11.8. Märcätaistelo

teksti: Maija Laurinsilta, kuvat: Linnea Nieminen

Avajaiskonsertin jälkeen oli aika suunnata ensimmäisen viikon päättävän perinteen pariin MÄRCÄTAISTELOON. Taistelossa värikkäästi pukeutuneiden abiturienttien joukkue kilpailee ykkösten, tutoreiden ja opettajien mustiin pukeutunutta tiimiä vastaan Tervasaaren vehreillä kukkuloilla. Säännöt ovat yksinkertaiset: tarkoituksena on löytää kolme alueelle piilotettua palloa ja tuoda ne ylituomarille. Pallo kädessä ei saa liikkua. Ja kaikkein tärkein - märcätaistelovarustukseen kuuluvat itsestäänselvästi vesipyssyt, ämpärit ja muu vedelläkasteluvälineistö. Valkoisiin pukeutuneiden kakkosluokkalaisten muodostama huoltohenkilöstö pitää huolta molempien joukkueiden vesivarannoista ja täydennyksestä tasapuolisesti. 

Taistelopäivän sää oli kuin sibeliuslukiolainen konsanaan - kukoistava ja aurinkoinen. Vetisen märcätaistelon varrella sattui ja tapahtui (katso kuvat!). Taistelo päättyi ensimmäistä kertaa koskaan ykkösten, tutoreiden ja opettajien voittoon. Ja näin päättyi ensimmäinen kouluviikko riemukkaaseen tunnelmaan!