Mitä on ohjaus?
“Ohjaus on yhteistoimintaa, jossa tuetaan ja edistetään ohjattavan oppimis-, kasvu-, työ- tai ongelmanratkaisuprosesseja sellaisilla tavoilla, että ohjattavan toimijuus vahvistuu. Hyvä ohjaus toteutuu kunnioittavassa, rakentavassa kohtaamisessa ja dialogisessa vuorovaikutuksessa.” (Vehviläinen 2014, 12).
"Ohjaus on työtä, jossa toiminnan pääkohteena ovat ohjattavan omat toimijuuden esteet eli hänen mielessään olevat esteet. Tämä seikka erottaa neuvonnan ja ohjauksen toisistaan. Neuvon voi antaa, kun ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa toimintaansa neuvon mukaan. Neuvoessakin pitää miettiä, onko toimijalla edellytykset toteuttaa se. Ohjauksen tarve syntyy silloin, kun ongelma on ihmisen toiminnan ohjausjärjestelmässä. Silloin neuvo ei auta. Neuvoja voi kyllä antaa, mutta niitä ei noudateta." (Leiman 2015, 20).
Ohjaus on:
Ohjaus on prosessi, jolla on alku ja loppu.
Ohjausprosessilla on aina tavoite ja toivottu lopputulos.
Ohjaajan ja ohjattavan yhteistyötä.
Tavoitteet ovat välineitä, jotka ohjaavat työskentelyä eli ohjausprosessia.
Molempien sekä ohjattavan että ohjaajan tulee olla kiinnostuneita yhteisistä tavoitteista.
Ohjauksessa tulee lähteä liikkeelle asiakkaan tavoitteista ja toiveista.
Ohjaustyössä tärkeintä on kohdata asiakas siellä, missä hän on ja kyetä huomioimaan ohjattavan todellisuus ja hänen tilanteelleen merkitykselliset asiat.
Ohjaus on ohjattavan toimijuuden tukemista niin, että toimijuus vahvistuu ja hänen mahdollisuutensa toimia omien tavoitteidensa eteen paranevat.
Ohjausprosessissa ohjattavan toimijuutta vahvistaa:
Ohjattavan omat tavoitteet ja päämäärät ovat läsnä ohjausprosessissa.
Ohjattavan oma toiminta kuljettaa prosessia eteenpäin.
Ohjattava ratkoo ongelmiaan itse.
Ohjattava saa sosiaalista tukea ohjaajalta ja vertaisilta.
Ohjattava saa konkreettista apua silloin kun sitä tarvitsee.
Ohjaus on yksilöllistä, sillä toimijuuden esteet ovat yksilöllisiä.
Ohjaus rakentuu kaikkien läsnäolijoiden työskentelynä.
Ohjauksen taustalla vaikuttavat aina myös institutionaaliset ja yhteiskunnalliset voimat (ohjauksen maksajan tavoitteet) ja läsnä saattaa olla ristiriitaisia tai jännitteisiä päämääriä. Näissä pyrittävä läpinäkyvyyteen ja ne on tuotava avoimesti näkyväksi ohjausprosessissa.
Ohjaus ei ole:
Vain ohjaajan vastuulla.
Ohjaajan tavoitteiden mukaan etenemistä.
Pakottamista, velvoittamista.
Vain ohjaajan tietämistä ja neuvomista.
Ohjauksen orientaatiot
Vehviläinen (2014; 2020) on määritellyt ohjauksen kolme orientaatiota, jotka ovat kannatteleva, tutkiva ja ongelmanratkaisuorientaatio. Hänen mukaansa ohjauksellinen kohtaaminen on aina tasapainoilua palvelukohtaamisen (ongelmanratkominen, neuvominen) sekä terapeuttisen kohtaamisen (tutkiva, kannatteleva, tulkitseva) välillä. Alta löytyvä tiivistelmä ohjauksen orientaatiosta perustuu Vehviläisen (2020) luentoihin, jotka hän piti Uraohjauksen erikoitusmikoulutuksen Vuorovaikutusosaaminen ohjaustyössä -opintojaksolla.
Lisää aiheesta:
Sanna Vehviläisen artikkeli: Ongelmanratkaisua opinnäytteen äärellä - neuvot opinnäytteen ohjauksen vuorovaikutuksessa
Sanna Vehviläisen verkkoluento "Neuvominen ohjauksessa" on katsottavissa täältä.
Ohjausosaajat-verkkosivulta löytyy lisää Sanna Vehviläisen avoimia verkkoluentoja sekä muuta materiaalia ohjausvuorovaikutuksesta.
Kannatteleva ohjaus
Kannatteleva ohjaus on ohjattavan empaattista kohtaamista ja kuuntelemista. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemus edistää luottamuksen syntymistä ohjaussuhteessa ja saattaa olla merkittävä eteenpäin vievä kokemus ohjattavalle. Kannattelu ei tarkoita sitä, että ohjaaja ottaa ohjattavan huolet itselleen ratkaistavaksi, tai että hänellä tulisi olla niihin ratkaisu. Kannattelu on vierelläkulkemista ja ohjattavan tukemista samalla, kun tämä ratkoo itse haasteitaan.
”Suostun näkemään sinun todellisuutesi, vaikka en voi ratkaista ongelmiasi. Olen valmis olemaan läsnä juuri siinä, missä sinä olet.”
Ammattimainen empaattisuus ja kannattelu on:
”Neutraaliutta ohjaajan reaktiossa.” Asiakkaan tilanne saa koskettaa, mutta tietty ammatillinen etäisyys tulee säilyttää. (Ohjaajan oma persoonallinen tapa olla empaattinen.)
Omassa ohjaajan roolissa pysymistä, omien kokemusten jakamista tai vertaiseksi asettumista hyvin harkiten.
Ohjattavan kuuntelemista, mutta myös lempeää konfrontointia ja uskomusten ja ajatusten haastamista. Ohjattavan huolipuheeseen tai valitukseen ei pidä lähteä mukaan. On hyvä muistaa ja muistuttaa, että kokemukset ovat aina subjektiivisia.
Omista rajoista ja jaksamisesta huolehtimista, koko maailmaa ei voi kannatella.
Tutkiva ohjaus
Tutkivan ohjauksen pyrkimyksenä on tunnistaa, mitä kaikkea ohjattavan ongelmassa on läsnä, jotta ei lähdetä ratkomaan epäoleellisia ongelmia tai ohiteta jotain tärkeää. Tutkiva ote on hedelmällistä etenkin silloin, kun ohjattava kykenee itsereflektioon. Tärkeää on, ettei ohjaaja päätä liian aikaisin mihin asioihin ohjauksessa tartutaan ja mitkä asiat ovat merkityksellisiä. Ohjattavalla tulee olla mahdollisuus vahvistaa tai torjua ohjaajan tulkinnat ja ehdotukset.
Tutkiva ohjaus on:
Ohjattavan kokemusten, tilanteen ja ongelman tutkimista yhdessä, kuunnellen ja kysellen.
Ymmärryksen lisäämistä ohjattavan kokemuksesta: ”kerro lisää”, ”kuvailetko asiaa”, ”mitä tästä nousee mieleen”, ”mikä tuntuu olennaiselta”.
Ohjattavan kuuntelemista.
Peilaamista ja ohjattavan puheen formulointia. Ohjattavan puheen summaamista ja referointia: ”Kuulen, että ajattelet tilanteesta nyt näin... "
Ohjattavan puheen tulkitsemista: ”Kerron, mitä ja miten tulkitsen kuulemaani.” Ehdottava sävy, “Voisiko asia olla näin, kuin kuulen ja tulkitsen sen?”.
Jos ohjattava kykenee itsereflektioon ja pohtii omaa tilannettaan eri kulmista, on hyvä antaa hänelle aikaa ja tilaa pohdinnalle. Ohjaaja voi kuunnella, mitä kaikkea ohjattavan pohdinnasta nousee ja reflektoida näitä asioita ohjattavalle. ”Kuulen, että nämä asiat ovat mielesi päällä, mikä näistä tuntuu sinusta oleelliselta?”
Ohjattavat usein puhuvat kokemuksistaan:
Huolipuheena ja huolen kerrontana.
Valittamisena ja muiden syyttämisenä, “uhriutuminen ja jonkun muun vika”.
Epäproblemaattisena, “ei ole ongelmaa”.
Tutkiva puhe voi lähteä avaamaa näitä tilanteita asian ihmettelyn ja lempeän kyseenalaistamisen kautta: ”Kuka sanoi niin?”, ”Onko asia todella noin?”, ”Mistä niin päättelet?” Pyrkimyksenä on tällöin saada ohjattava siirtymään kohti tutkivaa puhetta ja itsereflektiota.
Tutkivan ohjauksen riskejä:
Ohjaajan liian hätäiset tulkinnat, jolloin ei tavoiteta ohjattavan todellista kokemusta.
Ohjaajan tulkinta on liian kaukana ohjattavan kokemuksesta, kiinnostuksesta tai ymmärryksestä.
Tutkivaan keskusteluun ja pohtimiseen ”jäädään kiinni” liian pitkäksi aikaa. Jossain vaiheessa on aika toimia.
Keskustelu ei palvele ymmärtämisen syvenemistä, vaan ylläpitää ”jumitilaa” (huolikerrontaan tai valittamiseen kiinnijääminen).
Ongelmanratkaisu ohjauksessa
Ongelmanratkaisu on konkreettista neuvomista ja palautteen antamista ohjattavalle. Neuvominen on erittäin tavallinen ja tyypillinen ns. ”asiantuntijan” keino auttaa ohjattavaa. Ongelmanratkaisu on tehokasta ja toimivaa, jos ohjattava on vailla konkreettista neuvoa ja ongelma on oikein paikallistettu.
Ongelmanratkaisemisen on parhaimmillaan:
Ohjattavalähtöistä.
Ratkaisujen tarjoamista niin, että ohjattava on osallinen ongelmanratkaisussa.
Ongelmanratkaiseminen ja konkreettinen apu voivat olla myös suuri tuki ja ”lohdun tuoja” ohjattavalle. (”Minua autetaan ja tuetaan.” ”Pääsen vihdoin eteenpäin”.)
Ongelmanratkaisun riskit:
Ratkotaanko oikeaa ja oleellista ongelmaa? (Vai tehdäänkö ”quick fix” , koska halutaan saada ohjattava siirtymään nopeasti eteenpäin?)
Osallistuuko ohjattava ongelmanratkaisuun? Kehittyykö ohjattavan toimijuus, jos asiantuntija ratkoo hänen ongelmansa ja antaa valmiit vastaukset?
Ymmärtääkö ohjattava saamansa neuvot ja ohjeet, sisäistääkö hän ne, ottaako vastaan? (Johtaako neuvominen toimintaan?)
Kenen asiantuntijuus ja toimijuus vahvistuvat ongelmaa ratkoessa, ohjattavan vai ohjaajan? (Oman ammattitaidon ja osaamisen ”pönkittämistä”, ”minä tiedän paremmin”?)
Miksi neuvomme niin paljon, vaikka ohjausteoriat eivät sitä korosta?
Asiantuntijuus tiivistyy neuvoihin. (”Tiedän paljon, osaan auttaa”)
”Ratkaisukeskeisuus” oletetaan suorimmaksi tieksi kohti toivottua muutosta.
Ohjaajan tunne siitä, että koska minulta halutaan apua, tehtäväni on ”tietää vastaukset”, ”osata auttaa” ja ”ratkaista ongelmat”.
Ohjattavat myös pyytävät suoria neuvoja ja vastauksia. Ohjaajalla on usein halu auttaa muita osaamisellaan.
Taitavan neuvomisen työkalut:
PYSÄHDY ja KUUNTELE. Odota ja kerää tietoa ennen kuin neuvot tai lähdet ratkomaan ohjattavan ongelmaa. Paikallista se ongelma, jota oikeasti pitää ratkoa.
KUUNTELE ohjattavan näkemys asiaan, ennen kuin neuvot.
OSALLISTA ohjattava ongelmanratkaisuun.
MUOTOILE neuvo ja ratkaisu vaihtoehtojen, kysymysten ja ehdotusten muotoon.
Lue lisää:
Työllisyyspalvelut ohjausympäristönä
Toivo, toimijuus ja motivaatio
Hiljaisuus ja vuorovaikutuksen sujumattomuus
Lähteet:
Leiman, M. 2015. Dialogisen ohjauksen periaatteita ja työvälineitä. Teoksessa Koivuluhta, M. & Kauppila, P-A. (toim.) Toimijuuden tuki: dialoginen ohjaus. Publications of the University of Eastern Finland. Reports and Studies in Education, Humanities and Theology 12. Sivut 19-30. Verkkojulkaisu: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/15092/urn_isbn_978-952-61-1759-1.pdf
Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Gaudeamus.
Vehviläinen, S. 2020. Vuorovaikutusosaaminen asiakastyössä -opintojakson luennot. Uraohjauksen erikoistumisopinnot. Itä-Suomen yliopisto.