Saimi on syntynyt kenties 2015 tai jotain. Jossain varsinaissuomessa. Kai.
Meidän elämäämme Saimi tuli elokuun alussa 2017, kun Theo löysi ilmoituksen, missä sekarotuiselle ja kovasti haukkuvalle ja ujolle pystärille etsittiin kotia. Eipä siinä sitten muuta, kun pakattiin itsemme autoon ja ajettiin Turkuun TESYlle katsomaan, että mitä kaikkea ujoa siellä oli.
Viikon pohdinnan jälkeen (tai siis menikö siinä kaksi päivää, että Theo sen päätöksen teki ) pakkasimme Vellamon ja itsemme autoon ja ajoimme hakemaan Saimiksi nimeämäämme pystykorvaa kotiin.
Parempaa päätöstä emme olisi voineet tehdä. Saimi sujahti taloomme kuin olisi ikänsä tänne kuulunut. Hyvät asiat tulevat punaisissa paketeissa. Kiitos TESYlle ja Hanna Aflechtille Saimin tulevaisuuden järjestämisestä meille.