Verdun - 1. maailmansodan keskeisiä taistelupaikkoja. Joka kadun päässä jonkun kenraalin pysti tai muu muistomerkki.
Lähdemme ajelemaan Maas-jokea alavirtaan, eli pohjoiseen päin. Itse asiassa ajamme kanavan vartta; itse joki kiemurtelee aika vähävetisenä jossakin kauempana laidunmaitten keskellä. Kanava on täysin hiljainen. Emme näe yhtään venettä liikkeellä koko päivänä. Myös kavavasulut näyttävät siltä, että niitä ei ole ihan lähipäivinä käytetty lainkaan.
Samogneuxiin asti reitti kulkee kanavan vanhaa hinauspolkua. Alkumatkasta asvaltoitua, mutta viimeiset kymmenkunta kilometriä hiekkaa. Sinänsä hyväkuntoista, mutta tavattoman pölyävää. Pyörät ovat hetkessä valkoisen pölyn peitossa ja rattaista alkaa kuulua hiekan rahinaa. Kulkijoita on jonkun verran, myös muutamia pitkänmatkan pyöräilijöitä.
Samogneuxin kohdalla reitti poistuu kanavalta ja lähdemme taas maissi- ja auringonkukkapeltoja halkoville kyläteille. Itse jokikin tulee ylitettyä. Consenvoyessa on Googlen mukaan ravintola, ja suuntaamme toiveikkaina sinne. Krouvi löytyykin pienen puron varresta ja saamme lievästä kielimuurista huolimatta tilattua haluamaamme sapuskaa.
Palailemme takaisin omia jälkiämme ja poikkeamme vielä kaupunkiin tullessa Lidlin leipätiskillä varmistamassa aamupalan riittävyyden.
58 kilometriä
(Kartta) sininen reitti
(Video)