Kiitolliset muistot palautuivat mieleeni
Merja Voutilainen
Espoon ensimmäisessä seurakunnassa tutustuimme mieheni kanssa temppelityöntekijöihin veli ja sisar Matisiin. Ystävystyimme heidän kanssaan. Keskusteluissamme kävi ilmi, että minä olin veli Matisin sukulainen. Siitä alkoi mielenkiintoinen keskustelu. Havaitsimme, että molempien isämme olivat olleet osallisina sodan jälkeen inkeriläisen pakolaisperheen auttamisessa pakenemaan Ruotsiin, jotta he välttäisivät Neuvostoliittoon palauttamisen. Matisin isä oli myöhemmin tavannut Israelissa suomalaisen miehen ja he olivat keskustelleet pitkään ja kävi ilmi, että tämäkin mies oli auttanut pakolaisperhettä.
Mielenkiintoista oli, että isäni oli ollut Israelissa samaan aikaan. Olivatko isämme tavanneet toisensa? Lupasin lähettää veli Matisille isäni tarinan ja ajan, jolloin isäni oli Israelissa.
Tämä innoitti minua kirjoittamaan ylös isäni tarinan.
Kirjoitin tärkeimmät tapahtumat lapsuudesta asti. Kirjoitin myös sen osan äitini tarinaa, joka liittyi isääni. Oli hienoa, miten muistiini pikkuhiljaa palautui monia merkityksellisiä kokemuksia ja opetuksia vanhemmistani, jotka olin jo unohtanut. Kiitollisuuteni vanhempiani kohtaan kasvoi lukiessani heidän kovistakin kokemuksista ja kuinka he uskon avulla voittivat ne ja kuinka suuresti olen kiitollisuuden velassa heidän esimerkistään ja opetuksistaan.
Kävi lopulta ilmi, että Matisin isän Israelissa tapaama suomalainen mies ei ollut isäni. Tämän tarinan kirjoittaminen innosti minua jatkamaan sukumme tarinoiden kirjoittamista ja myös oman perheemme historian ylläpitämistä tarkemmin.
Viimeisen inkeriläisryhmän siirto Suomeen. Paltiski 18.6.1944. SA-kuva.
Täältä löydät lisätietoa inkeriläisten vaelluksesta.
Suurenna kuvaa napsauttamalla sitä
Otsikkokuva: Unelmia Helsingin vaarnasta. Oikeudenhaltijan luvalla.