Sokrateen idea

Sokrateen idea: kysymys avaa ja käynnistää, vastaus sulkee

Kysymys käynnistää ajattelun - ja oppimisen, jonka vastaus tavallaan lopettaa. Kyseleminen ilmaisee uteliaisuutta ja ihmettelyä, ja siitä Delfoissakin on kysymys. Kysymystä seuraa ideaalitilanteessa dialogi, joka johtaa vastausten rinnalla uusiin kysymyksiin. Delfoi poikkeaa Sokrateen dialogeista siinä, että keskusteluun kutsutaan kahden sijasta useita ihmisiä, joista jokainen tuo mukanaan oman erityisen näkökulmansa. Keskustelun tulos ei ole ennalta tiedossa eikä tiedettävissä. Sokrateen dialogin tavoin Delfoin lopputulema on avoin, ja se muuntuu - iteroituu - prosessin jatkuessa. Prosessin kulkua - Delfoi-kielessä kierroksia - kätilöi fasilitaattori, jota nimitetään Delfoi-manageriksi. Sokrates piti itseään uusien ajatusten ja näkökulmien synnyttäjänä ja sitä Delfoissakin tavoitellaan. Koulussa voi sopivassa kohdassa kysyä Sokrateen sanoin "Mitä tieto on?" (Symposium)  ja toisessa kohtaa "Mitä on rohkeus?" (Laches) Tulevaisuussuuntautunut Delfoi-manageri saattaisi kysyä uuden ison kysymyksen, uskooko keskustelukumppani - tai paneeli -  sitä, että ihminen on evoluution päätepiste? Tähän kysymykseen palataan artikkelin lopussa. 

Artikkeli on ensimmäinen osa Delfoin seitsemän ideaa-artikkelisarjaa, jonka kaikki osat ovat (1) Sokrateen idea, (2) Dialogin idea, (3) Argumentin idea, (4) Avoimen puheen idea, (5) Asiantuntijuuden idea, (6) Tulevaisuuden idea, ja (7) Tulevaisuudentutkimuksen idea. Artikkeleita tiivistää johdantojuttu “Delfoi ja ihmettelyn ideat”, ja viitteistää “Ideoiden lähteitä”-dokumentti. Aineistosta on laadittu myös diasarja.

DDelfoi-menetelmällä on vahva yhteys Sokrateen kysyvään ja dialogiseen filosofiaan, mutta harva tietää, että yhteys on myös historiallinen. Sokrateen ystävä Khairefon nimittäin kysyi Delfoin oraakkelilta, onko kukaan viisaampi kuin Sokrates. Oraakkeli vastasi kieltävästi. Sokrates ei lausuntoa hyväksynyt, vaan lähti etsimään itseään viisaampia. Siinä tarkoituksessa hän kierteli toreilla, gymnasioneissa ja käsityöläisten työpajoissa, ja keskusteli tapaamiensa ateenalaisten kanssa. Samalla hän tuli kehittäneeksi kysyvää keskustelumuotoa, jota nykyään nimitetään sokraattiseksi menetelmäksi. Hän käytti kysymyksiä herättääkseen keskustelun, haastaakseen olemassa olevia uskomuksia ja saadakseen keskustelukumppaninsa ajattelemaan syvällisemmin. Sokraattisen menetelmän tavoitteena oli puhdistaa väärät tai epätarkat uskomukset ja löytää totuus tai parempi ymmärrys aiheesta keskustelun ja jatkuvan kyseenalaistamisen kautta.

Sokrates suhtautui niin omaan kuin muidenkin tietämiseen kriittisesti: “Tiedän etten tiedä mitään.” Lausumalla Sokrates paitsi tunnusti oman tietämättömyytensä tarkoitti kaiken tiedon rajoittuneisuutta. Tämä rajoittuneisuus osaltaan vaikutti siihen, että hän kehitti ihmettelyyn, itsetutkisteluun, kyselyyn ja keskusteluun perustuvan metodinsa. Sokrateen nöyryys tiedon suhteen sopii siirrettäväksi yhdeksi Delfoi-tutkijan lähtökohdaksi. Kysyen tietää enemmän. Toisin sanoin  tietämättömyyden tunnustaminen johtaa parempaan ajatteluun. Koulun piilo-opetussuunnitelma suosii ja palkitsee tietäjää, mutta tätä asennetta voisi korjata. Monimutkaistuvassa maailmassa liian varhainen "tietäminen" saattaa koitua kohtalokkaaksi.

Keskusteluissaan Sokrates kyseenalaisti tietoja hyvästä, hyveestä ja kauneudesta. Hän kehitti tekniikan, jossa hän tekeytyi itse tietämättömäksi ja pyysi vastapuolelta opetusta saadakseen itse tietoa. Sokrates jatkoi kyselemistä, kunnes keskustelukumppani ajautui umpikujaan alkuperäisen ajattelunsa lähtökohtien kanssa. Tarkoitus ei ollut nöyryyttää vastapuolta, vaan ohjata häntä aiempaa johdonmukaisempaan ajatteluun. Opetus on ilmeinen ja aikakausista riippumaton. Umpikuja on usein välttämätön ehto sille, että kohmettuneet käsitykset alkavat lämmetä, liikkua ja uudistua.

Sokrates tavoitteli uutta ymmärrystä kehittämällä käsitteitä ja niiden määritelmiä. Hän tunnisti, että todellisuus muotoutuu paitsi mielessä myös kielessä. Sokraattista menetelmää kutsutaan kätilöintimenetelmäksi (maieutikos), koska Sokrates uskoi, että tietämys totuudesta on piilevänä kaikissa ihmisissä, ja kysymyksistä käynnistyvän dialogin kautta kyselijä auttaa ”synnyttämään” aiempaa totuudellisempia ajatuksia. Metodin avulla opettaja opettaa oppilaansa ajattelemaan itse. Menon-dialogissa Sokrates “todistaa” taitonsa houkuttelemalla kysymyksillään oppimattoman orjapojan määrittelemään geometrisen teoreeman.

Puhuessamme emme esitä vain tosia tai epätosia väitteitä maailmasta, vaan tuotamme myös uusia käsityksiä ja merkityksiä tai vahvistamme vanhoja. Aivan erityisesti tämä koskee tulevaisuuden ilmiöitä, joista ei voi edes esittää tosia väitteitä tai varmoja havaintoja. Se ei estä - eikä pidäkään estää - pyrkimystä vaikuttaa siihen, minkälaisena todellisuus tai tulevaisuus nähdään. Sekä totuutta että tulevaisuutta on mahdollista lähestyä keinoin, joita antiikin filosofit pohtivat. Sokrateen kyselevästä dialogista on luontevaa rakentaa siltaa siihen, mitä ja miten modernin ajan Delfoi-menetelmällä on mahdollista tavoitella. Historia ei auta ennustamaan tulevaa, mutta työkaluja siihen se tarjoaa. Mennyt aika ei itse asiassa ole muutenkaan täysin vastakohtainen tulevaisuudelle. Historiaa ei voi muuttaa, mutta tulkinnat siitä vaihtuvat ajasta toiseen. Nykyhetki paitsi halkaisee menneisyyden ja tulevaisuuden ajan kahdelle eri puolelle myös kiinnittyy molempiin kuin iho ihmiseen. Kumpaankaan ei pääse kiinni ilman että nykyhetki sitä tavalla tai toisella vinouttaa.

Antiikin Delfoissa palvottiin muiden jumalien joukossa Maan jumalatarta Gaiaa. Tarun mukaan Gaian pyhäkköä eli Pythoa vartioi valtava käärme, josta python-suvun matelijat ovat sittemmin saaneet nimensä. Jumalten elämä muistutti nykyisiä saippuaoopperoita juonitteluineen ja juonen käänteineen. Eräänä päivänä Gaialle kateellinen valon ja parannustaidon jumala surmasi Python-käärmeen ja asetti Gaian temppeliin oman papittarensa Pythian. Zeuksen poika Apollon omi temppelin itselleen ja tästä alusta kehittyi Delfoin “ennustuskeskus” (muinaiskreikaksi Δελφοί, engl. Delphi). Apollonin temppelistä kehittyi vähitellen monisatavuotinen mahti-instituutio, jota hallitsijatkin kumarsivat. Skenaarioita siellä ei laadittu, koska antiikin ihminen ymmärsi tulevaisuuksia olevan vain yksi. Sitä tärkeämpää oli tietää, mitä se yksi tulevaisuus tulisi olemaan.

Apollonin papittarista kehkeytyi ennustajia, oraakkeleita, joiden yleisesti uskottiin tietävän tulevat tapahtumat. Apollon neitsytpapittarien välittivät tiettyjen yrttien tai sienten vaikutuksen alaisina tulevaisuusviestejä suoraan jumalilta. Tapana oli, että kuninkaat, sotapäälliköt ja muut johtajat saapuivat Delfoihin kysymään neuvoa aina, kun oli tehtävä jokin merkittävä päätös, aloitettava sotaretki, vallattava naapurikaupunki tai tehtävä muuta poliittisesti tärkeää. Suotuisa ennustus vahvisti aikomukset ja epäsuotuisa pani miettimään.

Antiikin Kreikan kulta-aikoina Delfoin temppelissä asioitiin sekä omissa että valtion asioissa. Kulkijoita riitti, kun jokainen sukupolvi halusi etukäteen tietää sato- ja sotaonnesta. Antiikin ihmisille tulevaisuuksia oli siis vain yksi mutta jumalia monta. SIttemmin asiat kääntyivät päälaelleen. Delfoin oraakkelilta loppuivat työt kristinuskon levitessä, kun yksijumalainen tulevaisuus työntyi vallitsevaksi uskomukseksi. Kesti melkein 2000 vuotta ennen kuin maailma maallistui niin paljon, että tulevaisuus alkoi näyttäytyä monikollisena.

Nykyfuturistin perusoletus on, että tulevaisuuksia on monta. Delfoi-menetelmän evoluutiossa näkyy sama kehityskulku. Alkuun Delfoi-tekniikalla tähdättiin konsensukseen, jota voi pitää yhden todennäköisen ja toivottavan tulevaisuuden tuottamisena. Ero antiikkiin on siinä, että tulevaisuus on konsensus-Delfoissakin tekemisen eikä sopeutumisen kohde. Sittemmin Delfoi-tekniikasta on kehitetty menetelmämurteita, joissa avataan useita tulevaisuuspotentiaaleja ja yhdenmielisyyttä tärkeämpää on tavoitella useita mahdollisia ja perusteltuja tulevaisuuksia, joita esimerkiksi skenaarioissa kuvataan.

Delfoin temppeliä ja nykyaikaista ennakointia ja tulevaisuudentutkimusta yhdistää sama pyrkimys: halu tavalla tai toisella hallita ja ohjata tulevaisuutta. Nyky-Delfoita käytetään lisääntyvästi keinona ennakoida ja kartoittaa tulevaisuutta. Tällainen tulevaisuus nähdään mahdollisuuksina, vaihtoehtoina ja valintoina. Platonille olemme velkaa siitä, että tunnemme Sokrateen tarinan vaikkemme osaa varmasti erottaa mikä on Sokratesta itseään ja mikä Platonin hänen suuhunsa laittamaa. Aristotelesta on kiittäminen siitä, että tunnistamme retoristen keskustelu- ja vaikuttamistaitojen merkityksen, jota kuvataan kolmannessa artikkelissa Argumentin idea .

Esisokraattiset sofistit pohtivat, miten kieli ja puhe välittää ja välittyy todellisuuteen. Sama pohdiskelu jatkuu tänäkin päivänä. Wittgensteinin mukaan sanojen merkitys on aina sidoksissa asiayhteyteen ja sosiaalisiin käytäntöihin. Samat sanat voivat tarkoittaa eri asioita riippuen siitä, missä yhteydessä niitä käytetään. Siinä mielessä kielen käyttö on eräänlaista peliä, jossa on joukko sääntöjä mutta myös keinoja näiden sääntöjen rikkomiseen tai hämärtämiseen. Delfoinkin voi ajatella muodostuvan eräänlaisista kielipeleistä, joissa perustellun ja loogisen puheen osuus on korostettua. Delfoita on hyvistä syistä luonnehdittu parhaan argumentin menetelmäksi.

Tietämättä mitään Wittgenstein kielipeleistä sofistit kehittivät oman peliteoriansa puhetaidosta, jonka monet opit ovat edelleen käytössä. Poliittisessa puheessa tärkeintä oli vakuuttavuus ja tulos, johon saattoi päästä yhtä hyvin epätotuuden kuin totuudenkin kera. Sofistien koulimilla retorisilla taidoilla pyrittiin ja pyritään väittelyjen voittamiseen, jolloin ei ollut isoa merkitystä sillä ovatko esitetyt väitteet tosia vai epätosia. Aristoteles moitti sofistien puhetekniikan “kikkailuun” painottavaa oppia epäeettiseksi, ja alkoi opettaa retoriikkaa uudella tavalla. Ulkoista vakuuttavuutta tähdellisempää on puheen ja ajattelun logiikka ja etiikka.

Mikä on antiikin ajattelijoiden perintö modernin ajan Delfoin harjoittajille? Hyvä muttei riittävä vastaus on sokraattinen metodi, joka inspiroi edelleen muuallakin kuin oppimisen ja opetuksen instituutioissa. Ymmärtäminen käynnistyy usein sopivasta kysymyksestä tai niiden sarjasta, joilla tunkeudutaan yhä syvemmälle tarkasteltavan ilmiön olemukseen. Kysymyksestä käynnistyvä vuoropuhelu (dialogi) on keino edetä kohti sitä, mihin ei ole suoraan pääsyä. Dialogin ideaa tarkastellaan tarkemmin seuraavassa jutussa (Dialogin idea). Se edellyttää keskustelijoilta kykyä kuunnella muita, ja halua kuljettaa toisen ajatusta eteenpäin. Antiikin ajattelijoiden perintöä on ymmärrys, että kysymys ja dialogi nostavat todellisuutta esiin kaikessa monipuolisuudessaan niin, että sitä kautta on mahdollisuus päätyä kokonaisuuden kannalta parhaisiin (johto)päätöksiin.

Antiikin Delfoin “tulevaisuuden osaamiskeskus” kasvaa tänä päivänä sammalta eikä siitä ole jäljellä kuin raunioita, mutta ideat elävät. Reilut 60 vuotta sitten Delfoi-termi kaapattiin kierrätykseen Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisen kylmän sodan asetelmassa. Maailman polarisoituminen lisäsi riskejä ja kilpailua, johon molemmin puolin valmistauduttiin sekä pehmein että kovin keinoin. Lännen pehmokehittäjäksi voi lukea yhdysvaltalaisen RAND-ajatushautomon, joka on keskittynyt toiminnassaan päätöksenteon, talouden, puolustuksen ja yhteiskunnan kehittämiseen ja tutkimukseen. Randin modernissa Delfoissa ei enää vedottu jumalalliseen ennustamiseen vaan tavoiteltiin nopeaa ja viisasta päätöksentekoa kriisitilanteissa sekä luotettavia ennusteita tulevista teknologioista. Ensimmäinen Delfoi-paneeli kutsuttiin koolle 1950-luvun lopulla. Sen managereina toimivat nykymenetelmän kehittäjät Olaf Helmer ja Norman Dalkey.

Helmer ja Dalkey keräsivät tietoa ryhmältä eksperttejä kyselylomakkeiden avulla. Asiantuntijoiden vastaukset kerättiin, analysoitiin ja palautettiin sitten asiantuntijoille uudelleenarvioitavaksi. Etenkin vähemmistövastaajiin kohdistettiin paine perustella valintansa tai muuttaa sitä enemmistön mukaiseksi. Delfoi-kierrosten tavoitteena oli lopulta päätyä konsensukseen. Metodin olennainen piirre oli ja on anonyymi vastaaminen, jolla pyritään minimoimaan vastaajien keskinäinen hierarkia, ryhmäpaine, auktoriteettiasema tai karismaattisen persoonallisuuden vaikutus tuloksiin. Randissa kehitetyn menetelmän piirteet ovat osoittautuneet kestäviksi olkoonkin, että menetelmävariaatioita on nykyään useita muitakin. Posti toki juoksee nykyisin kaapeleita pitkin ja monikierroksisen prosessin rinnalla sovelletaan yhden kierroksen reaaliaikaista keskustelevaa Delfoita.

Vaikka Delfoi-menetelmä kehitettiin alkuun teknologian tulevaisuuden arviointiin ja  päätöksenteon tueksi, sitä on sittemmin laajennettu kattamaan laaja kirjo erilaisia tarkoituksia ja aihealueita kuten talouden, terveydenhuollon, ympäristön, koulutuksen ja liikenteen tulevaisuuksien ennakointi. Alkuperäisen konsensus-pyrkimyksen rinnalla tavoitellaan moniäänistä lopputulosta (dissensus), jolloin huomio kiinnitetään erilaisten vaihtoehtojen ja skenaarioiden perusteluihin. Randin jäljiltä Delfoista on muodostunut akateeminen menetelmä. Varsinkin 70-luvulla esitetyn Harold Sackmannin kritiikin jäljiltä yhteyttä tieteellisiin ideaaleihin on vahvistettu tunnistaen sen, että tulevaisuutta ei voi tutkia täysin samoin kriteerein kuin toteutunutta ilmiötä.

Sekä antiikin että moderni Delfoi-prosessi käynnistyy kysymyksestä. Kysymys on myös kaiken tieteellisen tutkimuksen lähtökohta. Tieteelliset tutkimustyypit erotetaan toisistaan sen perusteella, minkätyyppisiin kysymyksiin ne antavat vastauksen. Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila erottaa neljä tieteellistä kysymys- ja sitä mukaa myös tutkimustyyppiä: kuvaileva, testaava, selittävä, ja etsivä. Luokittelu tehdään tutkimuksen päätuloksen eli pääkysymyksen mukaan, vaikka sen lisäksi voidaan tavoitella myös muiden kysymystyyppien mukaisia sivutuloksia. Olennaista on tunnistaa, että Delfoi-teesit eivät ole samalla tavalla testattavia kuin havaintoihin palautettavat tutkimushypteesit.

Selittävässä tutkimuksessa ilmiön kuvaukseen kytketyään myös syy-seuraus-suhteinen osuus. Hypoteesien (kysymysten) testauksen ydinkysymys kuuluu: pitävätkö hypoteesit yhtä tosiasioiden ja muiden hyväksymiemme näkemysten kanssa? Jos hypoteesit eivät sovi yhteen hyväksyttyjen käsitysten kanssa, ne on hylättävä (falsifiointi). Jos hypoteesit taas sopivat yhteen, ne voidaan hyväksyä (verifiointi) ainakin siihen asti, kun vastaan tulee poikkeus säännöstä. Tavallinen mutta kapea tulkinta on, että hypoteesien testauksella tarkoitetaan sitä, sopiiko hypoteesi yhteen empiiristen tosiasioiden tai havaintojen kanssa. Tällöin hypoteesia testataan sen seurausten nojalla. Tulevaisuuden kysymyksiin tätä logiikkaa ei ole mahdollista noudattaa, vaan tarvitaan tapahtumattomat ilmiöt kattava laajennettu tieto-oppi.

Klassisessa tutkimusasetelmassa kysymys muotoillaan niin, että se muodostaa hypoteesin, jonka paikkansapitävyyttä tutkimuksessa testataan. Kun tutkimuskohteena on tulevaisuus niin on selvää, että hypoteesit eivät ole samalla tavalla verifioitavissa tai falsifioitavissa kuin empiirisessä tieteessä. Se ei estä tavoittelemasta mahdollisimman luotettavaa ja todennäköistä vaihtoehtoa tai tutkimasta myös vähemmän todennäköisiä tai toivottavia tulevaisuuksia. Tulevaisuustieto ei voi olla varmaa, mutta kuten tiedetään niin ajassa muuttuvat myös tulkinnat jo tapahtuneesta historiatiedosta käyttäytymis- tai yhteiskuntatieteistä puhumattakaan. Kunhan muistetaan tärkeä ero varman ja epävarman tiedon välillä niin ideaalit eri tieteenaloilla ovat jaettuja ja yhteisiä. Kuudennessa Tulevaisuuden idea -artikkelissa kuvataan Popperin oppia siitä, miten tiede kehittyy jatkuvan kyseenalaistamisen kautta. Delfoi ylettyy nykymuodossaan toteuttamaan tätä tieteellisen menetelmän kriteeriä.

Empiiriseen selittävään tutkimukseen tulevaisuudentutkimuksessa ei voida päästä. Siksi on tyydyttävä sitä heikompaan todisteluun. Hypoteesin (1) koetteleminen havaintoseurausten kautta on vain yksi testausmenetelmä, jonka lisäksi hypoteesi voi saada tukea (2) yleistysten tai analogia-argumenttien nojalla, (3) vaihtoehtojen kumoutumisen nojalla, ja (4) mekanismien tuntemisen nojalla (kausaalinen hypoteesi). Ns. laajan empirismin mukaisesti tiedon lähteitä käytetään myös tutkijan omia, aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, aikaisemman tutkimuksen teoreettisia ja empiirisia tuloksia, arkikäsityksiä, tutkijan omaa kokemustietoa, ja muiden tutkittavaa ilmiötä tuntevien asiantuntijoiden käsityksiä. Delfoi nojaa etenkin viime mainittuun tiedon auktorisoinnin perusteeseen, joskin sitä kautta mukaan tulevat kaikki muutkin oikeutuksen syyt. 

Mikä sitten on hyvä kysymys? Sokrateelta saa oivan vinkin. Sokrateen ensimmäinen kysymys useimmiten haastoi vallitsevia käsityksiä ja ajatuksia. Siinä esitettiin vähintään piilevästi ajatus että toisinkin voisi olla. Yhtä usein kumppanin ensimmäinen reaktio on konventionaalinen, jolloin Sokrates vetää hihastaan seuraavan kysymyskortin, joka panee dialogipartnerin miettimään. Ja siitä matka jatkuu ennalta tuntemattomasti kuten tapahtuu Delfoissakin. Managerilla toki on pinnistelemistä että pääsee Sokrateen nahkoihin. Siihen on kuitenkin keinonsa kuten seuraavassa kappaleessa kuvataan. Tärkeä hyvän kysymyksen - tai väitteen joita Delfoi-kysymykset ovat - ominaisuus on, että se on siten avoin, että sillä ei ole objektiivisesti yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Tulevaisuusväitteet ovat sitä jo lähtökohtaisesti. Kukaan ei omista tulevaisuutta. Koulussa voi käydä dialogia myös eettisistä kysymyksistä, joita ei demokratiassa ole kestävää vain suoraan opettaa ja periyttää seuraavalle sukupolvelle. Uudessa tilanteessa ja ajassa eettisistä asioistakin on tarpeen kaivaa uusia tulkintoja.

Artikkelin johdannossa heräteltiin kysymystä ihmisen tulevaisuudesta: Onko ihminen evoluution päätepiste? Tehdään kysymys opetetulle tekoälylle, joka osaa kiinnostavasti simuloida Sokrateen toimintaa, kunhan se on ensin ohjeistettu matkimaan Sokratesta esimerkiksi seuraavin evästein: Olet sokraattinen ohjaaja. Käytä seuraavia periaatteita vastatessasi keskustelukumppanille tai opiskelijalle:

• Kysy ajatuksia herättäviä, avoimia kysymyksiä, jotka haastavat keskustelukumppanin ennakkokäsityksiä ja rohkaisevat häntä syvällisempään pohdintaan ja kriittiseen ajatteluun.

• Helpota avointa ja kunnioittavaa vuoropuhelua kumppanin kanssa rakentamalla myönteinen keskusteluympäristö, jossa erilaisia näkökulmia arvostetaan ja kumppani tuntee olonsa mukavaksi jakaa omia ideoitaan.

• Kuuntele aktiivisesti keskustelukumpanin vastauksia kiinnittäen huomiota hänen taustallaan vaikuttaviin ajatusprosesseihin, ja yrittäen pontevasti ymmärtää hänen esittämiään näkökulmia.

• Ohjaa keskustelukumppania tutkimaan kysymystä ja sen aihepiiriä rohkaisemalla häntä löytämään vastaukset itsenäisesti sen sijaan, että tarjoaisit suoria vastauksia, joka voisi estää hänen pohdintansa ja analyyttisten taitojensa kehittymistä.

• Kannusta kriittistä ajattelua rohkaisemalla opiskelijoita kyseenalaistamaan oletuksia, arvioimaan todisteita ja harkitsemaan vaihtoehtoisia näkökulmia päästäkseen hyvin perusteltuihin johtopäätöksiin.

• Osoita nöyryyttä tunnustamalla oman tietämättömyytesi, rajoituksesi ja epävarmuutesi mallintaen sitä kautta keskustelussa kehittymisen asennetta ja avoimuutta sekä korostaen elinikäisen oppimisen arvoa.

Jätän kertomatta mitä tekoäly vastaili, kun toimeksianto oli annettu. Jokainen voi sitä kokeilla. Sen verran voi paljastaa, että kertayrittämällä kysymys ei purkaudu vastaukseksi. Ja hyvä niin! Tarina jää avoimeksi, mutta paljon vivahteikkaampi kuva siitä on keskustelun jälkeen syntynyt. 

Teköälyn ohjeistus toimii ohjeena myös tekoälyttömän opettajan toiminnalle. Herätteeksi keräsin muutamia muitakin Sokrateen vastustamattomia avauskysymyksiä Platonin eri dialogeista. Mitä on rohkeus? (Laches) Voiko hyvettä (moraalia) opettaa? (Menon) Mitä on rakkaus? (Symposium) Mikä on tieto ja miten se eroaa uskomuksesta? (Theaitetos) Mitä on oikeudenmukaisuus? (Valtio) Kuinka minun yksilönä tulisi suhtautua lakiin ja yhteiskuintaan? (Kriton) Miksi meidän tulisi elää oikeudenmukaisesti silloinkin, kun se on meille haitallista? (Kriton) Voivatko rikkaus ja hyve kulkea käsi kädessä? (Euthydemus) Mitä on ystävyys ja mikä osa sillä on hyvässä elämässä? (Lysis) Mitä on hyvä elämä ja kuinka sitä tulisi elää? (Faidon)

Seuraavassa artikkelissa Dialogin idea syvennetään kyselevän vuoropuhelun ideaperustaa muidenkin kuin Sokrateen ajatusten avulla. Dialogi laajennetaan yhteiskunta- ja systeemitasolle neljännessä artikkelissa Avoimen puheen idea. Kolmas juttu nimeltään Argumentin idea jatkaa siitä, mihin tämä artikkeli loppuu eli siihen, miten tiedon luotettavuutta parannetaan. Neljässä ensimmäisessä jutussa kuvataan ideoita, jotka kestävät aikaa. Kolmessa viimeisessä artikkelissa esitetään ideoita, jotka muuntuvat ajassa ja evoluutiossa. Asiantuntijuuden idea- artikkelissa kuvataan muutoksia, joita on tapahtunut sen suhteen miten asiantuntijuus ymmärretään. Kuudennessa artikkelissa Tulevaisuuden idea jatketaan muutosteemaa laajentamalla ja toiminnallistamalla perinteistä tietokäsitystä ja ymmärrystä siitä, mitä tulevaisuudesta voi tietää ja miten toivottua tulevaisuutta voisi tehdä. Viimeinen Tulevaisuudentutkimuksen idea -juttu on varattu tulevaisuudentutkimuksen ja -metodologian kehystämiseen.