Esittely

Seitsemän vuotta Bobi sai olla talon yksinvaltias, kunnes remmiin liittyi Roope (Workaholic Stuntman). Roope tuli vain hoitoon ja sille tielle jäi. Tosin Roopen ollessa viisi viikkoinen olin jo ilmoittanut ottavani sen. Roope oli Belgianpaimenkoira Tervueren ja ensimmäinen oma näyttely/ harrastuskoira. Roopen kanssa harrasteltiin kotosalla ja jossain vaiheessa ihan meinattiin kokeisiinkin asti, mutta harmaakaihi ennätti ennen ja kisa sekä jälkeläis haaveet unohdettiin. Tästä huolimatta vielä monta vuotta treenattiin, vaikkakin tottelevaisuus puolella sai unohtaa hypyt ja kiipeämiset yms. joissa näöstä olisi apua.

Jossain 2000 luvun alkupuoliskolla tuli sekaannuttua Suomenpystykorviin ja ruvettua olemaan mukana kasvatustyön arjessa. 

Vuonna 2006 taloon muutti urakalla Kaukasiankoiria. Jo muutamaa vuotta aiemmin olin alkanut tiiviisti olemaan laumanvartioiden kanssa tekemisissä.

Iwan syntyi 18.3.2006 ja kesän korvalla muutti osoitteensa. Iwan joka itse valitsi omistajansa heti syntymästään. Iwan joka oli mammanpoika henkeen ja vereen.

Tsäkur sen sijaan tuli loppu kesästä Suomeen. Koirahoitolassa tutustuin hänen hurmaavaan persoonaan. Miten sattuikin eräs alkutalven päivä tulemaan puheeksi Tsäkurin silloisen omistajan kanssa, hänen luonne ja se kuinka Tsäkurin kaverina oleva narttu ei tahtonut sietää Tsäkuria. Kauaa ei tarvinnut miettiä otanko Tsäkurin vai en, kun sitä tarjottiin. Näin talosta löytyi 2006 jouluun mennessä kaksin kappalein Kaukasiankoiria.

Koirien vanhetessa monta kertaa tuli mietittyä mikä on seuraava rotu. Onko se belgi vai kaukasialainen, vai kenties jokin ihan muu. Tsäkurista ajan jättäessä vuonna 2012 tuli aiheelliseksi tosissaan miettiä seuraavaa koiraa, kun Roopekin alkoi olemaan 10 vuotias. 

Kun se rotu tuli mieleen, niin ei tarvinnut miettiä. Keeshondissa yhdistyy juuri ne ominaisuudet mitkä miellyttävät belgeissä ja kaukasialaisissa. Keeshond johon olin jo vuosia aikaisemmin ihastunut. Ilta aurinkoa katsellessa, kallion reunalla istuen, kainalossa harmaa vanha herra viskibassolla haukahdellen. Voiko tähän olla ihastumatta?

Tarkoituksenani oli ottaa uusi harrastuskoira Roopen ja Iwanin rinnalle kasvamaan. Kohtalo tosin määräsi toisin ja 2012 elokuussa mahasyöpä vei Roopen äkillisesti.

Hetken aikaa oli orpo olo, kun ei ollut kuin Iwan, mutta 16.11.2012 taloon vipelsi duracel pupuakin nopeampi Keeshondin pentu Kassu (Waatan Daucus). Keeshondeja oli tullut seurailtua tiiviisti keväästä asti ja kasvattajista tietoa tonkien sekä yhdistelmiä tutkiessa. Yhdistelmä josta Kassu on, siinä oli jotain mikä vetosi heti ensi näkemällä. Taas turvauduttiin kuuluisaan intuitioon, johon on turvauduttu monta kertaa ennenkin koira asioissa.

Kun Kassu alkoi olemaan pari vuotias, totesin että nyt voisi jälleen olla koiran mentävä aukko talossa. Sen aukon täyttymiseen meni vain reilu nelisen vuotta. Vuosien saatossa ihminen tahtoo tulla kriittiseksi ja kun omaa vielä sen kuuluisan intuition, niin sopivan yhdistelmän löytyminen ei ollut helppoa. Kriteerit täyttäviä yhdistelmiä ei ollut joka oksalla ja viimeistään turkinlaatuihin jysähti kriteerien täyttyminen. Kassu on vahingokseen opettenut, että keeshondilla voi olla äärimmäisen helppo ja huoleton turkki. Juuri samanlaisen huolettoman turkin halusin tulevalle keeshondille. Yhdistelmiä katsellessani tuli useasti mietittyä, mihin Suomen keeshondit ovat menossa, kun tällainen pilkunviilaaja ei tahdo löytää itselleen koiraa. Olihan vuosien saatossa muutamia yhdistelmiä, mutta ne eivät toteutuneet tai tuli jotain muuta, miksei pentua niistä tullut.

Talvella 2018-2019 se kuuluisa intuitio nosti jälleen päätään. Milja (kennel Waatan) oli tekemässä yhdistelmän, josta tuli hyvät värinät sekä se vielä jopa täytti kriteerit. Alkuperäinen tunne ei suinkaan ollut väärä, vaan vahvistui kun näin pentueensa ainokaisen uroksen neljäviikkoisena. 5.7.2019 vihdoin taloon muutti toinen keeshond alias Natku (Waatan Lolium). Natku on aivan hurmaava pakkaus... menossa mukana satalasissa, mutta äksönin loppuessa saa etsiä mihin se katosi, kun vetäytyy ansaituille torkuille. Eikä intuitio pettänyt taaskaan, sain aivan fantastisen ihanan ja huoleton turkkisen koiran. Edes pentuna ei ollut takku ikää ja välillä on oikein joutunut muistiaan pinnistelemään, kun muistelee milloin viimeksi on harjaan tarttunut (huomaamatta voi mennä useampi kuukausi, ettei harja käy lähelläkään koiran turkkia ja kun harja vihdoin käy turkin lähellä, niin ei tarvitse puolta tuntia enempää huiskia, kun karvat on ojennuksessa ja tassut siistitty).

Natku kun saapui taloon, niin laitettiin heti verkot vesille seuraavasta keeshondista. No neljä vuotta siihen taas melkeimpä meni, kun seuraava hollantilainen saapui taloon. 

Olin tietoinen yhdistelmästä, mutta en ollut sen enempää sitä noteeranut. Minut saatiin ostettua heti, kun myyntipuhe oli sopiva - pieni, musta, kontaktin hakuinen urospentu etsii harrastavaa kotia. Juhannuksena 2023 tiemme vei katsomaan, että millainen pakkaus oikein olisi vailla kotia. Se oli hurmaava, sinisellä pannalla varustettu, pippuripesäke. Intuitio... sattuma... se oli jälleen sininen pentu... kuten olivat olleet Roope, Kassu ja Natku... ja vain viikkoa myöhemmin matkusti kotia kohden pieni karvapallero, joka heti ensimmäisenä iltana upotti pikku naskalinsa meidän hoopers valmentajan ranteeseen ilmoittaen - minä olen suuri ja pelottava harrastuskoira.