2001 Marokko

Ma 23.7.2001

Klo 15 me Marokon matkalaiset Pasi, Lassi, Ville ja Teemu tapasimme Hki-Vantaan lentoasemalla. Pakkasimme siellä rinkkamme jätesäkkeihin. Lähtöselvityksessä ne tulivat samalla punnittua ja aivan liian painaviksi todettua: Pasilla painavin (18 kg) ja Lassilla kevyin (13 kg). Matkan kuluessa selvisi että eniten olisi voinut karsia pois omia eväitä, kuten leipää ja suletejuustoa, joita kului ennakoitua vähemmän.

Lensimme KLM:n koneella ensin Amsterdamiin Zipholin kentälle, jossa jouduimme viettämään pari tuntia. Sitten jatkoimme Transavian koneella Casablancaan. Halvemmalla mutta vaivalloisemmin saman matkan tekisi lentämällä halpalennolla Malagaan ja sieltä laivalla ja junalla Casablancaan. Taksikuski sai meiltä 300 dirhamia (1 MAD=0,58 mk) kuljetuksesta hotelliin. Kuultuaan että olemme Suomesta hän ylisti suureen ääneen ystävyyttämme.

Olimme tehneet etukäteen huonevaraukset hotelli Ibis Moussafiriin ja kertoneet että tulemme myöhään illalla. Hotellin mielestä puolen yön jälkeen oli kuitenkin liian myöhään ja niinpä he olivat antaneet huoneemme muille. He tarjosivat kuitenkin huoneita samaan hintaan hotelli Mercuresta, jonne ajoimme taksilla. Kahden hengen huone maksoi 545 dirhamia sisältäen aamiaisen.

Ti 24.7

Aamiaisen jälkeen kävimme etsimässä hotellin lähistöltä josko löytyisi kaasua keittimeemme. Sitä ei kuitenkaan löytynyt joten päätimme etsiä polttoainetta Marrakechista. Sinne ajoimme hyvin ilmastoidulla ja edullisella (75 dirhamia/hlö) junalla. Matka kesti 3,5 tuntia ja se meni katsellessamme hytistämme Marokon kuivia tasankoja ja kukkuloita. Keväällä kaikki olisi vihreämpää mutta vastaavasti vuorilla olisi lunta.

Valtava kuumuus iski vastaan kun astuimme Marrakechin asemalaiturille. Otimme taksin hotelli Aliin, josta ostimme suurpiirteisen kartan Jebel Toubkalin alueesta ja söimme brochettet (lihavartaat) neljälläkympillä. Päätimme saman tien jatkaa matkaa Imliliin.

Lonely Planetin matkaoppaasta (joka muuten osoittautui varsin hyödylliseksi tietolähteeksi) löysimme taksien lähtöpaikan Asniin. Päätimme kävellä sinne, mutta osoittautui että paikka oli siirretty hieman kauemmaksi joten saimme kävellä parikymmentä minuuttia tuossa pätsissä. Takseja oli paljon lähtöpaikalla ja virittelimme tinkimistaitojamme jo pidemmälle kuin aiemmissa takseissa. Yleensä ottaen taksikuskit olivat kovimpia rahastajia matkan aikana. Saimme lopulta kyydin Imliliin 250 dirhamilla vanhassa dieselmersussa. Kuski pysähtyi tankkaamaan ensimmäiselle huoltoasemalle ja vaati maksun jo siinä (voidakseen tankata), mihin suostuimme muutaman minuutin päivittelyn jälkeen.

Asniin saakka tie oli hyvä mutta sen jälkeen se muuttui vähitellen yhä kuoppaisemmaksi ja kapeammaksi ja nousi ylös Imlilin vuoristokylään, joka on 1740 m korkeudessa. Taksi jätti meidät hotelli el-Ainen eteen ja tutustuttuamme siihen päätimme jäädä sinne hintaa 40 dirhamia per henkilö. Suihkusta tuli viileää vettä hyvin. Saimme myös tutustua kyykkyvessaan, joka on pelkkä reikä lattiassa.

Ibrahim, joka esitteli hotellin meille, kutsui meidät ylös rinteeseen syömään iltapalaa. Kävelimme sinne (ilmeisesti hänen kotinsa tms) jossa hän tarjosi meille Tajine aux Legumes (kasvispataa) ja imelää teetä. Hän näytti myös valokuvia opastamiltaan vuoristoretkiltä. Palasimme pimeässä otsalamppujemme valossa Imliliin, jossa ostimme puodista vielä patukoita ja Ville löysi sieltä jopa sulatejuustoa.

Ke 25.7

Söimme hotellin terassilla aamiaisen, joka oli joka paikassa samanlainen: vaaleata leipää, hilloa, imelää minttuteetä tai maitokahvia ja appelsiinimehua. Teimme vielä viimeiset leipäostokset. Sitten nostimme rinkat selkään ja läksimme nousemaan vuoristoon.

Taustalla Toubkal

Ensin kuljimme Aroumd-nimisen vuoristokylän läpi, joka sijaitsee heti Imlilin yläpuolella. Ylitimme leveän kuivuneen joenuoman jonka jälkeen polku alkoi nousta jyrkemmin vuoren kuvetta. Polulla kulki paljon muuleja, jotka kuljettivat vettä ja tarvikkeita sekä toisten vaeltajien varusteita. Veden, Fantan ja suklaapatukoiden myyjiä oli polun varrella melko paljon. Veden hinta nousi mitä korkeammalle tultiin (Imlilissä 10 ja ylhäällä 20 dirhamia 1,5 litraa).

2310 metrissä ohitimme jyrkkien rinteiden puristukssa sijaitsevan Sidi Chamharouch-nimisen pienen kylän. Pian sen jälkeen pysähdyimme lepäämään ja syömään eväitämme kiviaitauksen sisään jossa kalliot antoivat varjoa kuumalta auringolta. Söin Suomesta tuomaani ruisleipää ja sulatejuustoa, joka muuten säilyy yllättävän hyvin yli viikonkin lämpimissä olosuhteissa.

Iltapäivällä jatkoimme nousua. Polku vuoren kuvetta kulki pitkässä laaksossa , jonka pohjalla virtasi joki. Lopulta Toubkal Refuge (aiemmin nimeltään Neltner Hut) alkoi näkyä noin kilometrin päässä. Hengitys alkoi käydä raskaaksi korkeuden takia. Korkeusmittarini piippasi sen merkiksi että 3000 metrin rajapyykki ohitettiin. Enää 200 metriä nousua ja olemme Toubkal Refugen alueella. Alue on laaja, siinä on jopa vihreitä ruohokenttiä ja telttoja on kymmeniä. Laskimme rinkat maahan ja etsimme hyvää telttapaikkaa. Sellaiset löytyivät vähän ylempää hiekkapenkereeltä, jossa on tasaiset mutta kovat alustat. Telttakepit kannattaa teroittaa ennen lähtöä jotta ne saa uppoamaan. Pystytämme molemmat kahden hengen telttamme.

Päätimme käydä suihkussa ennen ruokailua ja nousimme rakennukseen. Otamme suihkut 10 dirhamilla per henkilö. Samalla tutustuimme rakennukseen, jossa on pieni kioski (vettä, virvokkeita, postikortteja…), WC, keittiö (ruoka-annoksia saa ostaa), oleskeluhuone ja majoitusmahdollisuudet (mm n. 25-paikkainen makuusali). Henkilökunta pitää paikan puhtaana ja kunnossa.

Palasimme teltalle ja Lassi joka on parhaiten tutustunut uuteen keittimeemme, sytytti sen. Bensiini tukkii helposti tuollaisen keittimen joten sitä täytyy myös puhdistaa usein. Söimme Blåbamd annoksemme suurella mielihalulla ja tiskasimme astiat läheisessä purossa.

Läheisestä telttaleiristä kuuluvan rummutuksen ja laulun säestämänä menimme nukkumaan.

To 26.7

Aamulla herätessäni huomasin vieressäni Pasin jalat; hän nukkui pää teltan ulkopuolella saadakseen tarpeeksi happea. Hänen yönsä on ollut vaikea koska päähän on koskenut ja sydän hakannut. Olimme nousseet liian nopeasti näin ylös. Olisi kannattanut viettää yksi yö Sidi Chamharouch’ssa.

Keitämme kaurapuuron ja mustikkakiisselin ja noin kymmenen aikaan Lassi, Ville ja minä päätämme lähteä nousemaan Jebel Toubkalin huipulle. Päiväreppuihin otimme hiukan vaatetta ja evästä sekä tietenkin vesipullot (1,5 litraa riitti minulle juuri ja juuri). Lämpötila on noin 18 astetta. Nousemme heti rakennuksen takaa alkavaa polkua.

Vasemmalla alhaalla Toubkal refuge

Pian harhauduimme polun oikealla puolella olevaan louhikkoon mutta sitten huomasimme polun kaartuvan vasemmalle ja palasimme sille. Loppumatkan polku erottui helpommin etenimme hitaasti ylöspäin. Hengittelin koko ajan syvään ja tarkkailin ettei syke noussut liian korkealle. Yhdessä kohtaa polku oli niin jyrkkä ja irtokivien peittämä että jouduimme käyttämään käsiä apuna.

Kahden ja puolen tunnin nousun jälkeen saavutimme jyrkänten josta näki vuoren toisella puolella olevaan laaksoon. Samalla Toubkalin huipulla oleva kolmiorakennelma tuli näkyviin. Viimeiset sadat metrit olivat vaikeimmat. Ville joutui lepäämään aina kolmen askeleen jälkeen. Saavutimme huipun kolmen tunnin ja 967 metrin nousun jälkeen (matkana se oli pari, kolme kilometria). Siellä olivat tsekki-pojat jotka olivat jättäneet tavaransa meidän telttojemme viereen säilöön. Huippu oli tasainen ja halkaisijaltaan noin 20 metriä. Näkyvyys oli noin kymmenen kilometria (ilmassa olevan hiekkapölyn vuoksi) ja lämpötila noin 15 astetta. Lepäilimme huipulla noin puoli tuntia.

Päätimme palata pohjoisempaa reittiä, joka osoittautui melkoisesti pidemmäksi kuin nousureitti. Laskeutuminen otti jalkateriin ja polviin. Polku oli suurimmaksi osaksi irtokivikkoa joka valui jalkojen alla alemmaksi. Laskeutuminen kesti pari tuntia.

Väsyneenä söimme illallisen ja painuimme melko pian pehkuihin.

Pe 27.7

Aamulla Villellä oli kuumetta ja minulla flunssa. Pasi sen sijaan oli kunnossa ja hänellä oli kova halu huipulle, joten Lassi päätti lähteä hänen kanssaan sinne uudestaan. Menin Villen kanssa rakennukseen lepäilemään, mutta valvojat olivat tiukkana ja ohjasivat meidät ulos koska emme olleet siellä yövieraina. Päätimme syödä rakennuksessa omeletit ja maksaa paikat dormitorioon (64 dirhamia). Näin pääsimme lepäämään. Lähetin kännykälläni (Soneran liittymä) tekstiviestejä Suomeen ja soitin kotiin.

Pasi ja Lassi palasivat huipulta noin neljän tunnin kuluttua. Lassi kertoi että toinen nousu oli ollut helpompi kuin ensimmäinen. Kyselimme saako huomiseksi muulin alas jos Villen kunto ei parane. Henkilökunnan kanssa oli vaikea kommunikoida koska heidän englantinsa oli niin puutteellinen, mutta onneksi saimme tulkkausapua eräältä pariskunnalta. Söimme illallisen teltalla ja päätimme Villen kanssa myös yöpyä rakennuksessa.

La 28.7

Aamulla Ville ja minä olimme edelleen sairaita joten päätimme molemmat tilata muulit (200 dirhamia/muuli). Ne tulivat Imlilistä puoleen päivään mennessä.

Ratsastus alas Imliliin kesti neljä tuntia ja oli mieliinpainuva kokemus. Polun kapeimmissa kohden tuntui että istuin lähes tyhjän päällä, koska ratko alapuolella oli niin jyrkkä. Reidet väsyivät hieman , lepäsimme Sidi Chamharouch’ssa, jossa kioskin pitäjä tarjosi meille makeaa teetä ja muulia ohjaava pikkupoika yritti myydä Villelle kaikkea mahdollista mitä kioskista löytyi. Loppumatkalla muuliani ohjaava mies hyppäsi taakseni muulin selkään ja niin saavutimme Imlilin illan suussa. Pasi ja Lassi kävelivät alas suunnilleen samassa ajassa.

Päätimme majoittua tällä kertaa Etoile de Toubkal-hotelliin, jossa neljän hengen huone maksoi 300 dirhamia. Luvattua lämmintä suihkua tai lakanoita ei kuitenkaan saatu. Olin kadottanut hammasharjani ja kävin ostamassa uuden pikku puodista. Hotellissa huomasin kuitenkin että se olikin lähes loppuun käytetty. Menin valittamaan ja myyjäpoika antoi toisen tilalle mutta pisti käytetyn huolellisesti takaisin hyllyyn odottamaan uutta ostajaa.

Kävimme syömässä ulkona terassiravintolassa ja palasimme nukkumaan. Pasin kaksi kuumemittaria ja Lassin Ketorinit olivat edelleen kovassa käytössä.

Su 29.7

Aamullla kävelimme hiukan Imlilin kujilla ja sitten läksimme taksilla takaisin Marrakechiin. Perillä seuraamme lyöttäytyi sitkeä opas joka etsi meille edullisen hotellin. Hotellin nimi oli Chella ja saimme kahden hengen huoneen 200 dirhamilla majoittuen kaikki siihen. Illalla kävin Pasin kanssa lähellä sijaitsevalla Djemaa el-Fna aukiolla, jossa näimme mm käärmeenlumoojia. Teimme myös pikapyrähdyksen sougeissa (basaareja) mutta tulimme nopeasti pois myyjien ahdistelun takia.

Ma 30.7

Aamulla saimme kuulla että huoneemme oli varattu seuraavaksi yöksi muille mutta meille tarjottiin tilalle pitkää seurusteluhuonetta samaan hintaan ja niinpä muutimme sinne. Kävin istuskelemassa aukion laidalla olevan Cafe Glacierin terassilla ja seurasin ihmisvilinää. Iltapäivällä kävimme syömässä Cafe Toubkalissa.

Illalla kävelimme Koutoubia-moskeijan ympäri ja yritimme sitten Mellahiin (juutalaiskaupunginosa) mutta koska pimeä uhkasi tulla pian, päätimme mennä seuraamaan aukion elämää ylhäältä Terrace Cafesta. Kello oli kahdeksan ja miehet kiiruhtivat läheiseen moskeijaan. Aurinko laski punaisena Marrakechin matalien kattojen yllä. Rummut kumisivat ja ihmiset kooontuivat piireihin erilaisten tarinankertojien, käärmeenlumoojien ja muiden esittäjien ympärille. Savut nousivat ruokapöytien läheisyydestä joita oli pystytetty aukiolle.

Päätimme syödä yhdessä niistä. Osoittelimme eksoottisia ruokia, joita halusimme ja ne soittautuivat oikein hyviksi. Djemaa el-Fna aukion elämä on joka ilta tällaista. Helsingissä vain taiteiden yö pääsee hiukan samalle tasolle.

Ti 31.7

Tiistaina kävimme katsomassa muinaisten hallitsijoiden saadien hautoja ja sieltä menimme Mellahiin. Matkan varrella oli valtavasti pieniä nyrkkipajoja vieri vieressä valmistaen ja korjaten kaikkea mahdollista. Mellah on mutaisten kujien halkoma juutalaiskaupunginosa. Innokas opas vei meidät synagoogaan joka oli niin piilossa ettei sitä olisi millään erottanut muista taloista. Sisällä sokea rabbi esitteli paikkaa meille emmekä ymmärtäneet siitä puoliakaan. Lopuksi hän pyysi meiltä jokaiselta 20 dirhamia.

Palattuamme hotelliin Lassin kuume yltyi jälleen kovaksi ja kutsuimme paikallisen lääkärin hotelliin. Nopean tutkinnan jälkeen hän diagnosoi vaivan vatsataudiksi määräsi neljää eri lääkettä, jotka haimme apteekista. Lääkärin palkkio oli 300 dirhamia.

Kävimme tilaamassa läheisestä Hassanin grillistä rochettet hotellihuoneeseemme jo toisen kerran koska ne osoittautuivat niin hyviksi. Päätimme pysytellä Marrakechissa seuraavankin yön. Illalla kävin Pasin kanssa vielä etsimässä pizzerian josta noudimme erittäin hyvät pizzat.

Ke 1.8

Aamulla keitimme kaurapuuroa Lassille ja söimme aamiasen hotellin yläkerrassa, jossa musta tee oli tuntematon käsite. Otimme kaksi petit taxia aukiolta rautatieasemalle. Sen vieressä oli Ibis Moussafir- hotelli ja odotimme siellä junan lähtöä. Keksimme tilata kahden hengen huoneen neljälle Casablancan Ibis Moussafirista mikä näytti onnistuvankin hotellin henkilökunnan avulla mainiosti. Casablancassa kuitenkin osoittautui ettei varauksesta tiedetty mitään eikä tullut kuuloonkaan että kahden hengen huoneeseen saa mennä neljä. Söimme illallista läheisessä Poisson Tajinessa.

To 2.8

Herätys puoli neljältä aamulla ja taksi lentokentälle. Siellä rukoilimme vielä kerran Lassille voimia jaksaa kotiin asti. Amsterdamin välilaskupaikassa hän olikin jo huomattavasti paremmassa kunnossa ja niin saatoimme palata kotiin onnellisesti.