Eilen ei pyöräilty, vaan pidettiin sadepäivää ja tehtiin autopoikkeama Plöniin (kuvat).
Tänään aurinko paistaa heti aamusta ja sääennuste lupailee kaunista päivää. Ilma on kuitenkin aika viileä, kun lähdemme polkemaan kohti Heiligenhafenia.
Alukmatkasta ajetaan ensin Oldenburgiin, mutta kaupunki ei anna meille syytä pysähtyä sen enempää. Jatkamme sen sijaan pitkin kyläteitä laajojen viljapeltojen (etupäässä vehnä-) halki kohti Heiligenhafenia.
Suuntaamme ensin kaupungin turistialueelle, johon on rakennettu valtava lomahotellikompleksi ja lukuisia pienempiä loma-asuntokokonaisuuksia. Ajelemme pitkin hiekkasärkälle vedettyä pyörätietä, kunnes pääsemme kääntymään itse kaupunkiin.
Satama ja vanhakaupunki ovatkin sitten ihan eri maata kuin rantahotellit. Tunnelma on rauhallinen ja ilmakin aika lämmin ainakin tuulensuojaisissa paikoissa. Asetumme aterioimaan keskustaan ja terassilla maistuu kalafile ja paistetut perunat ynnä oluttuoppi.
Paluumatkalle emme tee vaihtoehtoisia reittivalintoja, koska menomatkan tiet olivat aika mukavia ajeltavia. Paljon lintujen ääniä ympärillä, yksi peurakin juosta jolkotteli pitkin tienviertä, eikä pahemmin edes panikoinut meitä.
Ensimmäinen kokonaan aurinkoinen päivä. Heikko tuuli kävi kylmästi mereltä. 48 kilometriä.