Maatiaisia ikkunalaudalla

Yleisesti hyväksytyn väljän määritelmän mukaan maatiaiskasveiksi kutsutaan kasveja, joiden viljelyhistoria ulottuu vähintään sadan vuoden päähän. Kaskinauris tai kuolanpioni mielletään poikkeuksetta maatiaiskasviksi, mutta yhtä lailla maatiaisia on ihmisen lähimpien kasvikumppanien, huonekasvien joukossa.

Suomessa huonekasveja alettiin kasvattaa vasta kun edellytykset niiden menestymiselle oli olemassa, toisin sanoen kun kasvien lämmön ja valon tarve pystyttiin turvaamaan. Käytännössä tämä oli mahdollista vasta sen jälkeen, kun ikkunalasit alkoivat yleistyä 1700-luvun loppupuolelta alkaen. 1800-luvun puoleenväliin saakka ikkunaviljelyä harrastettiin vain säätyläisten parissa, mutta vähitellen lajien säätykierron kautta myös rahvaan ikkunoilla alkoi näkyä huonekasveja, aluksi turkinpippuria, palsamia, pelargoneja, verenpisaroita, myrttiä ja talonpoikaisamaryllistä (Arkio 1985, 187). Säätyläisten lajivalikoima oli jo 1800-luvulla huomattavan laaja, olihan heillä varallisuutta ja tilaa, sekä usein käytettävissään viljelyä helpottavia kasvihuoneita ja viileitä talvehdittamistiloja.

Ihmisten kanssa samoissa tiloissa kasvavien huonekasvien historia onkin mitä mielenkiintoisinta kulttuurihistoriaa säätykiertoineen, taruineen ja tieteellisine tutkimuksineen. Tämän kulttuurihistoriallisen linkin kautta kiinnostuin itsekin aikoinani vanhoista huonekasveista, mikä sitten puolestaan johdatti sekä puutarhaharrastukseen että nykyiseen ammattiini.