Unohtumattomia päiviä
Oulun tapahtumassa
Mirja Aromaa
Unohtumattomia päiviä
Oulun tapahtumassa
Mirja Aromaa
Vietin kaksi hienoa päivää Suku 2023-tapahtumassa Oulussa. FamilySearchille oli varattu suuri alue sisääntuloaulassa. Toinen aulaan johtavista ovista oli lähellä osastoamme, joten monet näkivät ensimmäiseksi rollup-esitteemme. Tapahtumassa oli melko vähän näytteille asettajia, joten osastomme erottui senkin vuoksi selvästi. Monet tulivatkin katsomaan osastoamme ja lukusia rollupeja, joiden avulla kerroimme FamilySerch-ohjelmasta yleensä ja sen monista sukupuista ja puun ”hedelmistä”, muistoista ja Haku-ominaisuudesta sekä FamilySearch-tuesta, jota käyttäjät voivat saada.
Molempina päivinä Heidi Kuosmanen piti kaksi luentoa, toisen FamilySearchistä yleisesti ja toisen sen hakuominaisuudesta. Molempina päivinä Jarkko Metsätähti esitteli FsmilySearchin Muistot-ominaisuutta. Näiltä luennoilta monet tulivat tutustumaan tarkemmin FamilySearchiin ja monet heistä aikoivat aloittaa FamilySearchin käytön tai aikoivat käyttää sitä enemmän tulevaisuudessa. Monet myös halusivat mennä luennoille tutustuttuaan osastollamme FamilySearchin ominaisuuksiin.
Yleisen mielenkiinnon lisäksi monet tulivat etsimään esivanhempiaan tai muita sukulaisiaan eri maista. Itse etsin useampien kävijöiden kanssa sukulaisia Amerikasta. Löysimmekin monia sukulaisia Historiallisista asiakirjoista. Oli monia sukuansa tutkivia, jotka kiinnostuivat menemään FamilySearch sukututkimuskeskuksiin eripuolille maatamme, mutta erityisesti Oulun keskukseen. Olikin erinomainen tilaisuus esitellä heille Oulun keskuksen neuvojia, joita oli osastollamme yhteensä 11. Osastollamme kävijät huomasivat, että FamilySearch keskuksissamme oli mahdollisuus käyttää ilmaiseksi ohjelmia, jotka muuten olisivat maksullisia. Erityisesti Ancestry- ja MyHeritage- ohjelmienn käyttö kiinnostivat monia.
Mieleeni on jäänyt joitakin hienoja keskusteluja ja kokemuksia tapahtumasta. Erään FamilySearchiä käyttäneen miehen kanssa etsimme hänen sukulaisiaan Amerikasta ja löysimmekin niitä, mutta huomasimme myös, että Ancestryssä olisi etsimästämme henkilöstä lisää tietoja, jotka kuitenkin olivat peitettyinä meiltä.
Juuri näitä tietoja hän voisi nähdä keskuksessa. Mies aikoi mennä keskukseen, joten annoin hänelle Oulun keskuksen aukiolotiedot ja esittelin henkilön Oulun neuvojalle. - Jaoimme osastollamme FamilySearch-esitteitä ja käyntikortteja, joiden takana oli Oulun keskuksen tiedot. Oli monia, jotka aikoivat vierailla varsinkin Oulun keskuksessa.
Erään naisen Amerikassa asuva sukulainen oli pyytänyt tätä naista vierailemaan osastolla saadakseen apua heidän yhteisen esiäitinsä löytämisessä. Etsimme yhdessä pitkään heidän sukulaistaan, ja löysimmekin jotain huolimatta lähtötietojen vähäisyydestä. Nainen aloitti viestittelyn Amerikan serkkunsa kanssa ja pyysi lisää tietoa. Tapasimme myös seuraavana päivänä. Annoin naiselle sähköpostiosoitteeni ja hän antoi Amerikan serkkunsa sähköpostiosoitteen. Jatkoin tietojen vaihdon kotoa käsin. Monilla oli samankaltaisia kokemuksia. Uusia tilejä avattiin ja FamilySearch tietoisuutta lisättiin.
Leena Suorsa Oulun keskuksesta totesi, että Elian henki oli voimakkaana mukanamme. Tunsin itse samoin. Oli hienoa viettää kaksi päivää sukututkimuksesta innostuneiden ihmisten kanssa ja keskustella myös muiden osastolla työskentelevien kanssa, oululaisten neuvojien ja FamilySearch tukeen kuuluvien palvelulähetyssaarnaajien kanssa. Mukana oli Pohjois-Euroopan alueesta vastuussa oleva Keith Penfold Englannista. Myös häneltä saimme innoitusta.
Lauantai-iltana osallistuimme Suomen Sukututkimusseuran järjestämään iltatilaisuuteen ja illalliseen, jossa kävimme mukavia ja antoisia keskusteluja muiden vieraiden kanssa. Kuulimme tervehdyksen Suomen Sukututkimusseuralta ja Oulun sukututkimusseuralta, joka viettää 50-vuotisjuhlavuottaan, mikä oli osittain syynä siihen, että vuotuinen sukututkimustapahtuma järjestettiin juuri Oulussa. Oli mielenkiintoista kuulla seuran vaiheita. Ensi vuonna Suku 2024-tapahtuma tullaan järjestämään Helsingissä.
KUVATIEDOT
Otsikkokenttä:
Oulu 180-luvulla, J. Boströmin piirros, Wikipedia.org, public domain.
Tekstiosa:
Pohjankartanon koulu (tapahtuman sijaintipaikka), Estormiz, Wikipedia.org, CC0
Sukututkijat ovat koolla Pohjankartanossa, Mun Oulu, Oulun kaupungin verkkomedia 25.3.2023.
Oulun Kirkkokatua 1900-luvun alussa, Wikipedia.org, public domain
Talvinen Oulu, Mun Oulu, Oulun kaupungin verkkomedia 2023
SUKUPUUTARHA -tiedotuslehti esittelee sukututkimukseen ja temppelityöhön liittyvää aineistoa.
Lehteä toimittaa sukututkimuksen palvelulähetyssaarnaajien Suomi-tiimi.
Huomautus: Verkkolehden sivunäkymä on pyritty optimoimaan pöytätietokoneen, kannettavan ja tabletin vaakanäyttöön (laajakuva) sekä älypuhelimen pystynäyttöön Chrome- ja Edge-selaimessa. Muissa olosuhteissa tekstien ja kuvien ulkoasu ja ryhmittely saattavat muuttua huomattavasti.