoi traktorien esiinmarssi yleistyä pelloilla ja 60-luvun alkuun oli hevosluku jo melkein puolella pienentynyt n.250 000. Varsinainen romahdus kulki maaseudun tyhjentymisen myötä, 70-luvulla oltiin alle 90 000 ja alle 20 000 mentiin vuonna 1982. Maaseutu autioitui ja lämminverinen ravuri teki voittokulkuaan kilparadoilla syrjäyttäen sitkeän suomenhevosen. Tämä oli onneksi alin luku ja havahduttiin ajoissa huomaamaan suomenhevosen hyvät ominaisuudet, sekä monikäyttöisyys ja tämän myötä rotu on nyttemmin noussut suosituksi harrastus- / kilpa- / työhevoseksi. Vuonna 1982 jäljellä oli19 900 yksilöä. Nykyään yritetään laajentaa ja löytää uusia sukuja, sillä jalostuksessa suositut oriit (esim. Eri-Aaroni) esiintyvät useita kertoja saman yksilöön sukutaulussa. Kantakirjoja on laajennettu 1990 luvulta suunnitelmallisesti useampaan suuntaan; työ-, juoksija-(ravi-), ratsu-, pienhevonen jne. Vanhat värit on hyväksytty jälleen jalostukseen. Suljettu rotukanta. Vuonna 2004 oli jo noustu 61 055 hevosen tasolle. Eu:n myötä ovat investointituet auenneet myös hevosalalle ja tämä on antanut myötätuulta suomenhevoskasvatukselle. Jalostusohjesääntö vahvistettiin vuonna 2005.

Suomenhevosen luonne

Suomenhevosen luonne on älykäs, rauhallinen ja tottelevainen. Hevosemme on myös eteenpäinpyrkivä, mikä tekee siitä kevyen ajaa ja ratsastaa. Monipuolisuudessaan rotumme vie voiton koko maailmassa, harva hevonen sopii lähes kaikkiin käyttötarkoituksiin niin hyvin kuin kotoinen suomipollemme. Sen nöyrä, rohkean utelias ja luottavainen luonne on testattu monissa sodissa ja vaikeissa metsätöissä kautta historiamme. Niukissa oloissa se on löytänyt metsistä syötävänsä nurkumatta. Se on kantanut meidän esi-isämme monen vaikean kauden halki ja se on valmis jaksamaan kansamme myös tulevaisuuden matkat.

Nuorempana pappani oli yksin tukkimetsässä töissä, ja niinhän siinä sitten kävi, että onnettomuus sattui. Painava tukki kaatui papan jalan päälle, eikä se kestänyt enää kävelyä. Pappa sai kuitenkin juuri ja juuri raahattua itsensä käsillään rekeen, talviaika kun oli. Papan hevonen, Välkky, huomasi että nyt ei ole kaikki ihan kunnossa, ja kun Välkky oli fiksu hevonen, toi se pyörtyneen papan itsekseen takaisin kotiin. (Kirsi Lustig. 16.2.2005)

Ellikki: 1600-luvun suomenhevonen oli pieni sitkeä poni ja talon arvokkain eläin.