Punaheinälilja

Punaheinälilja samoin kuin samaan sukuun kuuluva valkoheinälilja Z. candida ovat kotoisin Etelä-Amerikasta. Sukunimi tulee kreikan kielen sanoista zephyros, länsituuli ja anthos, kukka. (Månsson, 2002, 309.) Myös Suomessa kasvia on kutsuttu toisinaan länsituulenkukaksi (Ranta 2010, 142).

Vanhat rakkaat huonekasvit -kirjassa on seuraava ote A. A. Parvelan v. 1930 ilmestyneestä väitöskirjasta: ”Vaikka huonekasveja ja niiden oksia annetaankin maaseudulla hyvin yleisesti naapuritalosta toiseen, säätyläiskodeista rahvaan asuntoihin ja päinvastoin, noudattavat muutamat lajit levinneisyydessään kuitenkin ikään kuin jonkinlaista säätyjakoa, niin että toiset niistä esiintyvät joko yksistään tai pääasiallisesti vain herraspaikoissa toisten pysytellessä ainoastaan vaatimattomissa rahvaan asunnoissa.” Mitä ilmeisimmin punaheinälilja kuului pääasiassa herraspaikoissa esiintyviin kasveihin, sillä ”Varsinkin sellaiset lajit, joita ei voi lisätä oksista tai muista kasvullisista osista, ovat rahvaan kodeissa hyvin harvinaisia, jopa useimmiten puuttuvat.” Tällaisista kasveista Parvela mainitsee esimerkkeinä viheradiantumin ja heinäliljan. (Arkio 1985, 96.)

Tottahan heinäliljaa voi lisätä kasvullisesti, sillä se kasvattaa sivusipuleita emosipulin ympärille – tosin melko lailla hitaasti. Täysikokoisinakin vain 2–3 cm halkaisijaltaan olevista sipuleista kasvaa ensin parinkymmenen cm mittaisia kukkavanoja vaaleanpunaisine, avoimen kellomaisine kukkineen. Kukkien jälkeen ilmestyvät kapeat, 15–30 cm pituiset lehdet.

Punaheinälilja (Zephyrantes grandiflora)