Oulun kuntavaaliteemani 2025
1. Lähipalvelut taattava
Koko Oulu tulee saada elinvoimaiseksi. Tämä edellyttää toimivia lähipalveluja kuten kyläkouluja. Eri alueiden kyläkoulut ja lukiot saadaan täyteen oppilaista fiksun kaavoituksen ja täydennysrakentamisen avulla. Toimivien lähipalveluiden myötä yritykset investoivat Ouluun tietäen, että Oulussa heidän työntekijänsä tulevat viihtymään toimivien lähipalveluiden ansiosta. Lisäksi vuoropuhelun Pohteen suuntaan pitää olla aktiivista, jotta Oulun SOTE-palvelut paranevat ja ovat hyvin saavutettavissa.
2. Kouluihin opiskelurauha
Oulun peruskoulujen tuntien opiskelua häiritsevät ainakin osittain inkluusion aikaansaamat levottomuudet sekä vapetuksen aiheuttamat häiriöt. Erityistä tukea on rahoitettava enemmän kuin nyt. Vapettavat oppilaat poistuvat kesken koulutunnin vessaan sähkötupakoimaan. Nykyään kesken tunnin vessaan poistuville yläkoululaisille tulee Wilma-merkintä, joka onkin rauhoittanut tunteja. Kouluissa, ulottuen koteihin, tulee aloittaa tiedotuskampanja vapettamisen ja muun tupakoinnin vaaroista.
3. Kaavoittamisen kehittäminen
Yritysten houkuttelu investoimaan Ouluun kangertelee. Yritystonttien kaavoittamisen pitää olla joustavaa ja nopeaa huomioiden yritysten tarpeet. Kaavoittamisbyrokratiaa on syytä edelleen vähentää. Lisäksi tulee kaavoittaa myös alueita, joissa on tarjolla suurempia kuin vajaan tuhannen neliön tontteja niitä haluaville. Oulussa kyllä maata riittää. Kaavoitus pitää toteuttaa huomioiden ajoissa myös riittävät päiväkoti- ja koulupalvelut sekä ulkoilureitit unohtamatta sujuvaa joukkoliikennettä.
Pohteen aluevaaliteemani 2025
1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut kuntoon
Psykiatriseen hoitoon tulee päästä jouhevasti, ja hoidon jatkuvuus on taattava. Myös sopivan Kelan korvaaman psykoterapeutin etsinnässä pitää auttaa asiakasta eikä jättää häntä yksin. Päihdevieroitukseen ja opioidikorvaushoitoon tulee päästä heti. Korvaushoidossa pitää saada korvauslääkkeen lisäksi tukea ja neuvontaa sekä palveluohjausta. Päihdeongelmista kärsivälle tulee taata mielenterveyspalvelut, jos hän niitä tarvitsee. Avun pitää olla kokonaisvaltaista vailla stigmaa tai ylenkatsetta.
2. Turvallinen vanhuus
Kotihoitoa on kehitettävä niin, että sen turvin on turvallista asua omassa kodissa. Tämä edellyttää riittävää määrää hoitajia. Työnkuvia tulee selkeyttää. Toisaalta esimerkiksi muistisairaille pitää taata turvallinen asuminen tehostetun palveluasumisen piirissä. Väestö ikääntyy Suomessa vauhdilla, joten tehostetun palveluasumisen ja laitospaikkojen alasajo tulee lopettaa ja päinvastoin lisätä niitä. Omaishoitajuutta pitää tukea siten, että se on mielekästä eikä johda omaishoitajan uupumiseen.
3. Hoitoa oikea-aikaisesti läheltä
SOTE-uudistuksen tavoite oli nopeuttaa hoitoonpääsyä tasapuolisesti ympäri Suomea. Maamme hallituksen päätökset lopettaa esimerkiksi Oulaskankaan yöpäivystys ei nopeaa hoitoonpääsyä edistä, joten se tulee perua. Kanta-Ouluun tarvitaan hyvinvointikeskus. Oulunsalon terveysasema ja hammashoitola pitää säilyttää. Pohteen sähköiset palvelut tulee uudistaa toimiviksi ja selkeiksi. Toisaalta yhteydenotto pitää taata myös puhelimitse, koska kaikki eivät sähköisiä palveluita voi käyttää.
Vaalikonevastaukseni:
Iltasanomat, Kaleva: kunta- ja aluevaalit
MTV3: kuntavaalit aluevaalit
Nuoriso: kuntavaalit aluevaalit
Sanomat: kuntavaalit aluevaalit
YLE: kuntavaalit aluevaalit