Pienen pienet marsutytöt saapuivat loppukeväästä 2023 Kasvarille, kun Tintti-ope hankki yksin jääneelle Taikalle kaverit. Niin pieniä olivat Oreo ja Toffee saapuessaan, mutta myös myöhemmin ovat jääneet huomattavasti pienemmiksi kooltaan, kuin muut kasvarin marsut. Oreo on mustavalkoinen sileäkarvainen ja Toffee kerman värinen ja sileäkarvainen, jolla on osa karvoista pidempiä.
Vielä ovat tytöt melkoisen arkoja, mutta kovin kovaäänisiä. Taisi Taika opettaa neidoille herkkujen vaatimiskuikutuksen. Kynsien leikkuu ja muut hoitotoimenpiteet ovat vielä harjoittelussa, sillä ensin on saatava tytöt napattua kiinni.
Ben on alkujaan tamperelainen marsu, joka saapui alkukesästä 2021 kasvarille Laku juniorille kaveriksi. Entisessä kodissaan Benin velipoika Jerry oli juuri menehtynyt ja Ben olisi jäänyt yksin. Näin ollen päätettiin kokeilla ystävystyttää kaksi yksinäistä marsuherraa kasvarille: meidän Laku jr. ja tamperelainen Ben. Vanhempien marsujen yhdistäminen on aina jännittävää ja ei niin varmaa, kuin että uusi kaveri on luovutusiässä. Sekä Laku Jr. että Ben ovat kuitenkin molemmat melko alistuvia ja leppoisia, joten ne kaikkien iloksi ystävystyivät! Laku juniorin menehdyttyä Ben sai vielä yhden uuden ystävän, sillä niin ikään yksin jäänyt Erkki tuli sille kaveriksi. Ben on niin lungi, että pojilla lähti heti hyvin käyntiin.
Benin turkki on karkeahkoa karvaa ja sillä on hauska "takatukka" takapuolella. Ben on oikein rauhallinen tapaus ja antaa tehdä kaikkia hoitotoimenpiteitä mutkatta. Benin lempipaikka on sen oma riippumatto, jossa on mukavaa loikoilla. Kurkku ja porkkana ovat sen herkkua, mutta yllättäen meidän muiden marsujen suuri herkku paprika ei Benille näyttäisi maistuvan lainkaan.
Kasvarille saapui syksyllä 2021 eläinsuojeluyhdistyksen kautta kaksi marsua, joista entisen omistajaperheen oli ollut pakko luopua. Marsuista ei juuri tiedetty mitään etukäteen, joten ne saivat kasvarilla uuden elämän myötä myös uudet Taru sormusten herrasta -kirjan innoittamat nimet: Gandalf (harmaa) ja Aragorn (kirjava). Marsupojista toinen oli saapuessaan 1,5 -vuotias ja toinen 2,5-vuotias (eli syntyneet n. 2018 ja 2019). Sitä kumpi on vanhempi, ei tiedetä.
Aragorn, tutummin Erkki, oli aluksi kovin pelokas ja varautunut, mutta on pikkuhiljaa tullut reippaammaksi. Gandalfin menehdyttyä yhdistettiin Erkki ja Ben ja hieman yllättäenkin kaikki sujui hienosti ja pojat ovat ottaneet toisensa hyvin vastaan.
Meidän mielestämme yksi marsujen tärkeimmistä hoitoelementeistä on rakkaus. Vaikka marsut ovat pieniä, ne tarvitsevat paljon rakkautta niin ihmisiltä kuin toisiltakin marsuilta. Siksi meidän marsumme asuvatkin aivan vierekkäin ja kaikilla on lajitoveri seuranaan. Marsut eivät koskaan saa asua yksin, ja siksi niillä pitääkin olla aina kaveri.
Kasvarilla marsujen ruokavalio koostuu pääosin heinästä, mutta niille annetaan päivittäin pieni määrä tuoreruokaa ja heinäpohjaista pellettiä (altromin). Heinä on marsujen pääruokaa, ja siksi sitä pitää olla aina tarjolla. Marsut saavat lisäksi tuoreruokaa, kuten salaattia, paprikaa tai kesäkurpitsaa. Pyrimme välttämään porkkanan ja omenan syöttämistä, koska se lihottaa marsuja liikaa. Vesi vaihdetaan päivittäin. C-vitamiini lisätään tuoreruokapalan päälle, jolloin voidaan olla varmoja, että jokainen marsu varmasti saa osansa. Marsut juovat juomapulloista ja niillä on lisäksi myös vesikippo.
Marsumme saavat juosta valvotusti kasvarin lattialla aitauksessa ja kesäisin ulkona. Ulkoillessa ne saavat suunsa täyteen ruohoa, ja ulkona ne liikkuvatkin enemmän. Kasvari on siitä fiksu paikka, että lattia on helppo siivota marsun, ja kaiken muunkin kakasta.
Marsumme elävät omissa aumuksissaan mattojen päällä. Yksikään marsu ei ole oppinut sisäsiistiksi, joten päivittäiseen hoitoon kuuluu myös kakkojen imurointi. Kun asumus alkaa näyttää aivan liian likaiselta, pesemme sen kunnolla ja vaihdamme kaikki matot. Tämä tehdään noin joka toinen viikko. Marsulassamme on lattialla pestävät matot ja kakkapaikalla on kuivikkeena puupellettiä, joka vaihdetaan aina tarpeen tullen, vähintään viikottain. Marsumme eivät ikävä kyllä ymmärrä kakka- ja pissapaikan tarkoitusta, vaan papanoita löytyy ympäriinsä.
Kopeissa on kiviä, joilla marsut tepastelevat. Näin niiden kynnet kuluvat. Joudumme kuitenkin leikkaamaan kynsiä, koska ne kasvavat koko ajan. Vinkkinä kaikille marsunhoitajille: älä anna marsun kynnen kieroutua, koska se on vaikea leikata. Kynsien lisäksi tarkkailemme marsujen painoa. Nopeat ja suuret painonvaihtelut kertovat, että kaikki ei ole hyvin. Marsu ei saaliseläimenä kerro kivuistaan ja muista huolistaan, ja siksi painontarkkailu onkin tärkeä.
Laku oli kasvarin söpöyskuningas. Suruksemme hän oli todella vanha, ja hänet jouduttiin lopettamaan. Kuva on otettu juuri ennen eläinlääkärikäyntiä. Laku pysyi iloisena loppuun asti!
Panda ja Trio ulkoilemassa
Laku-pappa toivottamassa hyvää joulua!