Pallolliset testit
Pujottelu
Suoritusohjeet ja tulos:
Pujottelu tapahtuu videon mukaisesti. Lähtö tapahtuu paikaltaan lähtöviivalta.
Suoritusaika mitataan lähtökosketuksesta hetkeen, jolloin sekä pallo että testattava ovat ylittäneet maalilinjan.
Jos testattava kuljettaa kepit väärässä järjestyksessä on kuljettetava väärin mennyt osuus uudestaan ennen suorituksen jatkamista.
Testattavalla on kaksi yritystä, joista parempi tulos merkitään kilpailutulokseksi.
Esimerkki tulos: 23.5 s
Mikäli suoritus keskeytyy tai epäonnistuu, merkitään testattavalle maksimiaika seuraavasti: Maksimiaika: 60 s
Laukaus
Suoritusohjeet ja tulos:
Maali on jaettu naruin kolmeen yhtä suureen osaan. Rangaistusalueen ulkopuolella on rajattu suoritusalue.
Suoritusalueen viivalle on asetettu 6 palloa vierekkäin. Testattavan on koskettava lauottavaan pallon vähintään kerran ennen laukausta. HUOM! Viivalla = laukomisalueen sisällä eli alueenrajan päältä lähtevä laukaus hyväksytään. Kilpailija saa valita aloittaako suorituksensa pallosta 1 tai pallosta 6.
Laukominen tapahtuu videon mukaisesti. 3 peräkkäistä laukausta samalla jalalla ja 3 peräkkäistä laukausta toisella jalalla.
Maalin nurkkalohkoihin vähintään 45km/h vauhdilla potkaistuista palloista saa pisteen.
Suorituksen maksimiaika on 60 s. Maksimiajan jälkeen lauotuista palloista ei saa pisteitä.
Suoritusaika mitataan lähtökosketuksesta siihen hetkeen, kun testattava on laukonut viimeisen pallon.
Jos testattava laukoo pallot väärässä järjestyksessä väärin menneistä laukauksista ei tule pisteitä.
Testattavalla on kaksi yritystä, joista parempi tulos merkitään kilpailutulokseksi.
Tulos merkitään asteikolla 1-6 pistettä. (1 pisteen tarkkuudella.
Mikäli suoritus keskeytyy tai epäonnistuu, merkitään testattavalle maksimiaika seuraavasti: Maksimiaika: 60 s
Ponnauttelu
Suoritetaan ikäluokan ponnauttelu tehtävä Taitokisojen mukaisesti.
![](https://www.google.com/images/icons/product/drive-32.png)
Syöttö
Suoritetaan ikäluokan syöttö tehtävä Taitokisojen mukaisesti.
![](https://www.google.com/images/icons/product/drive-32.png)
Suunnanmuutos kuljetus
Suoritusohjeet ja tulos:
Kuljetus ja suoritettavat käännökset tapahtuvat videon mukaisesti. Lähtö tapahtuu paikaltaan lähtöviivalta.
Suoritusaika mitataan lähtökosketuksesta hetkeen, jolloin sekä pallo että testattava ovat ylittäneet maalilinjan.
Testattavan tulee suorittaa käännökset järjestyksessä:
jalkapohjakäännökset vuorojaloin
Cryiff-käännökset vuorojaloin
Vapaasti valittava käännös