Mertsi Saarelan vaikuttava puhe KALMA-näyttelyn avajaisissa 24.4.2022

Ilmari Huitin taiteen pienoisnäyttely KALMA avautui Karkkilassa Galleria Bremerin Huitti-huoneessa sunnuntaina 24.4.2022. Paikalla oli kolmisenkymmentä Huitin taiteesta kiinnostunutta.

Tilaisuudessa Karkkilan seurakunnan pappi Mertsi Saarela piti vaikuttavan puheen, jossa hän analysoi Ilmari Huitin esillä olevia maalauksia omasta näkökulmastaan:

Arvoisat taiteen ja kulttuurin ystävät! Me saamme katsella Galleria Bremerissä tänään KALMA-näyttelyä, jossa on Ilmari Huitin maalauksia hänen elämänsä viimeisiltä vuosilta. Maalausten kautta niiden katselija voi käsitellä luonnollista, mutta vaikeaa aihetta, kuolemaa. Kukin meistä katselee ja lähestyy näitä maalauksia omalla tavallaan, omasta viitekehyksestään käsin.

Totta ovat runoilija Tagoren sanat ”Kuolema kuuluu elämään yhtä hyvin kuin syntymä. Jalan nostaminen on kävelyä yhtä lailla kuin sen laskeminen maahankin.”

”Kuoleman viikatemies” -maalaukseen Ilmari Huitti on maalannut tummia sävyjä, mutta myös valoa kauaksi taivaanrantaan. Viikatemiehen väri on vaalea, ikään kuin ilmaisten, että kuolemalla saattaa olla menetyksen kasvojen lisäksi vapauttavat kasvot varsinkin silloin kun se vapauttaa ihmisen viimeisistä kivuista ja kärsimyksistä, ns. luonnollinen kuolema.

Viikatemiehet ainakin ennen vanhaan kertoivat elonkorjuusta ja luonnon normaalista vuodenaikojen vaihtelusta. Ihmisen suhde luontoon agraariyhteiskunnassa (maatalousyhteiskunta) oli tiivis. Kristillisestä perinteestä löytyy vanhuksen kuolemaan liittyvät sanat ”olet leikannut pois kypsää viljaa.”

Huitin maalaus ”Portti” on myös vuodelta 1958. Portti on sijainnut Karkkilassa Ida Aron hautausliikkeen takapihalla. Portit vievät aina jonnekin. Tuo hautausliikkeen takapihan portti vei joelle.

Kuolemaan liittyen puhutaan usein viimeisestä portista. Syksyn värit maalauksessa kertovat toisaalta elämän väriloistosta, mutta myös elämän kypsymisestä valmiiksi ja luopumisesta. Joesta voisi esittää tulkinnan kuolemasta virtana, joka vie meidät pois. Emme tässä ajassa voi nähdä minne. Lohdullista on, että joki virtaa ja jonnekin sen vie. Taulussa polku ikään kuin jatkuu jokea pitkin vaaleana juovana. Lohdullista, eikö totta?

Huitin ”Kristus”-taulu on myös vuodelta 1958. Syöpään sairastuminen sai Ilmari Huitin palaamaan uskonnollisiin aiheisiin.

Uskonnollista taidetta on syntynyt kautta aikojen runsaasti, ja maalausten kautta on voitu käsitellä hengellisiä aiheita. Raamatun aiheet ovat olleet monen kuuluisan taiteilijan inspiraation lähteenä. Toisaalta kirkot ovat myös palkanneet taiteilijoita koristamaan maalauksillaan pyhiä paikkojaan.

Maalauksessa ”Kristus” Huitti kuvaa Kristusta kärsimystiellä orjantappurakruunuineen ja viittoineen kädet sidottuna. Takana kulkee tie, ”Via Dolorosa” (kärsimysten tie), ilmeisesti tämä Kristus-kuva on tutuissa maisemissa jossain täällä Karkkilassa, ja tuo näin ollen jokaisen ihmisen elämään kuuluvaa Via Dolorosaa esille. Kristuksen kädet ovat sidotut, ikään kuin sidotut kärsimykseen. Kärsimys kuuluu ihmisen elämään. Sinistä väriä (kuoleman väriä) on taivaalla ja valon kajastusta horisontissa. Kristuksessa on tyyneyttä, rauhaa ja oman osansa hyväksymistä, lähestyvän kuoleman hyväksymistä.

Stoalainen filosofi Epiktetos on lausunut: ”Meille ei aiheuta niin paljon kärsimystä ne asiat, jotka meille tapahtuu, vaan ajatukset, joita me niihin liitämme.”

Hautajaisia kuvataan ”Hautaus”-nimisessä maalauksessa. Kaksi huomiota siitä. Paikalla on saattoväkeä runsaasti. Vainajaa siis on haluttu lähteä saattamaan, hänellä on ollut omaisia ja ystäviä. Hänellä on ollut sosiaalisia suhteita. Lehdetön puu kuvastaa ilmeisesti vainajaa, oksia osoittaa kohti maata. Taivaan pilvet ovat viistossa ylöspäin osoittaen taivasta kohti. Saattoväestä on yksi ihminen hieman erillään, hän haluaa pitää välimatkaa. Ainakin osa surijoista on polviaan myöten haudassa. Yksi ihminen on puoliksi haudassa ja hänestä näkyy vain puolet, mitä se kuvastaa? (lähestyvää kuolemaa). Lapiokin löytyy haudalta.

”Talo”-maalaus on vuodelta 1959. Kuvaako taitelija tällä taululla omaa minuuttaan tai sielun sen hetkistä tilaa? Taulu on värikäs. Se voisi kuvata myös ihmisen elämän kauneutta, mutta myös sen haurautta. Se voisi kuvata sitä, että ihminen ei koskaan tule valmiiksi, jotain jää kesken. ”Hiiltyvä tupa” -maalauksessa vuodelta 1955 pystyssä ovat takka ja muuri. Tuhkasta näyttää versovan uutta kasvua. Menetyksistä kasvaa uusia mahdollisuuksia. Tuhkasta nousee uusi aamu. Maalauksessa on toivoa, elämä jatkuu, muodossa ja toisessa.

”Variksenpelätin”-taulusta on kaksi eri versiota. Pelätin pelottelee variksia. Kuolemanpelko on kaikkien pelkojen äiti. Jumalanpelkoakin esiintyy. Sananlaskussa sanotaan: ”Herran pelko on viisauden alku”. Toisaalta variksenpelätin muistuttaa myös Kristusta ristillä. Kristus antaa turvaa kuoleman pelkoa vastaan. Oikean käden yläpuolella on variksenmuotoinen risti, joka on iankaikkisuuden symboli. Oikean käden alla on kuollut varis. Alhaalla kuolema, yläpuolella elämä. Toisessa taulussa on yksi henkilö enemmän kuin toisessa, josta hän on kadonnut. Taivaan väri on muuttunut tummemmaksi. Maa pysyy, ihminen katoaa. Suru muuttaa taivaan värin.

”Haaviston tie” -taulussa löytyy maisema, jossa tie haarautuu. Tiellä on tavattu kuvata elämää, puhutaan elämän matkasta ja elämän polusta. Taulussa palataan sivupolulta takaisin päätielle. Elämän tien risteyksissä kulkija voi kysellä, luotanko vai pelkäänkö. Päätiellä kulkee sähkö ja puhelinlinjat, yhteydet toimivat. Elämän tiellä kulkija päättää palaa yhteyteen päätielle, jossa viestit kulkevat.

”Tummassa muotokuvassa” vuodelta 1958 on sureva leski, joka katsoo tyhjyyteen, hänellä on kaipauksen ja ikävän tunteita. Elämän kaikki värit ovat ympärillä. Suru kuitenkin pitää otteessaan ja maalaa kaiken tummin sävyin. Ihminen käsittelee elämänsä suurimpia suruja ja menetyksiä keskimäärin kolme vuotta. Suruharso on henkisessä mielessä ikään kuin kaiken todellisuuden yllä.

Huitin omakuvassa ”Rommin vallassa”, on mielenkiintoinen ja rehellinen kuvaus taitelijan elämästä: taitelijaelämästä. Tummat linnut lentävät ympärillä. Taiteilija on pukeutunut herrasmiehen tavoin. Pullo on tiukasti kiinni kädessä. Silti hän on kuvannut itsensä kuolleena ja piirtänyt kasvojensa tilalle pääkallonsa. Kuvaako hän ihmisen elämää addiktion vallassa? Voiko tulkita, että rommilla on varjopuolensa ja se vie ennen aikaiseen hautaan ja pois elämästä? Pois läheisten ja rakkaiden elämästä ennen kuolemaa voisi olla tämän taulun viesti yksi viesti.

Taulussa ”Silinterihatussa” on kuvattuna asetelma, jossa pääkallolla on silinterihattu. Se on pöydällä, jossa on viinilasissa viiniä. Taustalla on iloista oranssia väriä. Ilme on vakava, vaikka silinterihattu on vinossa. Viinikin on jäänyt lasiin. Juhlien aika on päättynyt. On alkanut toisenlainen aika. Ilonen väri on taustalla. Kaikki on pysähtynyt, jotenkin on hiljaista. Kaikki on jäänyt paikoilleen. Kuolema pysäyttää ajan. On aika ennen läheisen kuolemaa ja aika sen jälkeen. Joskus on kerrottu jopa talon kellon pysähtyneen, kun joku talon väestä on kuollut.

Taulusta ”Tapettu varis” löytyy sinistä väriä (sama varis on taulussa ”Variksenpelätin”). Ihminen kuolee niin kuin muutkin luonnon eläimet. Myös ihminen voi joutua väkivallan uhriksi. Huitin elämä oli pariin otteeseen vaakalaudalla. Varis on pää alaspäin ja väri on sininen. Kuvataanko sillä juuri, että maata kohti käy tie. Maaksi muuttuu ihminen. Varis on maalattu sinisen sävyillä, toki löytyy mustaakin. Sininen on kylmä väri. Kuolema tuo vastaan kylmiä tunteita. Kuoltuaan ihminen voi olla sininen.

Ihmisenä olemiseen kuuluu kuoleman kammo (fuga mortis). Taiteen niin kuin uskonnonkin kautta vaikeaa aihetta voidaan lähestyä ja käsitellä, löytää siihen myös lohdullisia näkökulmia, eteenpäin katsovaa näkökulmaa. Taiteen kautta voi väreillä kertoa tunteista, kohdata niitä, antaa niille tilaa. Taiteella voidaan kuvata kuoleman salaisuutta, luoda vaikeaan hetkeen lohdullisuutta ja etsiä iankaikkisen elämän toivoa. Taiteella kuvataan aina mielen maisemaa.

Taitelijat jättävät katsojalle monia tulkinnan mahdollisuuksia. Ei ole yhtä oikeaa tulkintaa. Toivon, että ajatukseni lisäisivät kiinnostusta pysähtyä tarkastelemaan KALMA-näyttelyn teoksia hieman pidempään. Toivon myös, että ajatukseni saavat miettimään sitä, kuinka paljon maalauksista löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tulkintoja todellisuudesta.

Toivon mielenkiintoisia hetkiä suuren karkkilalaisen taitelijan Ilmari Huitin mestariteosten äärellä. Huitin työt puhuttelevat ajattomuudellaan ja laittavat ihmisen miettimään omaa rajallisuuttaan, ainutlaatuista ja arvokasta aikaa täällä maan päällä. Nauttikaa näyttelystä, elämästä ja keväästä!

Puolustakoon Huitin taide ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja ihmisen arvokkuutta!