Sukupuutarha

Lauantaina 6.11. vietetään pyhäinpäivää.

Se tunnetaan myös vainajien muistopäivänä.

Kari Kankkunen

Joitakin vuosia sitten olimme viemässä kynttilöitä vanhempieni haudalle. Katselin kun ihmiset muistivat sukulaisiaan sytyttämällä kynttilöitä.

Ajattelin, kuinka kaunis tapa se onkaan. Sitten minulle tuli voimakas ajatus. Meiltä Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseniltä odotetaan enemmän kuin tuo kaunis tapa. Me voimme kirjaimellisesti auttaa edesmenneitä tutkimalla sukuamme ja laittamalla heidän nimiään temppelilistalle. Voimme olla sukumme pelastajia osallistumalla tähän työhön. Varmaan monelle muullekin kuin minulle se on jollakin tavalla mainittu patriarkallisessa siunauksessa.

Kun aloittelin sukututkimusta vuosikymmeniä sitten, koin sen vaikeaksi. Mikrofilmien pyörittely ja lomakkeiden täyttely tuntui lähes ylivoimaiselta.

Ajattelin jo silloin, että eikö olisi helpompaa tapaa tehdä tätä työtä. Silloin tavoitteena oli tehdä neljän polven ohjelma. En muista, että olisin päässyt siihen tavoitteeseen kokonaan.

Noin kymmenen vuoden ajan olen tehnyt sukututkimusta helpommalla tavalla ja auttanut myös toisia. Olen tosi kiitollinen uudesta tekniikasta ja FamilySearch-ohjelmasta. Toiveeni helpommasta tavasta toteutui.

Tietojen etsiminen oli kuitenkin alussa vaikeaa. Välillä etsin kyyneleet silmissä. Sain apua kokeneemmilta ja lopulta sitkeä tekeminen ja opiskelu palkittiin. Kun autan toisia keskityn erityisesti 1850-luvun loppupuolen ihmisiin. Sieltä löytyy varmimmin ihmisiä, joille ei ole tehty toimituksia. Sitä paitsi kirkonkirjojen käsialat ovat selkeämpiä.

Arvostan niitä, jotka tutkivat 1700-luvun ja sitä aikaisempien aikojen sukuja. Minä koen ne vaikeiksi. Sukukirjat ovat olleet suurena apuna.

Olen huomannut monet kerrat, että tämä on taivaan Isän tahdon mukaista työtä. Apua tulee, kun ryhdymme työhön. Ihmeitä tapahtuu. Iloitsen toisten kertomista ja myös omakohtaisista ihmeistä.