Auringon kätkeminen

KALEVALASSA: Ilkeä Pohjolan emäntä Louhi sulkee mm. auringon ja kuun vuoren sisään Kalevalan kylän kiusaksi.

MEIDÄN TUTKIMUKSEMME: Mitä tapahtuisi, jos aurinko sammuisi?

Teoriaa:

Aurinko

Aurinko on tähti ja kaiken maassa kasvavan lähtökohta. Sen säteet kuljettavat maahan valoa, energiaa ja lämpöä.


Mitä tapahtuisi auringon sammuessa?

Muutamassa minuutissa ilma kylmenesi huomattavasti ja tuulen nopeus heikkenisi paljon. Päivä ilman aurinkoa tarkoittaisi ilman noin 3 asteen kylmenemistä. Viikossa suurin osa kasvillisuudesta tuhoutuisi, mutta suuret puut voisivat silti elää kymmeniä vuosia hitaan aineenvaihdunnan ja mittavien sokerivarastojen ansiosta. Merien syvyyksien jäätyminen kuitenkin venähtäisi meren pintajään lämmön eristyksen takia.

Jos aurinko pimenesi, kestäisi noin 8 min ja 20 s ennen kuin se näkyy maassa. Moni ihminen kuolisi nopeasti pimeydessä. Jäljelle jäisi vain yksisoluisia eliöitä ja bakteereja. Menisi kuitenkin monta vuotta ennen kuin maahan tulisi absoluuttinen nollapiste (-273.15C). Loppujen lopuksi happi loppuisi ja maa jäätyisi.

Kokeellinen työskentely :

Testaamme herneiden kasvatusta eri olosuhteissa. Kasvatamme niitä kylmässä, lämpimässä, pimeässä ja valoisassa.

Kasvun olosuhteet:

Kylmä ja pimeä on laitettu jääkaappiin kattilan alle.

Kylmä ja valoisa on laitettu ikkunalaudalle, jossa se saa valoa. Se on ympäröity kylmäkalleilla, jotta se pysyy viileänä.

Lämmin ja pimeä on kattilan pimennossa patterin vieressä.

Lämmin ja valoisa on valoisalla paikalla hyllyn päällä.


Tutkimuksen eteneminen:

9.1. Laitoimme herneet kasvamaan kertakäyttömukeihin, 5 hernettä per muki, ja laitoimme ne kasvamaan kylmä-valoisa-, kylmä pimeä-, lämmin-valoisa-, lämmin-pimeä-olosuhteisiin.

14.1. Herneet eivät ole vielä kasvaneet. (Herneen palot alkoivat kasvaa, mutta turpeen toimesta kuihtuivat.)

5.2. Kastelimme herneet ja kasvua ei ole tapahtunut kuin "lämmin-pimeä"-mukissa.

14.2. "Lämmin-pimeä"-mukissa kasvusto oli alkanut kuolemaan. Muissa mukeissa oli havaittavissa homekasvustoa.

14.1. Kylmä-pimeä

14.1. Kylmä-valoisa

14.1. Lämmin-pimeä

14.1. Lämmin-valoisa

5.2. Kylmä-pimeä

5.2. Kylmä-valoisa

5.2. Lämmin-pimeä

5.2. Lämmin-valoisa

14.2. Kylmä-pimeä

14.2. Kylmä-valoisa

14.2. Lämmin-pimeä

14.2. Lämmin-valoisa

KYSELY

Lähetimme sähköpostia Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitokselle ja kysyimme kysymyksiä liittyen projektiin. Silja Pohjonen vastasi kysymyksiimme näin.

1. Kauanko kestäisi, että auringon sammuminen näkyisi maassa?

"Jos aurinko sammuisi siellä missä se nyt on, niin sammuminen näkyisi noin 8 minuutin kuluttua (= valon kulkuaika auringosta maahan)."

2. Suureneeko aurinko koko ajan?

"Auringon koko pysyy hyvin samanlaisena siihen asti kun sen sisällä olevat vety- ja heliumvarastot alkavat loppua. Aurinko toimii fuusioenergialla eli 'polttaa' kyseisiä aineita, ja kun polttoaine käy vähiin niin se vaikuttaa myös tähden kokoon. Elämänsä loppuvaiheessa aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi, mutta tämä tapahtuu vasta useiden miljardien vuosien päästä. Suurempi ongelma maan kannalta on se, että auringon kirkkaus (eli lämpösäteily) kasvaa koko ajan - tosin hitaasti. Joidenkin teorioiden mukaan jo noin miljardin vuoden kuluttua maapallolla on liian kuumat oltavat."

3. Voisiko auringon luoda kemiallisesti uudestaan/luoda saman reaktion?

"Kaikki tähdet, myös aurinko, syntyvät kokoonpuristuvista pilvistä (pilvissä on pölyä, kaasua, hiukkasia, sekä aiemmin räjähtäneiden tähtien jäänteitä). Jos aurinko jostakin syystä tuhoutuisi kokonaan, sen jälkeenjättämästä aineesta voisi periaatteessa syntyä joskus uusi tähti. Käytännössä aurinko ei kuitenkaan tule räjähtämään supernovana, koska siihen se on liian pieni. Fuusion loputtua ja lyhyen jättiläisvaiheen jälkeen aurinko tulee kutistumaan ja jäähtymään pieneksi kylmäksi kääpiötähdeksi."

4. Pystyisivätkö kasvit yhteyttämään ilma aurinkoa?

"Pienimuotoisesti kyllä. Eli jos on sähköä ja kasvilamppuja ja kasvihuone. Sen sijaan kaikki ulkoilmassa olevat kasvit kuolisivat valon puutteeseen. Ja itse asiassa myös kylmyyteen, koska ilman auringon lämpösäteilyä lämpötila laskisi pahasti pakkasen puolelle."

5. Vaikuttaisiko auringon liikkuminen maan liikkumiseen?

"Kyllä. Aurinko on niin suuri, että se on aurinkokunnan massan keskipiste. Kaikkien sitä paljon pienempien kappaleiden (kuten planeettojen) radat auringon ympärillä häiriintyisivät pahasti jos aurinko liikkuisi. (Myöskään aurinko ei pysy paikoillaan vaan kiertää Linnunradan galaksin ympäri, massakeskipiste tässä isommassa systeemissä on Linnunradan keskusta.)"


Tutkimuksen johtopäätökset

Jos aurinko sulkeutuisi vuoren sisään, ihmiset pystyisivät elämään jonkin aikaa, kunnes happi alkaisi loppua. Maailmassa ei kuitenkaan ole niin isoa vuorta, että aurinko sen sisään mahtuisi.