JOHDANTO

Alkusanat

PROJEKTI SAI OIKEASTAAN ALKUNSA JO KEVÄÄLLÄ 2017, kun olimme palaamassa edellisen StarT-projektimme palkinnonjakotilaisuudesta ja LUMA-päiviltä kotia kohti. Aloimme onnistuneen projektin päätyttyä miettimään tulevia monialaisia oppimiskokonaisuuksia, joissa LUMA-aineet yhdistyisivät jälleen esimerkiksi äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Yleensähän äidinkieli ja kirjallisuus on aina mukana oppiaineena kaikissa "monoissa", sillä ainahan jotain kirjoitetaan tai puhutaan. Ajattelimme kääntää kaiken toisinpäin: entäpäs jos äidinkieli ja kirjallisuus olisikin kaiken pohjana? Idea jäi kytemään yhden lukuvuoden ajaksi.

SIITÄ SE AJATUS SITTEN LÄHTI KUITENKIN JALOSTUMAAN. Mietimme, että kaikkihan voisi lähteä liikkeelle kirjallisuudesta ja tarkemmin Kalevalasta, joka on muutenkin ysiluokilla keskeisenä sisältönä. Heittelimme alkuun vähän hullujakin ideoita. Entäpäs jos Kalevalan tapahtumat ottaisi hieman kirjaimellisesti ja tutkisi tieteen keinoin? Voiko puolukasta tulla raskaaksi? Mitä tapahtuu, jos aurinko suljetaan vuoren sisään? Voiko hauen leukaluusta tehdä kanteleen? Projekti on ajankohtainen, sillä viettäähän Kalevala nyt 170-vuotisjuhlavuottaan!

NIINPÄ PYÖRÄYTIMME PROJEKTIN KÄYNTIIN. Kysyimme mukaan myös biologian ja maantieteen opettajaa Katja Levomäkeä. Suunnittelimme yhdessä aikataulun sekä mietimme jo, mitkä voisivat olla mahdollisia tutkimuskohteita. Päätimme jakaa oppilaat pieniin ryhmiin, eli jokaiselle ryhmälle olisi oma tutkimusaiheensa. Jo alkuvaiheessa oli selvää, että jotenkin taomme sammot. Oivalsimme, että ohjelmointihan olisi nykypäivän taontaa. Lisäksi saimme LUMA-keskuksen Irma Aroluoman ja Anna-Leena Kähkösen innostumaan aiheesta, joten he tulivat koulullemme vetämään pajapäivän (3.12.2018), jossa päästiin tutustumaan Kalevalan sisältöihin mm. suohon uppoamisen ja mehiläisen salvan osalta. Päivä oli onnistunut, ja sen jälkeen projektia olikin oikein hyvä jatkaa eteenpäin. Lopputuloksen näette näiltä sivuilta. Tervetuloa mukaan!


Johanna Eskelinen (äidinkieli ja kirjallisuus, ilmaisutaito)

Päivi Mustalampi (kemia, fysiikka, matematiikka, tietotekniikka)

sekä oppilasprojekteissa apuna

Katja Levomäki (biologia ja maantiede)


Kysyttävää? Ota yhteyttä:

  • johanna.eskelinen(a)edu.joutsa.fi
  • paivi.mustalampi(a)edu.joutsa.fi
  • katja.levomaki(a)edu.joutsa.fi

Project in two minutes


Projektin laaja-alaisen osaamisen tavoitteet:

  • Ajattelu ja oppimaan oppiminen (esimerkiksi tutkimussuunnitelman laatiminen, työtapojen valinta...)
  • Kulttuurinen osaaminen (esimerkiksi Kalevalan sisällöt, kansallinen herääminen, suomalaisuuden synty, Kalevalan soveltaminen...)
  • Monilukutaito (esimerkiksi lähdekritiikki, kirjallisuuden lukeminen...)
  • Vuorovaikutus ja ilmaisu (esimerkiksi ryhmätyöskentely (projektityö + soveltaminen), pienet improharjoitukset...)
  • Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (esimerkiksi nämä sivut sekä mm. sammon taonta ohjelmoiden...)
  • Työelämätaidot ja yrittäjyys (esimerkiksi oman projektin esittely yleisölle (koulu, StarT-festarit, toimittaja) sekä pienimuotoinen markkinointi...)
  • Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (esimerkiksi ryhmätyöskentely, oman tuotoksen esitteleminen, äänestykseen osallistuminen, tuotokset sähköisessä muodossa...)

Jokainen oppilas pääsee kehittämään vähintään kaikkia edellä mainittuja laaja-alaisia osaamisalueita. Lisäksi opiskellaan kunkin aineen "omia" sisältöjä limittäin ja lomittain samaan aikaan muun toiminnan kanssa. Jokaisella oppiaineella on omat, tarkemmat (ja toki myös laaja-alaiseen osaamiseen pohjautuvat) oppiainekohtaiset tavoitteensa, joiden täyttymistä arvioidaan osana jokaisen oppiaineen arviointia. Lisäksi projektin päätteeksi on tarkoitus kerätä palautetta koko projektista sekä teettää itserviointi.

Projektiin käytettiin pääasiassa äidinkielen ja kirjallisuuden, kemian, fysiikan, biologian, maantieteen ja tietotekniikan tunteja.

KUINKA HYÖDYNTÄÄ OMASSA OPETUKSESSA?

Tutkittavaksi voi ottaa minkä tahansa fiktiivisen teoksen tai vaikkapa yliluonnollisen tv-sarjan. Vain mielikuvitus on rajana! On mielenkiintoista tutkia jotain, mikä ei suoraan ole tutkittavissa. Voisi olla mahtavaa tutkia muita eepoksia tai vaikkapa fantasiakirjallisuutta. Projektin toteuttaminen on helppoa, sillä kirjallisuuteen tutustumisen ja tieteellisen tutkimuksen voi tehdä melko pitkälti "omien" tuntien puitteissa. Erillisiä projektiviikkoja ei siis välttämättä tarvita. Suosittelemme kokeilemaan tieteen tekemistä kieli poskessa -tyyliin.

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS - TÄSTÄ LÄHDIMME LIIKKEELLE

Jotta Kalevalaa voi soveltaa ja tutkia tieteen keinoin, täytyy ensin tutustua itse teokseen.

MARRASKUU 2018

Niin lähdimmekin liikkeelle tutustumalla juoneen. Käytimme useamman tunnin aikaa eri juoniversioihin. Syvensimme jo opittua erilaisin tehtävin ja soveltavin osioin. Ilmeisen hyvin Kalevala oli lopulta hallussa, sillä tietoa jaettiin myös muilla tunneilla - puolin ja toisin. Näin ollen esimerkiksi kemian opettaja sai näppärästi kerratuksi Kalevalan keskeiset juonenkäänteet oppilaiden opastaessa.

Juoneen tutustuminen

Jos Kalevalan juoni on itsellesi vieras, voit lukea tiivistetyn version esimerkiksi SKS:n sivuilta tai tutustua äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoihin (Tekstitaituri 9, Aleksis 9, Lentävä lause 9), joissa Kalevalan juoni on tiiviissä paketissa. Lukijaa helpottaa myös, että tiivistelmät eivät ole runomuodossa. Jos juonen lisäksi Kalevala kiinnostaa vähän laajemmin, on Wikipediassa varsin kattavasti tietoa. Tässä projektissa tutustuimme juoneen pääosin Tekstitaituria, SKS:n sivuja ja opettajan tietoja hyödyntäen.

Kalevala? (In english) (Wikipedia)

Tunnelmat tutustumisen jälkeen


Ylen Elävä arkisto: Rauta-aika (1982)

Kävimme kurkaamassa, miten hyvin sammon ryöstö taipuu filmatisoinniksi. Vaikka kyseessä onkin itsenäinen teos, ammetaa se Kalevalasta paljonkin. Suosittelen tutustumaan!

Elävä arkisto: Rauta-aika

SYVENTÄMINEN

JOULUKUU

Syvensimme juonen käsittelyä niin, että kertasimme sitä usein eri keinoin. Lisäksi jokainen teki yhdestä henkilöstä oman juonitiivistelmänsä. Teimme esimerkiksi kirjan harjoituksia, improsimme juonta sekä tutustuimme esimerkiksi Amorphiksen sanoituksiin (Amorphis - Silent Waters). Pelasimme myös Kalevala-aiheista Kahootia. Lopuksi sovelsimme opittuja juonenkäänteitä mainoksiin ja lööppeihin.

Kalevalan kielen eli kalevalaisen runomitan piirteisiin tutustuimme niin, että kävimme läpi neljä keskeisintä piirrettä. Jokainen sai kokeilla runoilua laatimalla oman kalevalamittaisen runonsa. Hyvin onnistui tavuttaminenkin!

9A

Jessen, Onnin, Hentsun ja Tinja improilua

9B

Jennan, Oonan, Katariina, Aleksin ja Samin improilua

KOHTI TIETEELLISEMPÄÄ KÄSITTELYÄ

JOULUKUU-HELMIKUU

Kun juoni ja Kalevalassa seikkailevat henkilöt olivat tulleet kaikille tutuiksi, alkoi tutkiminen tieteen keinoin. Oppilaat jaettiin oman kiinnostuksen mukaan pieniin ryhmiin, joista jokainen sai yhden aiheen. Nämä oli keksitty mistäpäs muustakaan kuin suoraan Kalevalan juonesta. Kiinnostavia kohtia juonessa olivat mm. kurjen rääkäisy, puolukasta raskaaksi, leuanluusta tehty kantele ja auringon kätkeminen. Näitä siis oppilaat lähtivät tutkimaan tieteen keinoin, kehittelivät ja rajasivat tutkimuskohteet itse, etsivät tietoa sekä tekivät erilaisia tieteellisiä kokeita. Jokainen ryhmä teki projektistaan oman alasivun, jossa kyseinen projekti esitellään tutkimuskysymyksestä aina lopputuloksiin saakka. Projektitöihin käytettiin lähinnä luma-aineiden tunteja. Koko projekti kesti noin neljä kuukautta.

Vaikka Kalevala on fiktiota, oli kiinnostavaa tutkia sitä niin, että se olisi oikeastaan ihan totta. Älyttömimmätkin käänteet taioimme oppilaiden kanssa tieteeksi. Lisäksi saimme Luma-keskuksen mukaan vetämään oppilaille työpajat, joiden aiheet olivat myös suoraan juonesta. Oppilaat tutustuivat suohon, mehiläisen ihmesalvaan sekä oluen panemiseen. Ikään kuin huipennuksena tietotekniikan tunneilla sampo taottiin "lumahengessä", eli sammot ohjelmoitiin.

Samaan aikaan tiedeprojektien kanssa, äidinkielen tunneilla, oppilaat tekivät vielä soveltavat Kalevala-työt (ks. Soveltaminen-osio), jotka olivat Kalevala-rupeaman lopputyöt äidinkielen ja kirjallisuuden puolella.

Olemme koonneet tänne ihan kaiken! Pääset kurkkaamaan projekteihin, työpajapäivään sekä ohjelmointiin ylävalikon kautta tai katkelmilla koristellulta etusivulta. Alasivut on nimetty Kalevalan juonen mukaan. Kurkkaa siis, mitä tieteellistä käänteistä irtosi!


Sivuilla käyttämämme kuvat ovat joko itse ottamiamme tai ne ovat CC-lisensoituja.

Alasivut eivät ole Kalevalan juoneen peilaten kronologisessa järjestyksessä.


TAKAISIN ETUSIVULLE TÄSTÄ.