Aamulehdessä julkaistiin mielipidekirjoitukseni ( 14.8.2018 Aamulehti ) otsikolla "Katolinen ja luterilainen oppi eroavat edelleen toisistaan".
Siinä käsiteltiin perisyntiä ja vanhurskauttamista. Seuraavassa on alkuperäinen lähettämäni kirjoitus. Siinä tuotiin enemmän vielä Hengen hedelmiä koskevaa osaa esiin kuin mitä julkaistussa tekstissä oli.
Uskonpuhdistukseen palaamista tarvitaan
[Roomalaiskatolisuuden ja uskonpuhdistuksen joistakin eroista]
Pasi Toivonen kirjoitti eräistä luterilaiseen uskonpuhdistukseen liittyvistä asioista (Al 8.8.2017). [Hän kyseli voisivatko luterilaiset palata roomalaiskatoliseen kirkkoon.] Viittaan joihinkin niistä seuraavassa kirjoituksessa. Kun viittaan luterilaisuuteen, niin viittaan Raamatun sanaan tukeutuvaan luterilaisuuteen.
Kastetussa oleva perisynti torjutaan roomalaiskatolisessa kirkossa sanoin: "kirottu olkoon", eli Jumalan torjuma olkoon, sellainen, joka niin opettaa. Itseasiassa luterilaisuus on ainoita suuntauksia, jossa selkeästi todetaan, että kastettu (ja pelastuva) kristitty ei voi olla tekemättä syntiä turmeltuneen luontonsa tähden (Room. 7.). Synti ei ole pelkkiä ulkoisia tekoja. Monissa suuntauksissa ja kirkkokunnissa, mm. roomalaiskatolisuudessa, opetetaan että kastettu kristitty pystyy olemaan tekemättä syntiä ("synnittömyyden" tila). Luterilaisuudessa tämä torjutaan; kristitty luetaan vanhurskaaksi Jeesuksen ristin työn tähden, mutta kristitty on syntinen [edelleen syntinen] ja vanhurskas yhtäaikaa. Tämä on tärkeä oppi. Roomalaiskatolisen kirkon Trenton kirkolliskokous (5. sessio) on taas kironnut luterilaisen käsityksen 1500-luvulla.
Taivaassa toki päästään synnittömyyden tilaan. Tässä ajassa maan päällä Pyhä Henki synnyttää kristityssä hengen hedelmiä. Näiden mukaisesti opetetaan myös eri kirkkokunnissa.
Roomalaiskatolisuus torjuu myös "yksin uskosta"-opin Trenton kirkolliskokouksessa (kiroaa luterilaisen käsityksen): esimerkiksi 6. sessio, kappale XIII, kaanon XII. Roomalaiskatolisuudessa vanhurskauttaminen on prosessi. Luterilaisuudessa vanhurskauttaminen on kertaluonteinen tuomioistuimessa tapahtuva vanhurskaaksi lukeminen. Trentossa myös tämä käsitys asetettiin kirkonkiroukseen (esim. 6. sessio, kappale X, kaanonit XI, XII, ja XXIV). Luterilaisuudessa vanhurskaaksi lukeminen tapahtuu yksin Jeesuksen ristin työn tähden, yksin uskosta, yksin armosta.
Suomen ev.lut. kirkon piispat ja roomalaiskatolinen kirkko julkaisivat Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista -julistuksen. Roomalaiskatolisuus ei luopunut siinä käsityksistään vaan siinä todettiin, että uskonpuhdistajat ainoastaan "painottivat" omia käsityksiään ja roomalaiskatoliset omiaan. Tätä onkin kuvattu "siiman antamisena" ja kun syöttiin on tarrattu, niin saalis voidaan vetää rannalle.
Luterilaisuudessa opetetaan, että ensin tapahtuu vanhurskaaksilukeminen (uskon kautta). Tämän jälkeen ja tämän *seurauksena* syntyy Hengen hedelmiä (pyhitys). Pyhityskin on Jumalan lahjaa. Se ei ole osa vanhurskauttamista.
Trenton kirkolliskokouksessa käsiteltiin tietenkin muutakin: vapaata tahtoa, "pyhien rukoilemista", pappien selibaattia, yms.
Tulisikin kysyä luopuuko roomalaiskatolisuus yksiselitteisesti mm. monista vääristä kirkonkiroustuomioistaan ja alkaa opettamaan torjumiensa opinkohtien eli uskonpuhdistuksen mukaisesti?
Roomalaiskatolisessa uudemmassa katekismuksessa ja roomalaiskatolisuudessa opetetaan edelleen väärin. Myös aneet hyväksytään edelleen ns. kiirastulen helpottamiseksi, tosin ei rahallisia (paitsi ehkä köyhien auttamista koskien).
Tärkeintä on pysyä Jeesuksessa. Tämä tapahtuu sanan ja sakramenttien osallisuudessa. [Tämä riittää meille tavallisille kristityille. Ei tarvita laajoja luentoja pyhityksestä, vanhurskauttamisesta, tms. Niitäkään sinänsä unohtamatta.]
Jumala saakoon meissä aikaan uskon, jolloin pelastumme ilman omia ansioitamme.
Samuli Ruohola
Lisäksi seuraava olisi hyvä kuvata:
Kristityssä on vanha Aadam ja uusi Aadam / uusi ihminen yhtäaikaa. Toinen ei voi olla tekemättä syntiä. Toinen ei voi tehdä syntiä.
Pyhitystä käsitellään luterilaisissa tunnuskirjoissa "lain kolmannen käytön" kautta. Pyhityksessäkin aina palataan takaisin "nollatasolle". Sitä oikeastaan katsotaan "nollatason" kautta.
Roomalaiskatolinen kirkko viittaa turmeltuneeseen luontoon ja pahaan himoon termillä konkupisenssi. Luterilaisuudessa se on syntiä, se on pääsynti. Roomalaiskatolisuudessa sitä ei katsota synniksi.
Kirjoituksessa ei tietenkään ollut mahdollista kirjoittaa monista nykypäivän Raamatun sanasta luopumiseen liittyvistä asioista Suomessa.