Jalostuksen historiaa

Suomenhevonen on ainoa suomalainen hevosrotu ja niitä on maassamme noin 20 000, mikä vastaa noin kolmasosaa koko Suomen hevosmäärästä. Suomenhevoskantakirja on avattu vuonna 1907, eli virallisesti rotu on hieman yli 100 vuotta vanha. Sitä pidetään monipuolisena yleishevosen, vaikka 90% suomenhevosista kasvatetaankin ravihevosiksi. Käyttö ratsuhevosena on myös ollut kasvussa viime vuosina, ja kiinnostus suomenhevosen käyttöön matka- ja virkistyspalveluissa on herännyt. Rodun ominaisuuksiin kuuluu yhteistyöhalu, nöyryys, rauhallisuus ja lisäksi se on ulkoisilta ominaisuuksiltaan keskikokoinen, hyväryhtinen sekä melko vankka. (Juvonen, Essi 2010)

Suomenhevosjalostuksen historiaa

Suomenhevosen varhainen jalostushistoria ei ole kovin hyvin tiedossa. Suomenhevosen alkuperäisimpänä muotona voidaan pitää suomalaista maatiaishevosta, joka oli pieni, vaatimaton ja sitkeä työhevonen. Vuosien saatossa tätä rotua paranneltiin risteyttämällä siihen erilaisia rotuja, kuten orlov-ravuria, arabialaista sekä friisiläistä. Erilaisista risteytyskokeiluista todennäköisesti eniten Suomenhevosen syntyyn vaikutti Pielisjärveläinen Halin-Sarkkilan kantana tunnettu hevossuku, jossa käytettiin färstenbergiläisiä sekä Venäjältä tuotuja itämaisia hevosia. Suomenhevosen kantakirja perustettiin ja puhdasjalostus aloitettiin vuonna 1907. Hevoset olivat lisääntyneet pääasiassa suurilla yhteislaitumilla, joten sukutietoja oli saatavilla vain vähän. Ulkonäön perusteella selkeästi vierasperäiset yksilöt karsittiin pois. Ihanteeksi valittiin rautias väri ja muita värejä vieroksuttiin. (Laura Laukkanen 2014)

Suomenhevosjalostus tänä päivänä

Suomenhevosia kantakirjataan nykyään neljälle eri jalostussuunnalle. Kantakirjan alkuaikoina suomenhevosta jalostettiin pelkästään työhevoseksi. Vuonna 1924 avattiin yleishevoskantakirja, jonka tarkoitus oli hieman kevytrakenteisempien hevosten tuottaminen mm. armeijalle. Juoksijakantakirja avattiin vuonna 1965. Vuonna 1971 kantakirjan ylläpito siirtyi valtiolta Hippokselle. Hevosia alettiin rekisteröidä, eivätkä ne enää saaneet erillistä kantakirjanumeroa, vaan jalostussuuntaa osoittavan tunnuksen numeronsa perään. Aluksi kantakirjattiin juoksijoita (J) ja työhevosia (T) sekä hieman myöhemmin ratsuja (R) ja pienhevosia (P). Suomenhevosen työhevosjalostuksen aikakausi päättyi 1970-luvun alussa, josta lähtien on suomenhevosta jalostettu pääasiassa nopeaksi ravihevoseksi. Tästä johtuen ovat vanhat työhevossuvut valitettavasti kuolleet sukupuuttoon. Tämän päivän suomenhevonen on kestävä ja monipuolinen urheiluhevonen niin ravi- kuin ratsukäytössä.

(Laura Laukkanen 2014)

Sukulinjat

Suomenhevosen vanhoista sukulinjoista löytyy hyvin niukasti tietoa, sillä varsinaista tietokantaa ei vielä ollut. On kuitenkin selvää, että neljän merkittävän jalostusoriin jättämät isäorilinjat vaikuttavat edelleen jokaisen tämän päivän suomenhevosen taustalla. Nuo oriit olivat Jaakko I Tt 118 (s. 1864, Keuruu), Eino Tt 680 (s. 1888, Kuopio), Kirppu Tt 710 (s. 1879, Rovaniemi) sekä puoli vuosisataa myöhemmin syntynyt ori Uljaanpoika 1649 (s. 1914, Valkjärvi). (Laura Laukkanen 2014)

JAAKKO I Tt 118

Jaakko on suomenhevosten vanhin kantaisä. Jaakko oli kaunis, tanakka, tummanrautias ja 147 cm korkea. Jaakko vaikutti ruununoriina vuoteen 1875 saakka. Se nosti kotoisen rotumme maineeseen kilpa-ajoissa, maataloustöissä, näyttelyissä ja armeijan ratsuna. Merkittävin Jaakosta lähtevä isälinja on Poke Tt 693 - Poke r.o. Urjala - Poke r.o. Ylihärmä - Sopusointu 207. Sopusointu on ravikuningas Murron 2306 isänisä. Murron pojista merkittävin on ori Eri-Aaroni. Eri-Aaronin sukulinja elää tänä päivänä mm. ori Hilun kautta.

Kuva: Mustialan kuva-arkisto, 1882 . (Laura Laukkanen 2014)

KIRPPU Tt 710

Kirppu muodostaa vanhimman edelleen elossa olevan orilinjan. Se oli 152 cm korkea ja uhkui pohjoismaista sitkeyttä ja jäntevyyttä. Kirppu voitti Suuren Orikilpailun kolme kertaa. Jälkeläisilleen Kirppu jätti punarautiaan värin, tarmokkaan luonteen, hyvät liikkeet ja sopusuhtaisen terveen rakenteen. Kirpun orilinjalta ovat mm. ravikuninkaat Ihme-Toti ja Riuska. (Laura Laukkanen 2014)

EINO Tt 680 Eino oli ryhdikäs, sopisuhtainen ja kooltaan vankkarunkoinen. Luonteeltaan se oli rauhallinen kotona, mutta tiellä vireä ja tottelevainen. Eino palveli ruununoriina ja omasi hyvät juoksijan lahjat. Einon linjasta käytetään tänä päivänä myös nimitystä Lohdutus-linja, sillä muut Einon sukulinjat ovat kadonneet. Eino-linjan edustajia ovat mm. oriit Eino-Vakaa, Ero-Lohko, Akapeetus ja tamma Vilkku. (Laura Laukkanen 2014)

ULJAANPOIKA 1649

Uljaanpoika oli lahjakas ravuri ja se saikin lempinimen Karjalan ravikuningas. Uljaanpoika ei vastannut silloista hevosihannetta, mutta sen jälkeläiset olivat pidettyjä helpon luonteen ja hyvien juoksulahjojen vuoksi. Uljaanpojan isälinja jatkuu Luonnoksen, Vilperin ja Vieterin kautta. (Laura Laukkanen 2014)

Varhainen suomenhevostyyppi vuodelta 1909; pieni, vankkarakenteinen päistärikkö kannakselta, säkäkorkeus 130 cm. Kuva kirjasta Liinaharja: Suomenhevosen taival (Otava 2007).

Varhainen suomenhevostyyppi vuodelta 1910; jalomuotoisempi liinaharjainen raudikko Keski-Suomesta, säkäkorkeus 141 cm. Kuva kirjasta Liinaharja: Suomenhevosen taival (Otava 2007).

Jaakko. Kuva: Mustialan kuva-arkisto, 1882.

Kirppu. Kuva: Juoksijaori Kirppu jälkeläisineen, L. Fabritius 1927.

Eino. Kuva: Vuosisata hevosjalostusta Leppävirralla, Ojala 1998.

Uljaanpoika. Kuva: Suomalaisia Kantakirjaoriita, 1946.