Sukupuunäyttely
Vaasan
Taiteiden yössä
10.8.2023
Mirja Aromaa
Sukupuunäyttely
Vaasan
Taiteiden yössä
10.8.2023
Mirja Aromaa
Olemme pyrkineet vuosittain osallistumaan Taiteiden yön tapahtumaan järjestämällä kappelilla joko taide- tai muita kuvanäyttelyitä tai konsertteja. Heti viime vuoden taidenäyttelyn jälkeen tunsimme Apuyhdistyksessä innoitusta järjestää tänä vuonna sukupuunäyttelyn. Meillä oli kymmenen vuotta sitten vastaava näyttely, ja se oli houkutellut paikalle paljon kävijöitä. Toivoimme, että lasten sydämet kääntyisivät isien puoleen ja isien sydämet lasten puoleen - ja että monet innostuisivat sukupuiden rakentamisesta ja FamilySearchin käytöstä. Toivoimme tuovamme iloa ja innoitusta näyttelyssä kävijöille.
Oli innoittavaa ja innostavaa katsella valmiita sukupuita ja nähdä, kuinka monella tavalla perheen tarinaa voi kuvata ja kuinka monenlaisia sukupuita voi tehdä. Minua koskettivat sukujen tarinat, jotka näkyivät kuvissa ja puissa, vanhoissa nimissä. Mitä kaikkea sukupuu voikaan olla! Se voi olla lasivitriini, jonka sisällä on lastenlasten kuvia ja vitriinin ulkopuolella toisella sivulla menneet ja toisella puolella elossa olevat perheen jäsenet tai se voi olla puinen palapeli. Sukupuun voi tehdä kankaasta, nahasta, paperista, hopeasta tai puusta… Puu tai suvun nimet voivat olla maalatun tai piirretyn kuvan päällä tai sen kanssa tai sen voi tehdä vanhan valokuvan päälle. Sukupuun voi tehdä tusseilla tai ristipistoilla, sen voi maalata tai kaivertaa. Monia tekniikoita voidaan käyttää samassakin sukupuussa. Eräs nuorista naisistamme teki puun lehvistön hakkaamalla pahvia vasaralla.
Erään perheen lasten sukupuu syntyi sormivärein käden kuvien kanssa ja niiden päälle. FamilySearch- tai muuta sukupuuta voi kaunistaa valoilla, kuvilla, muistoilla. Miten hienoja ja luovia ideoita näimmekään, miten kauniita sukupuut olivatkaan!
Seniorilähetyssaarnaajapariskuntamme pyysi meiltä vanhoja suvun kuvia, jotka he laminoivat ja ripustivat kuivuneeseen omenapuuhun, jonka oksille he ripustivat myös kymmeniä pieniä valoja. Puun juurelle kiinnitettiin heidän kaunis tekstinsä: ”Vanhempien valo loistaa meille ja meidän valomme loistaa heille, sydämemme ovat kääntyneet toisiamme kohti rakkaudella ja kestävällä sitoutumisella.”
Eräs veli oli kertonut aiemmin, että hänellä oli Jeesuksen sukupuun. Koska emme olisi ehtineet saada itsellemme tilaten Jeesuksen sukupuuta, tein sen Matteuksen ja Luukaan evankeliumien sukuluetteloiden perusteella. Sitä oli hienoa tehdä ja nähdä, miten hengellisesti ja ajallisestikin vahvojen ja merkittävien miesten ja naisten jälkeläinen Jeesus oli. Saimme mukaan myös internetistä lapsille tarkoitetun Jeesuksen sukupuun.
Näyttelyssä oli mukana myös vanhoja perhekuvia, jotka kertoivat suvun tarinaa. Jotkut henkilöistä olivat kuvissa yksin, jotkut puolisonsa tai lastensa tai vanhempiensa kanssa. Oli kuvia, joiden kehykset oli saatu vanhoista peili- tai ladon ovista. Eräässä kuvassa oli erään sisaren isoäidit ja isoisoäiti. Mukana kuvassa oli Eeva Kilven koskettava runo: ”Kun mummut kuolevat, heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää. Ja joistakin mummuista tulee puita. Ja he humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta. He levittävät oksansa lumimajaksi heidän ylleen.” – Miten me isovanhemmat haluammekaan olla suojaavia ja varjelevia enkeleitä ja läsnäolijoita heidän elämässään! Suvun tarinaa voi taltioida myös sydämiin, joita on tehty perheen ja suvun vaatteista (mukana oli aiemmin saatu taulu sisar Alakoskelta sukututkimuskeskuksellemme).
Näyttelyssämme oli n. 50 sukupuuta tai suvun kuvaa, mukana myös FamilySearch rollupeja. Näyttelyä kävi katsomassa 57 henkilöä. Heistä 21 ei ollut kirkkomme jäseniä.
Sukupuita ja kuvia katseltiin kiinnostuneina, niitä ihailtiin ja ne herättivät keskusteluja sukututkimuksesta. Ne, jotka halusivat tietää enemmän FamilySearchistä tai jotka halusivat tietoja suvustaan, ohjattiin sukututkimuskeskukseen.
Eräs kappelin lähellä asuva nainen oli merkinnyt sukupuunäyttelymme tärkeimmäksi Taiteiden yön käyntikohteekseen. Hän halusi oppia käyttämään FamilySearchia – ja oli siitä kovasti innostunut. hän halusi myös asentaa puhelimeensa FS sovelluksen. Eräs vanhempi pariskunta oli erittäin kiinnostunut FamilySearchistä, jonka avulla etsimme heidän sukulaistensa tietoja. He aikoivat myös kertoa sukunsa sukututkijalle, kuinka hieno ohjelma FamilySearch oli ja innostaa tätä ohjelman käyttöön. Yhteystietoja vaihdettiin.
Ehkä koskettavimman keskustelun kävin erään vanhemman miehen kanssa, joka sanoi tervehdyksenään, että näyttelystä ei olisi hänelle mitään hyötyä. Istuimme keskustelemaan, ja kuulin, että hän haluaisi löytää mummonsa, josta hän ei tiennyt muuta kuin nimen ja halusi löytää myös ukkinsa. Hänellä oli kuva ukkinsa hautakivestä, jonka perusteella löysimme puhelimellani ukin isän tietoja FamilySearchistä. Siirryimme sukututkimuskeskukseen ja koneen äärelle. Paljoa ei löytynyt 1900-luvulla eläneistä henkilöstä, mutta lupasin yrittää jatkaa myöhemmin etsimistäni. Kyyneleet silmissä tämä vanha mies totesi, että nuorena hän ei ollut kiinnostunut isovanhempiensa tarinasta, nyt ne ovat mitä tärkeimpiä tietoja.
Keskustellessamme paikalle saapui seniorilähetyssaarnaajapariskuntamme sisar, joka yllättyi nähdessään naapurinsa – mies ei ollut niinkään hämmästynyt. Myöhemmin kuulin, että tämä iäkkäämpi mies ja senioripariskunta olivat tervehtineet aina iloisesti toisiaan ja sisar oli leiponut miehelle pikkuleipiä. Kirkkoa ei oltu koskaan mainittu, mutta senioripariskunnalla oli ollut nimikyltit rinnassaan ja siten mies oli luultavasti yhdistänyt heidät kirkkoon. Varmasti senioripariskunnan ystävällisyys oli madaltanut kynnystä kävellä kappelin ovesta sisään samoin kuin halu löytää esivanhempia.
Vietimme hienoja hetkiä suunnitellessamme ja tehdessämme sukupuitamme tai kertoessamme muuten sukujemme tarinoita. Näyttelystä tuli hieno ja se antoi varmasti paljon ideoita omien sukutarinoiden ja -puiden kokoamiseen. Se herätti keskusteluja suvusta ja sukututkimuksen tekemisestä ja toi myös FamilySearch -ohjelman luontevalla tavalla esille Taiteiden yössä. Nämä sukupuut ja suvun tarinat olivat todellakin myös hienoa ja koskettavaa taidetta, jossa sydämet olivat mukana.
SUKUPUUTARHA -tiedotuslehti esittelee sukututkimukseen ja temppelityöhön liittyvää aineistoa.
Lehteä toimittaa sukututkimuksen palvelulähetyssaarnaajien Suomi-tiimi.
Huomautus: Verkkolehden sivunäkymä on pyritty optimoimaan pöytätietokoneen, kannettavan ja tabletin vaakanäyttöön (laajakuva) sekä älypuhelimen pystynäyttöön Chrome- ja Edge-selaimessa. Muissa olosuhteissa tekstien ja kuvien ulkoasu ja ryhmittely saattavat muuttua huomattavasti.