Degut

Tiplu, Tupla ja Kupla

Kolmen tyttödegun kopla saapui kasvarille syksyllä 2022 yhdessä poikadegu Kasperin kanssa, joka surullisesti menehtyi alkuvuodesta 2023.

Vain yhdellä tyttödeguista oli entisessä kodissaan nimi: kirjavalla Tiplulla, joten kasvarilaiset pääsivät ehdottamaan tytöille nimiä ja voittajiksi äänestettiin Tupla ja Kupla Tiplun kavereiksi.

Tytöt asuvat omassa häkissään jossa riittää korkeutta ja kiipeilypuita. Tiplu on kolmikosta rohkein ja tulee ihan itsekin syliin ihmettelemään elämää häkin ulkopuolella. Kupla on kaikista ujoin ja sen saaminen punnitukseen onkin välillä haastavaa. Kuplan häntään on sattunut vahinko sen entiessä elämässä, jonka seurauksena sillä on hännän päässä pallo. Voi olla että tämä tapahtuma on saanut Kuplan hieman varautuneeksi.

Degut ovat seurallisia heinänsyöjiä, joten niiden tärkein päivittäinen hoito tuoreen veden lisäksi on heinä. Kuten muillakin jyrsijöillä, niiden hampaat kasvavat kokoajan, joten ne tarvitsevat rouskutettavaa, esimerkiksi omenapuun oksia. Oksien puutteessa nimittäin hupenevat kiipeilyoksat ja pesämökit vauhdilla. Deguille annetaan myös päivittäin n. 1rkl degupellettejä per eläin. Degut eläivät luonnossa hyvin karussa elinympäristössä, jossa tuoretta ruokaa ei ole juurisaatavilla ja niiden elimistö ei osaakaan sitä käsitellä. Näin ollen esimerkiksi sokeripitoinen porkkana tai vesipitoinen kurkku ovat deguille myrkkyä, eikä niille saa antaa mitään tuoretta ruokaa. 

Koska deut ovat aktiivisia ja seurallisia, ne tarvitsevat lajitoverin sekä tekemistä ja ihmeteltävää häkkiin. Juoksupyörä, kiipeilypuut ja köydet sekä hiekka-astia turkin hoitoa varten ovat tärkeitä.

Syksyllä 2023 Kuplan hännän päässä oleva pallo alkoi oireilla ja se vietiin eläinlääkäriin leikattavaksi. Häntä operoitiin ja nykyään Kupla elelee tyytyväisenä kuplattomana. Sen häntä lyheni, mutta muutoin elämänlaatu varmasti parani. Nyt pitää vain olla hieman tarkempi tasapainoillessa oksilla, sillä degut käyttävät pitkää häntäänsä tasapainoilussa apunaan!