Tekijät: Terhi Thuneberg (2008), Laura Välitalo & Hanne-Maria Viikilä (2012)
Alun perin Suomenhevosen värit olivat hyvin laajat johtuen rotukirjosta jota oli sekoittunut hevospopulaatioon (orlov, eestinhevonen, friisiläinen jne.), mutta kantakirjauksen myötä 1900-luvun alussa rotumääritelmä ja värit yksinkertaistuivat (mm. valkoiset, sabinot, liinakot jne. suljettiin kantakirjan ulkopuolelle ”väärän” värinsä takia jo ennen talvisotaa). Tämä suljettu jalostus aiheutti tietenkin rodulle haittaa ja monia erinomaisia orilinjoja menetettiin. Nykyaikana on onneksi ryhdytty elvyttämään vanhoja kantoja ja entiset värit ovatkin osittain löytyneet takaisin, tosin melko harvinaisina. Samansukuisuus on jalostuksen ongelma, eikä värejä voida tuijottaa liikaa. Alkuperäiset suomenhevosten värit:
Perusvärit
peitinkarva on ruskea
jouhet ovat ruskeat, valkoiset, harmaat tai jotain näiden väliltä
liinakko = jouhet ovat valkoiset tai luonnonvalkoiset
liinahtava = jouhet peitinkarvaa vaaleammat mutta ei valkoiset
hamppujouhet = jouhet harmaat, eri tummuusasteita
hampahtavat = jouhet eivät ole ruskeat mutta eivät ihan harmaatkaan
peitinkarvaa tummemmille jouhille ei ole omaa nimitystä
rautiaan peitinkarvan väri vaihtelee hyvin vaaleanruskeasta lähes mustaan
vaaleanrautias, vaaleanpunarautias, rautias, punarautias, tummanrautias, tummanpunarautias, sysirautias
suomenhevosista yli 90 % on rautiaita
Ruunikko
peitinkarva on ruskea, sävy vaihtelee vaaleanruskeasta lähes mustaan
jouhet ovat mustat
jaloissa on mustaa vähintään nivelten kohdalla
vaaleanruunikko, vaaleanpunaruunikko, ruunikko, punaruunikko, tummanruunikko, tummanpunaruunikko, mustanruunikko
suomenhevosista vajaa 4 % on ruunikoita
Musta
peitinkarva ja jouhet ovat mustat
aurinko voi haalistaa karvaa ja jouhia
kulomustan karva haalistuu auringossa erityisen herkästi
kulomustan ja mustanruunikon erottaa toisistaan se, että kulomustalla on aina musta pää
musta, kulomusta
Erikoisvärit
Voikkovärit
voikko
voikkogeenin haalistama rautias
karvapeite on vaaleankellertävä, sävy vaihtelee luonnonvalkoisesta kullanväriseen
jouhet ovat kellertävät, harmaat tai valkoiset
suomenhevosten yleisin voikkoväri
ruunivoikko
voikkogeenin haalistama ruunikko
karvapeite on vaaleankellertävä
jouhet ovat mustat tai tummanruskeat
jalat ovat myös mustat tai tummanruskeat
pää voi olla kaulaa ja runkoa vaaleampi
tällä hetkellä ruunivoikkoja suomenhevosia on muutama yksilö
mustanvoikko
voikkogeenin haalistama musta
karvapeite on musta, tummanruskea tai harmahtava
jouhet ja jalat ovat mustat tai tummanruskeat
korvat ovat sisältä vaaleat
vaikea tunnistaa, voi muistuttaa esim. kulomustaa
myös mustanvoikkoja suomenhevosia on muutama
samanperintäiset voikot
perineet voikkogeenin kummaltakin vanhemmaltaan
voivat olla hankalia erottaa toisistaan
cremello
kahden voikkogeenin haalistama rautias
sävy vaihtelee valkoisesta luonnonvalkoiseen
perlino
kahden voikkogeenin haalistama ruunikko
jalat ja jouhet vivahtavat keltaiseen tai oranssiin
smoky cream
kahden voikkogeenin haalistama musta
karvassa hento kellanharmaa sävy
jalat voivat olla hieman runkoa tummemmat
tällä hetkellä on tiedossa vain yksi samanperintäinen voikko suomenhevonen
Hopeavärit
hopeageeni haalistaa karvaa ja erityisesti jouhien mustaa pigmenttiä antaen niille harmahtavan sävyn
hopeageeni ei vaikuta rautiaan väriin, mutta rautias hevonen voi kantaa hopeageeniä ja periyttää sitä jälkeläisilleen
liinakot ja hamppujouhet eivät johdu hopeaväristä
hopeanruunikko
hopeageenin haalistama ruunikko
karvapeite on punaruskea, tummuusaste vaihtelee
jouhet valkoiset, harmaat tai kellanharmaat
jalat mustat tai tummanruskeat
hopeanmusta
hopeageenin haalistama musta
karvapeite on tummanruskea, voi näkyä paljon markanpilkkuja
jouhet ovat valkoiset, harmaat tai kellanharmaat
voikko- ja hopeageenit voivat osua myös samaan hevoseen, mutta se on harvinaista
Kimo
voi muokata mitä tahansa pohjaväriä
vaalentaa hevosen vähitellen harmaan kautta valkoiseksi
hevonen haalistuu jokaisen karvanvaihdon yhteydessä, kunnes se on kokonaan tai lähes valkoinen
syntymä- eli pohjaväri näkyy värin nimessä
esim. rautiaankimo, ruunikonkimo, mustankimo
suomenhevosissa on muutamia kymmeniä kimoja, yleisin pohjaväri on rautias
Päistärikkö
voi muokata mitä tahansa pohjaväriä
valkaisee pohjavillaa ja lisää pohjavärin sekaan valkoista karvaa
näkyy erityisesti rungossa, kaulassa ja jalkojen yläosissa
pää, jouhet ja jalkojen alaosat pysyvät pohjavärin mukaisina
ei vaalene vanhetessaan, mutta muuttaa väriään vuodenaikojen mukaan
suomenhevosten päistärikkövärit ovat yhden suvun varassa
Sabino
lisää mihin tahansa pohjaväriin pitsimäisiä laikkuja, varsinkin mahan alle
repaleiset, korkeat sukat, sekakarva ja läsi yleisiä
pienimmillään sabinolla on sukat ja läsi sekä usein laikku vatsan alla, suurimerkkinen sabino on lähes kokonaan valkoinen jolloin pohjaväriä näkyy vain korvissa
Sekakarva
valkoista sekakarvaa aiheuttavat muutkin tekijät päistärikkögeenin lisäksi:
päistärkarva = pohjavärin joukossa voi olla runsaasti valkoista karvaa, usein eniten hevosen takaosassa
rabicano = valkaisee hännäntyveä ja aiheuttaa sekakarvaa hevosen kylkiin
Merkit
valkoiset pään ja jalkojen merkit
pään merkkejä ovat erilaiset tähdet, piirrot, läsit ja pilkut
jaloissa voi olla erikorkuisia sukkia
valko- ja juovakaviot
herasilmä
useimmiten laajojen pään merkkien yhteydessä
silmä näyttää vaaleansiniseltä tai harmaalta
Esityksessä oli puhetta, että onko ollut olemassa kirjavia suomenhevosia vai esiintyykö kirjavuutta ainoastaan sabinogeenin muohdossa. Tässä linkki kuvaan, josta mainitsin: Hevosurheilu.fi: Oliko V. Klemola kuitenkin oikeassa?
Vaaleanrautias, liinakko
Vaaleanpunarautias, liinahtava
Rautias
Punarautias, liinakko
Tummanrautias
Vaaleanruunikko
Punaruunikko
Tummanpunaruunikko
Kulomusta
Voikko, hamppujouhet
Hopeanruunikko
Rautiaankimo