sukusiitosaste 8 polvella 5,10%
Hain pentueeseen parempaa tyyppiä ja parempaa luonnetta. Samoin hain epilepsiavapaata yhdistelmää. Tämä ei ihan onnistunut. Sain kookkaampia koiria, joilla oli kauniit päät ja hyvät purennat, mutta mukana tuli epilepsiaa.
Vilman epilepsia alkoi jo ennen vuoden ikää ja erittäin rajuna. Pentue poistettiin jalostuksesta. Asiasta ei olisi saanut puhua, mutta puhuinpa nyt kuitenkin. Tämän pentueen myötä koirankasvatuksen älyttömyyden mittasuhteet tulivat tutuiksi, koska kyllähän jokainen kunnon kasvattaja ainakin kerran haastetaan oikeuteen, kun puhuu epilepsiasta julkisesti?
Tilanne naurattaa nyt, mutta ei naurattanut silloin. Eniten tilanteesta kärsivät pentujen omistajat, ja heille suuri kiitos mukanaseisomisesta ja ihan silkasta rohkeudesta ja reiluudesta!
Kimi oli pentueen rauhallinen, avoin ja leppoisa uros. Kaunis punaruskea väri ja pitkä, varsin hienomuotoinen pää huomattiin SAn arvoisesti muutamassa näyttelyssä, mitkä se kävi. Kimi on menehtynyt vanhuuteen 13-vuotiaana
Kiitos Kimin perheelle pitkästä yhteydenpidosta ja Kimin rakastamisesta!
Churra oli uroksista se tärppästikkeli. Hyvä luusto ja kaunis pää olivat myös positiivista. Churra viihtyi hienosti kotikoirana ja pihavahtina - mikä sitten koitui sen kohtaloksi vanhoilla päivillä. Churra vahtiessaan jäi auton alle ja menehtyi.
Kiitos Seija ja Alpo!
Vilma-rakas. Vilma oli sijoitusnarttuni ja palautui ensimmäisestä kodistaan epilepsian puhjettua. Lisääntynyt aggressiivisuus ilmeisesti rajujen kohtausten takia teki elämästä sen kanssa haastavaa. Epilepsia vaati jatkuvan ja tarkan lääkityksen, yhdenkin tabletin viivästyminen aiheutti rajun kohtauksen.
Vilma lopetettiin 8-vuotiaana jatkuvasti pahenevan aggressiivisuuden takia.
Kiitos Vilman perheille Vilman hyvästä hoidosta ja tuesta muunkin kamppailun aikana.
Kadotin yhteyden omistajiin