Kantele hauen leukaluusta

KALEVALASSA: Väinämöinen rakentaa jättimäisen haeun leukaluusta kanteleen, jonka soitolla hän lumoaa koko luomakunnan.

MEIDÄN TUTKIMUKSEMME: Yritämme oikeasti rakentaa kanteleen hauen leukaluusta.

Netistä kun nopeasti haimme, huomasimme, ettei kukaan ole yrittänyt tehdä kanteletta hauen leukaluusta. Olemme mahdollisesti ensimmäisiä, jotka tätä yrittävät.

Jessen kesällä kalastamien haukien leukaluista yritämme kasata jonkilaisen kanteleen. Pääasiana olisi saada edes jonkinlainen ääni kuulumaan. Ulkonäöllä ei paljon väliä.

Mytologiaa:

Suomalaisessa mytologiassa hauella on ollut yleensä kuolemaan liittyvä rooli, vaikka se oli arvostettukin ruokakala ja se myös esiintyi tarinoiden jättiläiskalana. Sen uskottiin kulkevan kuolleiden ja elävien maailman välillä, uimalla järven pohjan kautta toiseen maailmaan. On myös ollut uskomuksia, joissa kuollut joutui "hauen suoleen", eikä tavanmukaisesti Manan majoille. "Hauen suoli" oli erityisen lopullinen kohtalo ja sinne joutunut vainaja ei ollut tavalliseen tapaan vainajana tavoitettavissa, eikä tietäjäkään saanut sieltä ketään nostettua, ei edes itseään jos sinne joutui.

Kust' on koppa kanteletta?

Hauin suuren leukaluusta.

Kalevalassa hauen leukaluu toimi kanteleen kaikukoppana. Meidän hauet ovat niin pieniä, että jouduimme tekemään kaikukopan erikseen puusta kuin normaalissa kanteleessa.


Kust' on naulat kanteletta?

Ne on hauin hampahista.

Haasteena tulee olemaan kielten kiinnitys hampaisiin, jos emme niitä pysty solmimaan, liimaamme sitten.


Kusta kielet kanteletta?

Hivuksista Hiien ruunan.

Mietimme, mistä teemme kanteleen kielet. Kalevalassa kielet otettiin Hiiden ruunalta, joka on jonkilainen tulihevonen Kalevalassa, Me teemme ne siimasta tai jostain sellaisesta.

Kaikukopan palaset pöydällä

Kanteleen väsääminen

Alla eri työvaiheita, miten kantele rakentuu,.

Spoilers: Kanteletta ei saatu valmiiksi. Sitä ei edes voinut soittaa.

Lisää kaikukoppaa

Liimaus

Lisää liimausta. Miksi ei?

Tässä keitimme hauen päätä.

Hauenpää kattilassa

Liimausta

Lopputulos, jossa huomattiin, että kaikukoppa on aivan liian iso tälle meidän kanteleellemme.

Lopputulos

Pitkän ja tuskaisen rakennusurakan jälkeen totesimme, että tästä ei tule yhtään mitään - tai sitten se johtui tarvikkeiden puutteesta. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen, joten toteamme, ettei kanteletta voi rakentaa hauen leukaluusta, ainakaan näillä välineillä.

Onhan Kalevala "satukirja", eikä kukaan ole ikinä onnistunut tekemään tätä.

Hyvä yritys.