9lk. Jussin ryhmä

Koululiikunnan tavoitteet

Koululiikunnan tuntimäärät eivät riitä nuorten liikunnan tarpeen täyttämiseen, sillä jokaisen lapsen ja nuoren tulisi nykyisten suositusten mukaan liikkua päivittäin 1-2 tuntia. Liikunta voi olla arki-, hyöty- tai kuntoliikuntaa ja koostua päivän mittaan useista eri pätkistä. Kunto kohoaa kuitenkin vasta, kun liikutaan isoja lihasryhmiä kuormittaen, hengästyen ja hikoillen 45-60 minuuttia vähintään kolme kertaa viikossa.

Numeron muodostuminen

Koululiikunnan numero muodostuu opettajan havainnoista oppilaan kehittymisessä, oppimisessa ja työskentelyssä. 

Tärkeää

Liitteenä taulukko arvosanan 8 kriteereille.

Sairastelut

Jos lapsellanne on liikunnanopetuksessa tai liikuntatunneille osallistumisessa huomioitavia rajoituksia, pyydämme ilmoittamaan siitä Wilman kautta tai toimittamaan oppilaan mukana selvityksen asiasta liikunnanopettajalle. Tietosuojan takia emme saa tietoja terveyshenkilökunnalta. Tietoja tarvitaan liikuntasuunnittelun perustaksi. Liikunnanopettajalla on vaitiolovelvollisuus. Liikunnasta estynytkin oppilas on koulussa tuntia pitävän opettajan opettajan vastuulla, joten hänen tulee sopia korvaavasta ohjelmasta opettajan kanssa.

Varusteet

Oikeanlaiset varusteet tekevät liikunnasta turvallisempaa ja nautittavampaa. Liikuntatunneilla tarvitaan asianmukaista liikunta- ja peseytymisvarustusta muilla tunneilla pidettävien vaatteiden lisäksi. Peseytyminen ja puhtaiden vaatteiden vaihtaminen ei vie paljon aikaa, ja näin on mukavampi olla myös muilla tunneilla. Muista, että vaikka et itse hikeä haistaisi, muut kyllä haistavat. Koulumme on hajusteeton koulu, joten toivomme tämän huomioimista suihkutettavien deodoranttien ja hiustuotteiden kanssa.

Liikuntatunneilla voidaan tarvita seuraavia varusteita:

Tavoitteenamme on pitää hauskaa ja nauttia liikunnasta. Sen vuoksi tunneilla on kiellettyä kiusaaminen, kiroileminen, toisten moittiminen, turha suuttuminen, tuomiosta valittaminen ja kaikenlainen väkivaltaisuus. Hyvä käytös on osa liikunnaniloa. Yhteistoiminta ja muiden auttaminen sekä kannustaminen luovat hyvää yhteishenkeä ja iloa liikkumiseen. Vaikka kaikki lajit eivät olisikaan mieluisia, on silti tärkeä yrittää parhaansa.

Taulukko arvosanojen kriteereistä löytyy täältä


Syksy 2023

Vko          Paikka                           Aihe            

33             Koulun piha                 Uudet ryhmäjaot, pelisääntöjen läpikäyminen + jotain yhdessä

34             Yu-kenttä                       Juoksut ja hypyt (pituus + korkeus)

35             Yu-kenttä                        Heittolajit + viestit

36             Ratis                    Ultimate/viuhupallo

37             Ratis                 Jalkapallo

38            Ratis           Ultimate

39           Thaiboxing demotunti --> siirtyminen itsenäisesti välitunnilla, Juurakkotie 6, 03100 Nummela. 

40            Koulun piha

41           Pajuniityn puisto Frisbeegolf

42        Syysloma

43        Harju Suunnistus

44        TET

45        Jäähalli Luistelu/jääkiekko

46 Jäähalli Luistelu/jääkiekko

47        Mok-viikko

48         Liikuntasali Paritanssit

49         Liikuntasali Paritanssit

50       Tanssisali Polttopelit + arviointikeskustelut (kaikki pojat) Tytöt painisalissa Pian kanssa

51         Tanssisali Polttopelit + Arviointikeskustelut loppuun.       

Joululoma

2 Tanssisali Sisäliikunta 

3 Jäähalli Luistelu/jääpelit

4 Jäähalli Luistelu/jääpelit

5 Iso sali Koripallo

6 TET TET-viikko

7 Harju Hiihto

8 LOMA

9 Painisali Kuntonyrkkeily/paini

10 Iso sali Pickleball

11 Iso sali Sulkapallo (ensimmäinen tunti puolikas sali, toinen koko sali) Tunnin pitää sijainen

12 Iso sali Telinevoimistelu

13 iso sali Kehonhallinta/polttopelit (puolikas sali)

PÄÄSIÄINEN

15 Uinti/Sisäliikunta Pojat uimassa. Tytöt isossa salissa

16 Iso sali Laura ja Pia opettaa

17 Iso sali/koulun piha Futsal

18 Ratis Ultimate

20 Koulun piha Pesäpallo

21 YUK Yleiurheilu  (juoksulajeja)