InnoAula

InnoAula tulevaisuuden oppimisympäristönä –hankkeessa tulevaisuuden oppimisen ajatukset tuodaan näkyväksi Living Lab -tyyppisessä toimintaympäristössä. Hankkeen resursseilla luotiin Oulussa, Pohjankartanon koulun tiloihin innovatiivinen ja rohkea oppimisympäristö, jonka yksittäiset ratkaisut poikkeavat normaalista koulusuunnittelusta ja rakentamisesta. Hankkeen toteutus tapahtui käyttäjien lähtökohdista ja eri käyttäjäryhmien tarpeet huomioiden.

Pohjankartanon koulu on kehittänyt aktiivisesti oppimista ja tältä pohjalta on kehitetty kokonaissuunnitelma ja pedagoginen käytänne, jonka mukaan kaikki oppilaat tekevät jokaisella luokkatasolla eri oppiaineiden yhteistyönä oppiainerajat ylittävän opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin liittyvän tutkimuksen. Koulukirjaston käytön, tiedonhallintataitojen harjoittelu sekä tiedon monipuolinen käsittely- ja esitystapa toimivat suunnittelun perustana. InnoAulan kaluste ja teknologiaratkaisut suunniteltiin tukemaan työskentelyä, joka pääosin tapahtuu pareittain tai ryhmissä.

Mobiilioppimisen mahdollisuuksien ja mobiilihavaintojen käyttö osana InnoAula-ympäristöä perustuu lähiympäristöstä tuodun tiedon esim. kuvan tuomiseen projektityöhön ja osaksi kouluoppimista. Havainnot elävöittävät tutkimustöitä ja sitovat ne oppilaiden omaan ympäristöön ja kokemusmaailmaan. Toinen InnoAulan näkyvä lisä mobiilioppimisen mahdollisuuksien hyödyntämiseen on havaintojen jakaminen ja esittäminen, johon luotiin mahdollisuuksia mediaseinän, isojen näyttöjen ja interaktiivisten taulujen tuomisella laajemmin osaksi oppimisympäristöä. Nämä luodut ratkaisut mahdollistavat myös oppilastöiden tekemisen ja esittelyn aivan toisella tavalla kuin ennen.

Mediaseinä tarjoaa mahdollisuuden jakaa oppilaiden projektitöiden tuotokset ja havainnot laajalle yleisölle. Mediaseinä toimii koululla käytössä olevan Binder–mobiilioppimissovelluksen ja käyttäjän mobiilihavaintojen esittelypisteenä. Binder-järjestelmän kautta oppilas tai vierailija voi tehdä havaintoja, jakaa ne oppimisympäristössä tai sosiaalisessa mediassa tai katsoa kuvaesityksenä suurelta näytöltä. Vierailijat voivat kirjautua sovellukseen omalla sähköpostiosoitteellaan, jolloin he saavat järjestelmän tiedot sekä omat itse kohteesta ottamat havaintonsa muistiinpanoina suoraan omaan sähköpostiin.

Mediaseinän havaintojentekoon on esittelytarkoitukseen varattu joukko puhelimia, joista osa on Near Field Communication (NFC) -yhteensopivia, mikä tarkoittaa, että niissä on RFID-kosketusominaisuus. Koskettamalla tunnistetta eli tagia vaihdetaan tietoa, esim. kuvaus InnoAulan ratkaisuista tai muuta ympäristöön piilotettua tietoa. Toinen puolet puhelimista on varattu GPS-paikannukseen tai 2D–tunnisteeseen tehtyjen havaintoreittien tekemiseen.

Kuva: Outi Vahtila

Lähteet:

Oulu Opetustoimi. Tulevaisuuden koulu-ohjelma 2007-2010.

Tulevaisuuden koulu