Ohjaus

Ohjaus kurssin aikana: Mitä sitten, kun joku ei pärjääkään tai kun opiskelu pysähtyy?

Verkkokurssia rakentaessaan opettaja siirtää painopistettä siitä, kuinka tämä asia opetetaan siihen, kuinka tämä asia opitaan. Hänen roolinsa on siis luoda opiskelun reittejä ja tukea sekä ohjauksellisuutta verkko-oppimisen tiloihin ja ajalliseen prosessiin.

Jotta pedagoginen muotoilu verkkoon onnistuisi, opettajan on kyettävä eläytymään oppijan rooliin. Kuinka noviisi hahmottaa tämän asian? Millainen reitti on paras? Millaisia kokemuksia verkon välityksellä voi tuottaa oppijalle? Miltä tuntuu opiskella verkossa? Mikä on vaikeaa? Mihin opiskelu jumittuu? Miten herättää kiinnostus ja opiskelun jännite? Miten kuljettaa oppijaa aineistojen ja harjoitusten välityksellä?

Omakohtainen kokemus verkko-opiskelusta, varsinkin sen esteistä ja hidasteista, on eduksi verkko-opettajalle. Opiskelijoiden antama palaute ohjaa parantamaan kurssia. Omat havainnot ovat tärkeitä. Nykyisissä verkko-oppimisympäristöissä löytyy myös analytiikkatyökaluja, jotka voivat auttaa tukirakenteiden kohdistamisessa kriittisiin kohteisiin. Digitaalisuus mahdollistaa edellisten versioiden parantamisen. Täydellistä ei ehkä tule ensimmäisellä kerralla, mutta tekemällä oppii. Myös hyvät teoriat ja koetellut toimintamallit auttavat.

Polun rakentamista ja modulointia

Opiskelun paloitteleminen riittävän pieniin osiin on noviisille vaikeaa. Opiskelijalta puuttuu usein keinoja erottaa keskeiset asiat yksityiskohdista. Opiskeltava näyttää loputtomalta metsältä. Kuinka löytää tie? Kuinka oppia suunnistamaan? Kuinka kasvaa vähitellen jopa tienraivaaksi? Kuinka saada oma oppiminen haltuun, evääksi elämän matkalle? Verkkokurssilla keskeinen ohjauksellinen toimenpide onkin sisältöjen ja prosessin vaiheistaminen ja modulointi sopiviin kokonaisuuksiin, jolloin opiskeltavan kokonaisuuden rakenne ja sisällöt hahmottuvat paremmin opiskelijalle.

Opiskelu kasvattaa tietojen ja taitojen lisäksi jatkuvasti opiskelutaitoja ja vahvistaa opiskelijan omaa mielikuvaa itsestään oppijana. Opiskelijaminäkuva on osa henkilökohtaista näkemystä itsestä ja yhdeltä osin oman identiteetin rakentaja. On merkityksellistä, miten opiskelija selittää onnistumisensa ja epäonnistumisensa opinnoissaan. Mikäli selitystä haetaan muuttumattomista asioista, kuten perinnöllisistä ominaisuuksista tai sopivasta persoonallisuudesta, opiskelijan usko omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa opiskelutuloksiin jää kapeaksi. Ohjauksella tulisi vahvistaa opiskelijan kykyä lisätä kyseisen oppiaineen opiskelun taitoja.

Verkko-opiskelija tarvitsee ajattelun ja työskentelyn välineitä. Hän ei välttämättä osaa itsenäisesti löytää näitä. Noviisina opiskelija ei myöskään osaa erottaa huonoja työkaluja hyvistä. Työkalut voivat olla esimerkiksi tiedonhankinnan ja arvioinnin ohjeita, sanastoja ja käsitemäärittelyjä, käsitekarttoja, aikajanoja, ohjevideoita, arviointimatriiseja tai apukysymyslistoja.

Kaikkia työkaluja ei tarvitse virittää täsmälleen valmiiksi, vaan usein vihjeet riittävät. Esimerkiksi oppimisen osoittaminen oman sisällön tuottamisen keinoin onnistuu usein niin, että opettaja antaa oppijoille ehdotuksia ja rohkaisee etsimään lisäohjeita palvelujen sivustoilta, YouTubesta, Vimeosta, Wikipediasta tai tuttaviltaan.

Oppijalähtöinen ohjaus kulkee rinnalla

Omien vahvuuksien löytäminen kantaa elämässä eteenpäin, vaikka vaivalla hankittu ammatti katoaisi. Osaaminen ja kyky sen täydentämiseen ovat pääomaa, joka ei katoa maailman muuttuessa. Oppimisen tavoitteiden kirkastaminen lisää motivaatiota ja auttaa oppijaa sekä ymmärtämään tietyn oppimisen osakokonaisuuden merkityksen että ohjaamaan omaa toimintaansa. Tavoitteiden kokeminen henkilökohtaisesti merkityksellisinä vahvistaa myös osallisuutta omaan oppimiseen ja kasvattaa sisäistä motivaatiota.

Myönteinen asenne oppimiseen ja omiin oppimismahdollisuuksiin tuottaa parempaa oppimista. Jos opiskelija mieltää oman epäonnistumisensa johtuvan lahjattomuudesta ja siitä, että hänellä nyt vain ei ole kielipäätä tai matikkapäätä, hän kokee omat oppimismahdollisuutensa melko muuttumattomina. Omista virheistä oppiminen vaatii kanttia, hyvää itstuntoa ja näkymää siihen, että minä voin oppia. Psykologi Carol Dzweckin tutkimukset oppijan asenteesta omiin oppimismahdollisuuksiinsa ovat osoittaneet, että kasvun ajattelutapa vie eteenpäin. Se ei synny pelkästään oppijan omassa mielessä vaan ympäristön antamasta palautteesta. Siksi on tärkeää kohdentaa palaute opiskelutuotoksiin, ei oppijan persoonaan.

Psykologi Albert Bandura tutki ihmisten uskomuksia omista mahdollisuuksistaan suoriutua tietyistä tehtävistä. Myönteiset minäpystyvyysuskomukset ennustivat parempaa selviytymistä sinnikkyyden ja motivoitumisen vuoksi. Kuinka verkko-opiskelun polku voisi rakentua niin, että se ohjaa oppijaa tunnistamaan vahvuutensa ja luottamaan itseensä opiskelijana, myös silloin, kun opiskelu kuljettaa tuntemattomille alueille ja tarjoaa haasteita?

Päivi Mäkinen opastaa verkko-opettajaa vuonna 2011 julkaistussa Riitta Suomisen ja Satu Nurmelan teoksessa Verkko-opettaja kohti reflektiivistä ohjausta (emt. s. 6-7). Hän kuvailee sitä näin: ”Reflektiivinen ohjaus on opiskelijoiden älyllisen toiminnan aktivoimista ja tukemista, ja työssä tärkeintä on ohjaajan oma reflektiivinen asenne ja toimintatapa. Aktiivisessa prosessissa ohjaaja voi avoimilla kysymyksillään, ihmettelyllään ja käsitysten kyseenalaistamisella yhdessä opiskelijoiden kanssa kannustaa tutkiskelemaan opittavia sisältöjä.” Aloitteleva verkko-opettaja toimii Päivi Mäkisen mukaan perinteisen luokkahuoneopetuksen mallin mukaisesti kohdentamalla toiminnalliseen ohjaukseen. Kokeneemmat miettivät sitä, kuinka vuorovaikutusta pitäisi ohjata. Reflektiivisen ohjauksen voi Mäkisen mukaan rakentaa myös alustuksiin, aineistoihin ja prosessin ohjeistukseen.

Virikkeeksi

• Opintopsykologi Juha Nieminen, HY (video): “Pitäisi jo aloittaa…” Viivyttely, motivaatio ja aikaansaaminen opiskelussa
• Bloggaus 1.9.2015: Nina Pihlas Positiivinen pedagogiikka ammentaa voimansa vahvuuksista
• Kai Hakkarainen: 3 näkökulmaa asiantuntijuuden arviointiin

Hyviä lähteitä

• Hanne Koli, 2008. Verkko-ohjauksen käsikirja. Finn Lectura.
• Sanna Järvelä, 2004. Verkkovuorovaikutuksen mekanismit ja ymmärtävä opiminen. TieVie, Suomen Virtuaaliyliopisto.
• Pekka Ihanainen, 2006. Ryhmän ohjaus verkossa. Teoksessa Ihanainen ja Rikkinen toim. Verkko-oppiminen ja ohjaus. Opetushallitus, AiHe-projektin tuloksia.
• Sara Peltola, 2015. Ohjausvuorovaikutus Suunta-chatissä. Pro Gradu, Itä-Suomen yliopisto.
• Uusi oppiminen. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu. 8/2013. http://blogs.helsinki.fi/mindthegap/files/2013/12/uusi_oppiminen.pdf

Diaesityksessä verkko-opettajalle poimittuja nostoja motivaatioteorioista.

Videolla Kaisa ja Anne pohtivat motivoinnin rakentamista verkkosisältöihin.

Vinkkipaketti ohjauksellisuuden rakentamisesta verkkokurssille.

Juha Ruutila: "Saada opettaja vähän siitä sivummalle ja antaa oppilaiden puhua ja osallistua enemmän." Ohjauksellinen suunnittelu luo puitteet oppijoiden osallisuudelle. Opettajan työ painottuu valmisteluihin. Niitä pitäisi tehdä yhdessä useamman oppiaineen opettajien kanssa.