Ajankohtaista

Uranuksen observatorio sijaitsee Elonkierron puistossa, mikä tarjoaa tähyilylle erinomaiset valosaasteettomat edellytykset. Havaintoillat ovat yleisölle avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia tutustua hvaintokalustoon ja taivaantähyilyn perusteisiin.

- Tähdenlentojen seuraamisessa ei kaukoputkia kuitenkaan tarvita. Riittävä etäisyys katu- ja muusta valaistuksesta riittää, Ilomäki evästää.

Valokuvaajalle tähdenlennot ovat mainioita kohteita. Kameran voi asettaa jalustalle ottamaan kuvia sarjassa ja samalla saa itse keskittyä taivaan tähyilyyn.

- Kotona voi sitten jännittyneenä etsiä kuviin mahdollisesti tallentuneita meteoreja, Ilomäki päättää.

Uranuksen joulukuun havaintoilta osuu meteoriparven huippua seuraavalle illalle.

- Meteoriparven huippu on onneksi hyvin laakea, jolloin tähdenlentoja näkyy useina iltoina sen jälkeenkin, toteaa Lounais-Hämeen Uranuksen varapuheenjohtaja Timo Ilomäki.

- Nimensä Geminidit saavat siitä, että tähdenlennot näyttävät tulevan Geminideihin eli Kaksosten tähdistöön kuuluvan Castor-tähden luota. Kaksosten tähdistöä ei havainnoitsijan kuitenkaan tarvitse taivaalta etsiä, sillä tähdenlentoja näkyy pitkin taivaankantta, Wallin jatkaa.

- Meteorit ovat hyvin pieniä kiviä, jotka tuhoutuvat osuessaan maan ilmakehään aiheuttaen lyhyitä ja joskus jopa hyvin kirkkaita valoilmiöitä. Geminidien pienet kivet ovat peräisin pikkuplaneetta 3200 Phaethonista. Maan kiertorata osuu kerran vuodessa tuon pikkuplaneetan jättämään materiavyöhön, kertoo professori Pekka Wallin tähtiyhdistys Lounais-Hämeen Uranuksesta.

Luonnon oman ilotulituksen huippu osuu maanantaille.

Vuoden parhaisiin lukeutuvan Geminidien meteoriparven huippu on maanantaina 14.12. Illan ja yön aikana voi olosuhteiden salliessa nähdä

jopa 70 tähdenlentoa tunnissa.

Satelliitteja ja lentokoneen jättövana Uranuksen observatoriolla syyskuussa 2014

Tähdenlento Perseidien meteoriparven huipun aikaan elokuussa 2015