Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään suunnitelmallisesti varhaiskasvatuksen kasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksen opetuksessa kaikilla vuosiluokilla, eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa.
Tieto- ja viestintäteknologian avulla vahvistetaan lasten ja nuorten osallisuutta ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja. Tieto- ja viestintäteknologista osaamista kuvataan oppimisen kohteena ja välineenä. Luokkataso kohtaisilla osaamiskuvauksilla pyritään takaamaan se, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus saavuttaa samat TVT-perustaidot ja kehittää niitä koko perusopetuksen ajan. Pääalueet on nimetty perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti.
Tarkemmat luokkatasokohtaiset tavoitteet eri ikäryhmille on kuvattuna tämän sivun alasivuilla. Eri ikäryhmien sivujen alta löytyy myös tukimateriaalia sekä esimerkkisisältöjä, joiden tarkoitus on tukea opettajien työtä varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien toteuttamisessa.
TVT-taitojen laadinnassa on hyödynnetty kansallista Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten medialukutaitoja, tieto- ja viestintäteknologisia (TVT) taitoja sekä ohjelmoinnin osaamista varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa. Uudet lukutaidot -kehittämisohjelma on osa opetus- ja kulttuuriministeriön laajempaa Oikeus oppia -kehittämisohjelmaa. Voit tarkastella Uudet lukutaidot - kehittämisohjelman mukaisia tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kuvauksia myös erityisessä Miro ympäristössä.