P.M.Jatta

Kuten aikaisemmin mainittu alettiin kantakirjata suomenhevosia 1907.  Kirjaukseen valtio osti useita parhaita ns. kunniaoritta ja sijoitti niitä ympäri suomen.  Jalostukseen käytettiin useita rotuja, mutta pääsääntöisesti Friisiläistä ja Venäjän Orloveja. 

Suomenhevossuvunkantajat sanotaan olevan Halin-Sukkilan suvun Pielisjärvellä. Suomenhevosesta jalostettiin pieni, ”sitkas”, terve ja hyväjalkainen, myös armeijan tarvitseman ratsastusominaisuuden piti myös olla osana jalostusta. Suomenhevosen rakenne näin ollen oli vaativa koska sen piti olla kestävä, voimakas ja samalla ketterä, myös sääoloihin sopiva ja hyvä rehunkäyttökyvyltään. Hevosen piti myös taipua erittäin moneen käyttöön samanaikaisesti ja arvostettiin jos hevonen oli vielä erittäin nopea ns. ravinopeus, josta taas ravit polveutuvat.

Suomenhevosen jalostuksen pääpainopisteet meidän isoisällä Frans Emil Härkälällä, Mynämäen kylästä, oli, että hevosen on oltava vankkakaulainen, sillä pitää olla pyöreä runko ja sen oli oltava lihaksikas. Jalat suorat ja kuivat. Täysipäisiä eli nöyrä, rehellinen ja eteenpäinpyrkivä. Karsiutuminen silloin oli kovaa, jos varsa ei täyttänyt edellytyksiä ts. kestänyt valmennusta tuleviin tehtäviin se laitettiin hyvin äkkiä makkaraksi, koska ei ollut ”varaa” syöttää ns. pullahevosia. Näin pysyi myös jalostuksellinen taso korkealla ja heikot karsiutui pois. Jo isoisällä oli kahta tyyppiä hevosta vankempaa työjuhtatyyppiä, pellolle ja tukkimetsään sekä aavistuksen kevyempää, pitkärunkoisempaa matkaravihevosta, jolla taas taitettiin kylä- ja asiointimatkat. Isoisällä oli tärkeä myös käyttää kaikki hevosensa kantakirjauttamassa ja hevosten kanssa käytiin näyttelyissä ja kokeissa usein. Se toi kasvattajalle nimeä ja oli tärkeä ”laatusertifikaatti”. Kantakirjaukseen nähtiin paljon vaivaa eli hevosia harjoitettiin ja käsiteltiin paljon.  (Mira Heininen)