Pullataikinaa, olympialaisia ja eläinten hoitoa


On jo kolmas kesäleiripäivä. Kasvarin leirit alkavat yhdeksän aikaan aamulla Kontulan nuorisotalolla, ja puolenpäivän aikaan koulun ovista marssii sisään yli 20 lasta innokkaana hoitamaan ja rapsuttelemaan eläimiä. Porukkaa on monenlaista: yksi tykkää yli kaiken Leo-pupusta, ja toinen ihailee viljakäärme Viljaa terrarion läpi.

Leirin ohjaajina toimivat kasvarin ikioma kesähoitaja, Lasten ja Nuorten puutarhayhdistyksen ohjaaja ja kaksi kesäsetelillä palkattua nuorta, joista toinen on itsekin "kasvarilainen".

Torstaina 6. kesäkuuta ohjelmassa oli pullan leivontaa. Lapset tulivat aamulla nuorisotalolle, ja päivä alkoi kivoilla piirileikeillä. Sen jälkeen alkoi pullataikinan teko nuorisotalo Luupin keittiössä. Lapset saivat ohjaajilta taikinapalat, joista he leipoivat yhden ison tai kaksi pientä pullaa. Pullien paistuessa oli lounasaika, ja tänään oli kaikkien rakastaman kasvisrisoton vuoro. Lapset suorastaan halusivat lisää tätä kaupungin rahoittamaa ilmaista leikkipuistoruokaa. Helsingin kaupunki tarjoaa maksuttoman lounaan leikkipuistoissa koko kesäloman ajan alle 16-vuotiaille.

Lounaan jälkeen lapset saivat nauttia itse tekemistään pullista, jotka olivat todella hyvän makuisia. Kun aamupäivä oli vietetty nuorisotalolla, suuntasi konkkaronkka koululle. Matkalla pysähdyimme Lampipuistossa, jossa lapset leikkivät ja ohjaajat valvoivat. Sää oli mainio, vaikka oli kuuma. Leikkihetken jälkeen tulimme koululle, ja kokoonnuimme biologian luokan edessä. Luokassa keskusteltiin iltapäivän ohjelmasta. Leiriläiset hoitivat heille edellisenä päivänä arvotut eläimet. Yksi parivaljakko vaihtoi gekkojen veden, ja kolmen ryhmä piti huolen marsuista. Siihen kuului veden vaihtaminen, ruoan ja heinän tarkistaminen, kakan siivilöinti ja muu kodin puhdistus.

Toinen kolmen ryhmä hoiti gerbiileitä vaihtamalla niiden vedet. Hiirille suoritettiin sama operaatio kahden henkilön voimin. Oreo-hiirtä pideltiin sylissä ja rapsuteltiin. Kanien hoitoryhmään kuului kolme henkilöä. He vaihtoivat pupuliinien vedet ja tarkistivat heidän ruoan määrä. Tundra ja Taiga päästettiin vapaaksi lattialle, jotta heillä olisi kivaa. Linnuista taas piti huolen kaksi leiriläistä. He vaihtoivat vedet ja lisäsivät uuden veden sekaan vitamiiniä. Juuri tulleet viiriäiset jätettiin rauhaan. Maakilpikonnille annettiin ruokaa.

Hoitosession jälkeen leiriläiset pesivät kädet ja nauttivat välipalasta. Välipalana oli näkkäriä, banaania ja vesimelonia. Kuuman päivän juotavana oli viileää mehua. Välipalatauon jälkeen ohjaajat järjestivät leiriolympialaiset. Lajeina oli esmierkiksi tulitikun heitto, eläinaiheinen tietovisa, ilmapallon tarkkuusheitto ja liikuntasalissa lattia on laavaa -haaste, jonka tarkoituksena oli lisätä yhteistyökykyä. Voittajat julistettin juhlallisesti, mutta palkinnot annetaan vasta seuraavana päivänä. Päivän lopuksi leikittiin kaksi kierrosta koulupiilosta, eli leiriläiset menivät piiloon, ja ohjaajat odottivat kaksi minuuttia, minkä jälkeen he lähtivät leiriläisten perään.

Päivä päätettiin tanssileikeillä. Valkokankaalle heijastettiin YouTubesta Just Dance! -videoita, joiden tahtiin koko porukka tanssi. Tanssien jälkeen kerrottiin vielä seuraavan päivän retkiohjelmasta Kumpulan puutarhaan.