Hevonen sodassa

Suomenhevosen jalostamisen puhtaana rotuna katsotaan alkaneen vuonna 1907 kun kantakirjaan merkittiin maamme hevosjalostuksen ensimmäinen ori. Ensimmäisenä sotanaan tämä oma hevosrotumme joutui kokemaan vapaussodan taistelut. Vapaussotaan osallistunut hevosisto oli suureksi osaksi valikoimatonta, mutta osoittautui jo tällöin kelvolliseksi talvisiin olosuhteisiin.

Vapaussodan jälkeisten vuosien aikana sodan uhkan ollessa mielissä oli selvää, että puolustusvoimien kokoonpano ja valmius riippuivat ratkaisevasti hevosten ja ajoneuvojen tarpeen tyydyttämisestä. Niinpä vuonna 1922 annettiin laki hevosten ja ajoneuvojen ottamisesta sotaväen käyttöön sodan aikana. Sotakelpoisen hevosen tuli olla terve, käyttökelpoinen, 5-18 –vuotias, se ei saanut olla kantava eikä sillä saanut olla alle viiden kuukauden ikäistä varsaa. Myös kantakirjatut hevoset olivat vapautettuja sodasta.

Hevosotot otettiin käyttöön vuonna 1939 talvisodan alkamisvuonna, jolloin Suomessa oli 380 000 hevosta, lähes kaikki suomenhevosia. Armeijalla itsellään oli noin 4700 hevosta, sodan päättyessä virallista ottotietä otettuja hevosia oli 71 805. Luovutushetkellä hevosella tuli olla vahvat päitset marhamintoineen, loimi loimivöineen, juottoämpäri ja puhdistusvälineet. Lisäksi hevosen mukaan oli annettava 50 kg kauraa ja 100 kg heinää. Talvisodan aikana hevosten rehustus olikin tyydyttävällä tasolla.

Hevosten suurta tarvetta sodassa kuvastaa se, että 15 000 miehen vahvuiseen divisioonaan kuului 3539 hevosta, mutta vain 120 ajoneuvoa. Tiettömässä maastossa eteneminen olikin usein mahdollista vain hevosten avulla. Talvisodan hevostappiot kuolleina, lopetettuina ja kadonneina olivat 7204 hevosta. Talvisodan päätyttyä keväällä 1940 välirauhaan lomautettiin yhteensä 40 000 hevosta maatalous-ja metsätöihin.

Lirppa ja Poju sodassa

Kotitilaltani lähti sotiin kaksi hevosta. Talvisotaan joutui tamma Lirppa (i.Lohdutus, e.Heimon Liisu), joka oli pappani kasvattama. Isäni kertoman mukaan tämä hevonen oli papalleni erittäin mieleinen. Lirppa kun oli juoksijahevonen ja päihitti emänsä mennen tullen. Papan oli kuitenkin hevosottojen alkaessa luovutettava jompikumpi silloisista hevosistaan, joko Lirppa tai Lirpan emä. Lirppa ei kuitenkaan koskaan palannut sotatantereelta kotitalliin ja tämä harmitti pappaani todella paljon. Jatkosotaan lähti puolestaan ruuna Poju, joka oli enemmän työhevonen. Isäni oli sodan loppuessa pikkupoika ja muistaa hämärästi kuinka Poju palasi kotiin laihana ja numerot lautasiin merkittyinä. Poju myytiin myöhemmin naapuriin, jossa se pystyi jatkamaan työhevosen tehtävää sodan ikävistä kokemuksista huolimatta. (Anna Suutari 1.3.2006)

Jatkosodan alkaessa 1941 moottoriajoneuvojen suhde hevosiin verrattuna kasvoi hieman. Niinpä divisioonan hevosvahvuus oli nyt 2088 ja ajoneuvojen 470. Sodan alussa puolustusvoimien omia hevosia oli 9565 ja ottohevosia 35 861. Asemasotavaiheessa osa näistä voitiin kotiuttaa. Asemasotavaiheessa hevosten rehuhuolto pelasi hyvin ja osa hevosista pääsi jopa laiduntamaan. Hyökkäysvaiheen aikana koettiin kuitenkin suurta pulaa rehuista. Usein hevoset joutuivat tyytymään pelkkään suoheinään ja havuihin. Hevosten tehtävät sodassa olivat moninaiset. Hevoset kuljettivat mm. ampumatarvikkeita, muonaa, haavoittuneita ja raskasaseyksiköitä.

Jatkosodan hevostappiot kuolleina, lopetettuina ja kadonneina olivat 14 573 hevosta. Hevosten ollessa etulinjojen kuljetusväline se joutui usein keskelle pahinta tulitusta. Osa kuolemista johtui jalkavaurioista, joita syntyi hevosten joutuessa vetämään raskaita kuormia huonoissa olosuhteissa. Lisäksi liikarasitus ja nälkiintyminen tappoivat satoja hevosia.

Lapin sotaan osallistui 10 735 hevosta. Pitkistä etäisyyksistä, huonokulkuisista reiteistä ja rehupulasta johtuen hevoset kokivat kovia. Täysin varmaa kuvaa lapin sodassa menehtyneitten hevosten lukumäärästä ei ole, mutta kokonaistappioksi on laskettu 4662 hevosta mukaan luettuna haavoittuneet ja sairaat hevoset.

Hevosten määrä oli Suomessa suurimmillaan heti sotien jälkeen, vuonna 1950 suomessa oli 408 800 hevosta. Maamme hevoskanta kääntyi kuitenkin jyrkkään laskuun, vuonna 1970 hevosia oli enää 89 800. Suomen puolustusvoimat luopui viimeisistä hevosistaan vuonna 1994, hevonen oli saanut väistyä moottoroitujen ajoneuvojen tieltä.