Aranjuez, 50 kilometriä Madridista etelään, 1500-luvulta peräisin oleva kuninkaallinen kesänviettokaupunki. Kuninkaallinen palatsi on hieno ja pompöösi, ja sen jatkeena on satoja hetaareita metsää, jota kyllä kutsutaan puutarhaksi (jardin), Niissä ei saa ajaa pyörällä, ja ne ovat liina laajoja käveltäviksi.
Camping on joen rannalla pari kilometriä kaupungista. Iso ja hyvin varustettu ja ylläpidetty, mutta ylihintainen. Potkupallon seuraaminen ravintolan isolta näytöltä ja ohjattu disko puoleenyöhön pitävät huolen, että liian aikaisin ei mennä nukkumaan.
Kanootin vuokra kympin tunti per henkilö. Otamme parin tunnin varauksen ja meloskelemme kohti kylän keskustaa. Joella on paljon melojia ihan aktiiviharjoittelussa. Väistelemme heitä ja rannan onkijoita parhaan mukaan.
9.7. Madrid
Madridiin pääsee junalla kolmessa vartissa. Lippu ei maksa kuin muutaman euron.
Madridissa kävelemme laajaan keskuspuistoon, jossa on iso soutulampi ja paljon erilaisten hallitsijoitten isompia ja pienempiä pystejä.
Itse kaupungin keskusta on yllättävänkin viihtyisä suurkaupungiksi. Talot ovat hyvin säilyneitä ja ylläpidettyjä, ja vaikka varsinainen kävelykeskusta ei ole muutamaa korttelia suurempi, liikenne on ohjattu kokonaan keskusta-alueen ulkopuolelle. Ruokailemme edulliset annokset ja poikkeamme Hard Rock Cafessa pakollisilla matkamuisto-ostoksilla.
Kuninkaanlinnassa on kokoa ja näköä, mutta sen ulkoasu ei kestä lähempää tarkastelua.
Pari kierrosta maaseudulla (ja vähän kylilläkin) pitkin huonoja ja vielä huonompia - paikoin ajokelvottomia - teitä. Ilmeiseti vanhoja linnan tiluksia. koska plataanikujat ovat viivasuoria ja ne eivät johda mihinkään. Ei varsinaisesti juurikaan nähtävää. Heti kaupungin ulkopuolella alkaa auringonpolttama maaseutu. Aika ankeat maisemat.