”Jos sallimme jättikuntien muodostumisen, syrjäliitoskunnista häipyvät lähipalvelut.”
Kuulostaako tutulta? Kuntaliitosten kannattajat ja vastustajat vetoavat samaan asiaan – lähipalveluiden säilymiseen.
Suurena eroavaisuutena on se, että kannattajat kertovat miten lähipalvelut turvataan eli rahoitetaan. Uuden kunnan, kuten uuden Oulun, toimintaa tehostetaan karsimalla päällekkäisyyksiä ja ennen kaikkea lisätään elinvoimaa.
Muutospotentiaalia hyödynnetään myös siirtymällä ennaltaehkäisevään ja moniammatilliseen työskentelytapaan, joka tulee paljon halvemmaksi ja inhimillisemmäksi kuin nykyinen korjaavaan työhön painottuva toimintatapa.
Esimerkiksi nyt meneillään oleva uuden Oulun rakentaminen perustuu strategiseen liitokseen, jossa viisi kuntaa – Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo ja Yli-Ii - lakkaa ja syntyy uusi kunta nimeltään Oulu 1.1.2013 alkaen.
Aiemmissa mekaanisissa liitoksissa kuntarajat on vain poistettu ja jatkettu siitä mihin on jääty.
Nyt pyritään luomaan strategia, jolla aikaansaadaan elinvoimainen uusi Oulu, missä on lukuisia työpaikkoja, jotka takaavat karkeasti asukkaidensa veronmaksukyvyn.
Tätä kautta saadaan verotuloja niiden lähipalveluiden tuottamiseen.
Haluaisin kuulla, millä kuntaliitosten vastustajat aikovat jatkossa lähi- tai yleensäkin palvelunsa rahoittaa.
Velaksi eläminen ei voi olla ratkaisu kuntien saatikka valtioidenkaan ongelmiin. Kuntauudistuksen perussyy, ikääntyvän väestön suhteellisen määrän kasvu ja huoltosuhteen heikkeneminen, ei poistu toivomalla.
Vaikka suuret ikäluokat ovat jo alkaneet jäädä eläkkeelle, suurin haaste on edessä 2020-luvulla, jolloin he tarvitsevat paljon hoivapalveluita.
Oikeastaan kuntauudistus olisi pitänyt jo toteuttaa, sillä uusien elinvoimaisten kuntien luonti ja käynnistäminen uusine kunta- ja palvelurakenteineen vie aikaa.
”Jos me suomalaiset veronmaksajat emme pidä holtittomasti rahojaan tuhlanneita EU-kriisimaita pystyssä, me kärsimme itse.”
Kuulostaako taas tutulta? Totuus on, että EU:lla on enää kaksi vaihtoehtoa, joko muuttuminen liittovaltioksi – johon suuntaan on otettu jo askelia – tai euron ja EU:n hajoaminen.
Suomen lähtö mukaan EU:n liittovaltioon johtaisi Suomen todellisen demokraattisen päätöksenteon loppumiseen. Menettäisimme siis veteraanien meille kalliisti taisteleman itsenäisyyden yksinkertaisesti allekirjoittamalla nivaskan papereita. Ja tämä ei ole uhkailupolitiikkaa.
Jotkut Euroopan keskuspankit ovat alkaneet jo varautua euron hajoamiseen. Suomen hallituksen tulisi pikaisesti laatia toimintastrategia, ei ainoastaan euron vaan myös koko EU:n hajoamisen varalta.
Anne Snellman
filosofian tohtori
kunnanvaltuutettu (ps.)
uuden Oulun yhdistymishallituksen jäsen
Perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsen
Oulunsalo