Sukupuutarha

Kun tarpeeksi kauas ajassa mennään, kirjoituksesta tulee ihan kaunista taidetta (silloin kun se on selkeää). On mahtava tunne tajuta, mitä jossakin lukee - mikä joku nimi on! KATSO TÄNNE!

Foinikialaiset, kreikkalaiset jne -- meidän kirjoitus on saksalaisesta kirjoituksesta ajan kanssa muovautunut.

Wanhaa kirjoitusta voi oppia! Sitä oppii tutustumalla ensin kirjaimiin, opettelemmalla itse nitä piirtelemään, koettamalla kirjoittaa tavallaisia sanoja niillä. Sitten voisi koettaa ymmärtää vaikka rippikirjoista nimiä. KATSO TÄNNE. Nimet ovat helpompia kuin suorasanainen teksti.

Oikeudenkäyntipöytäkirjoihin ei kannata vielä pitkään aikaan mennä. Kuitenkin on niin, että kunnon kaunokirjoituksella pärjää pitkälle. On hyvä tuntea joitakin wanhoja kirjaimia, joita on tuon kaunokirjoituksen höysteenä.

Erityisesti ns. itäisellä nimialueella sukunimet ovat tuottaneet tulkintavaikeuksia, varsinkin ei-suomalaisille vapaaehtoisille. Virheet heikentävät hakuluetteloiden laatua ja hyödyllisyyttä. Tässä korjaustoiminnassa pyritään siihen, että virhe korjaantuisi eikä toistuisi uudelleen toisessa virheellisessä muodossa. Paikallisten nimien tuntemus on tarpeen - millainen nimi on mahdollinen, on olemassa (joukossa on tietenkin "vieraitakin" nimiä, säätyläisillä ym.).

Vanhahtavan käsialan kirjainten tuntemus on tarpeen, koska puhtaaksikirjoittamisessa eli indeksoinnissa kirjoitetaan sana juuri siinä muodossa kuin se on alkuperäisessä asiakirjassa, eikä sitä tulkita. Rippikirjojen käsialat ovat kuitenkin kovin vaihtelevia eivätkä kaikki kirjaimet ole selkeitä. Niistä nimistä, jotka eivät ole selkeästi luettavia, voi paikallisen nimituntemuksen avulla päätellä, olisiko kyseessä jokin tietty nimi ja sitten kirjaimia edelleen tutkimalla löytää ratkaisun. Siten muusta sukututkimuksesta tuttu seutu on paras korjaustyön kohde.