suomi финны finnish

Tähän on tarkoitus tuoda kappale kappaleelta (uuden nimen alla) kokonaan uudistettu Itku Inkerille. Siinä tulee olemaan vähintään n. 4000 säettä

Kyynel helmiksi heristyi

itku Inkerin iloksi

I

Itken orpo Inkeriä,

kaihoon kaunista kotia,

mitä mie en nähnytkähän,

asun raukan raunioilla.

Tuli kokko kouvotellen*, (: huudellen)

harmaa haukka haikotellen,

siipilintu siiritellen*. - (1. hajotellen 2. sirritellen)

Yhet kantoi Karjalahan

väkirahtia raatamahan,

toiset vei Venäjänmaalle

ventovierasten sekahan,

kolmannet kotihin heitti

pahansuovan pilkkaella.

Vielä vei vähän Virohon,

rippeitä rajoille Ruotsin,

Suomehenkin sirpaleita;

asutteli Aasiaankin

hietahautojen varahan.

Kävi kuin julisti Kirja,

pyhä Piplia puheli:

peto kuohuista kohosi,

otus outo aallokosta,

jaloin kontion koverin,

kidoin leijonan leve’in;

päätä seitsemän pälysi,

uhmakas uhosi muoto!

Yksipä pälyväisistä,

kidoista kauhistuttavista,

oli kuolleen kaltahinen,

raadon härskivän hajuinen:

muut päätkö sen murskasivat,

kolkkasi kidoin verisin,

vaiko sorti sen paremmat,

jalon työn jalot osasi,

se jää aikojen salaksi,

ajan aavan peittämäksi.

Pianpa pää pahantapainen,

kita irvessä ikenin,

sai jo sielunsa takaisin,

kallohonsa kieron hengen!

Alkoi siitä suurustella,

pähkääntynyt* pilkkaella, (: itsetietoinen hullu)

sinkoi suuria sanoja,

päin lateli pilkkojansa,

alkain niistä, mi alemmat,

kohta korkeihin kajoten.

- Olen suttakin suurempi,

karhuakin kauheampi,

Hiitehistä hirveämpi,

lohikäärmettä lujempi!*…

Tuopa hirviö herännyt,

otus outo aallokosta,

haastoi sotahan hyvemmät,

pyhät pannahan panetti;

soti vastaan sortamisin,

vaivuttamisin väellä:

kansat kaikkineen kukistain,

kaatain vallat hampain-kynsin.

Peto puskeva merestä,

aallon aave raateleva,

kiskoi kansamme osiksi,

repi rippeiks Inkerimme:

vaipui vanhat vainajina,

kaatui kalmojen omiksi,

työntyi Tieltä* nuori polvi, (: oikealta elämän tieltä)

umpikuljuhun vajosi.* (: henkisesti tajuttomaksi)

Kuulkohon ken korvan saanut,

nähköhön näköä kellä:

näin sanoo Sana Jumalan,

puhuu Piplia pyhäinen.

- Kuka viepi vankeutehen,

salpain taakse saattelevi,

sepä tyrmään saatetahan,

ikivangiks vankatahan,

linnaan teljetään lujahan;

ken murhavi miekallansa,

aseella alistelevi,

kalpoihinsa kaadetahan,

aseihin alistetahan.

Tässä toivo on pyhien,

vakaa usko uskovien:

ken suotta sotahan saapi,

tahallansa tappelohon,

se sodassa surmatahan,

tapetahan tappelossa,

miekkoihin menetetähän,

kalpoihinsa kaadetahan!

Vieraan rahvahan välissä

vilu on viiltävä elä’ä,

vaikka tuntee vellasenkin*, (ks. seur.)

käsittää venäjän kielen,

iha*-inkeriks sananen, (: ihana)

äidinkielin äännettynä,

sata muuta mieluisampi,

sulompi sydämelleni. -

Äänteet inkerin ihalan*, (: ihana)

lauseet lasna oppimamme,

ääntä ehtoisan emomme,

synnyttäjämme sanoja,

vaikk’ äänensä vaimenikin,

multa suunsa jo mykisti.

Maisematkin murhemaamme,

kasvot kolhitut syväisen*, (: murheellisen)

ovat muita rakkahammat,

outoja osakkahammat:

arvet noissa kasvoissansa,

ruumihissa jäljet ruoskain,

arpia oman isämme,

taaton taatan orjanpalkka.

Syömmein on suvun sitoma,

heimon köysin köyttelemä,

jota tapparain, tykeinkin,

kalvoin, kahlein raskahimmin,

silvottu on säälimättä,

vainottu lepeämättä.

Vielä juonet viekkahimmat,

kuteet-loimehet katalain,

sitoi kansaa ja sirotti,

kulkuriksi karkotteli.

Ootko unohtanut, Suomi,

tuhatjärvi tuhlaellut,

mikä sattui siskollesi,

iki-itku-Inkerille,

vapautesi kun kajotti,

häämötti veriset hääsi,

lyödessä, oi Luojan tunnin,

kumousten kuuluessa -

vaiko muistat vain etäistä,

arvostat mi arvottonta!

Kun sun hääsi häämöttivät,

sinivalkoiset sinersi,

hätä häilyi siskollesi,

turmio tusakkahalle*. (: tuskan painamalle)

Sinun, Suomi, lippuas,

sinivalko-huntuasi,

puna tahras, hurme huuhtoi,

veri lastesi valosti*. (:valkaisi)

Sinun poikasi pätevät,

polvillasi tuudittamat,

kuokalliset karkotteli,

poistivat ilon pilaajat,

jotka tuumivat tuhoa,

ihailivat inhotosta*. (: puna-aatetta)

Nevan maille nuo tulivat,

päätyi Pietarin pihoille,

koston polttaissa povea,

hurmeenhimon hiutellessa,

päättyi kun pila pitojen,

Suomen häissä härnääminen.

Nämä kuokkavierahasi,

hurmehunnun haaveilijat,

päätyi maanpanijaisihin*, (: hautajaisiin)

hautajaisiin horjahteli:

surujuhlahan sukunsa -

oman kansan kalmantahan,

kalmon kylmän kaivantahan…

Siskon kelmit kauppasivat,

myivät pyövelit omansa:

kun ei vielä kuollutkahan,

eläväin joukosta eronnut,

surmailivat sieluansa,

hengen heitossa avitti,

pyssyt-pistimet apuna,

tunto paatunut tukena. -

Kohta jo sulettu kirkot,

ristit ryöstetty pyhäkköin,

tyrmään teljetty näkijät,

telottu toden puhujat,

kiinni pantu koulummekin,

kieli kielletty emojen.

Kurikka kuivassa kohassa,

ei se kuivu, ei lahoa!* - (ink. snl.)

Tuli toinen murhavuosi,

ajastaikahan verinen:

kumouksen pyörä kääntyi,

uutta uhria kysellen

miekaltansa mestaavalta,

kalvalta kadottavalta,

tokko tuon tekisi mieli

syödä syyllistä liha’a,

viallista verta juoda?

Miekka mietti jauhinjuonen,

punamyllärin pakinan.

- Miks' en söisi mielelläni,

söisi syyllistä liha’a,

viallista verta joisi,

syön liha’a syyttömänkin,

juon verta viattomankin!

Niin veljen haudan hautojatkin,

haaveilijat hurmehunnun,

tuosta itsekin tuhoutui,

katosi kurimuksehen,

kitahan raottamaansa,

hirviöön herättämäänsä.

Ken joutuisi joukostamme,

kuka tahtois, ken osaisi,

kielin kertoa suvusta,

mielin muistaa heimoamme,

jolle onnea mitattu,

annettu hyvää osa’a,

kuin valoa synkän syksyn,

ankeaisen aurinkoa,

päivyttä Pimentolassa,

jolla on osattomuutta,

kuni yötä marraskuussa,

pimeätä kyyn kolossa.

Antaisipa armo-Luoja

ja jakelisi Jumala,

sanoihini sointuvuutta,

riutorintahan suvoa,* (:riutuneeseen r:aan rakkautta)

sukuvirttä suoltamahan,

joutsenjoi’un laulamahan.

lähelle, etähällekin,

sisarille, serkuillemme,

koko korpikansallemme,

kanssa muillekin kauempana,

kansoille mi taempana.

Mistä ensin mainitahan,

päältä päin pajatetahan,

Inkeristä laulaessa,

polosta puhuttaessa. -

Ensi laulu – luonnon laulu,

Luojan luomasta pajatus

joka joskus kaunihina,

neitseellisenä näöltä,

houkutteli herrojakin,

vallat vietteli tykönsä,

nöyryytti nämä use’in:

silmillä sinivesien,

tuuheall’ tukalla metsäin,

kera muilla muodoillansa,

mairehilla rannoillansa,

mä’illänsä-rinnoillansa.

Vietteli maan mahtavia

takiansa taistelohon,

vuokseen miekan mittelöhön

koito maan-kamarallamme,

syväisillä seuduillamme.

Mitä ensin mainitahan,

kuta eellä kerrotahan,

ihaillessa tytön iloa*, (: kauneutta)

katsellessa kauneutta,

mihin herrat hairahtuivat,

kompastelivat katalat,

väki vellasen väkevä,

Ruotsin rohkeat ritarit? -

Kuten eellä kerrottuna,

arvaeltu arvoitusta:

silmänsäpä nuo siniset,

katseen ansa kiehtovainen,

maanitteli miekkosia,

miekkosia-miekkaisia,

pujotellen, pauloitellen,

syömmet solmuhun sitoen.

Kun rannat näki tuo Ruotsi,

luomet nuo sinivesien,

näki metsät muhkehimmat,

ripset rantaimme soreat,

eipä jaksanut enä’ä,

ei tarkoin tahottukahan,

jättää Ingertä idälle,

viatonta vellaselle.

Katsanto vei muiden mielen,

seutuimme siniulapat:

kun Venäjä näki, mi välissä,

rantaluomien lomassa

- järvet nuo sekä merosen -

vieri vello vierailulle,

itä Inkerin tuville.

Sai suloista tahtomahan,

kosimahan kaunokaista. -

Silmissä kun oli sineä,

kajo kannen* kun kajasti, (: sinitaivaan)

mikä vei mukana mielen,

väen luomien välihin,

vellasen venein vesille,

Pietarin* merelle pursin. (: tsaari Pietari)

Ingermeri on Suomenlahti,

tanhutanner rantarahvain,

kenttä karkelon sukujen.

Lahti laivoin kyntelemä,

kalanuotein karhitsema,

sillä kohtas’ kaukaisetkin,

tapaili takakylätkin,

leikkejänsä leikkimähän,

pitämään kalapitoja,

piirileikein-purjeleikein,

nuotankiskonta-kiso’in.

Kulki väkeä merellä,

lahdella sukuja liikkui,

sieltä, tuolta tullehia,

läheltä, etähältäkin. -

Viereltä pojat Viroisen,

suomenmaakot* veen takanta, (: suomensuomalaiset)

sekä Ruotsin rantamilta,

kuulukuninkain kodista,

vettä verkoin seulomahan,

venehin vakoamahan,

milloin tuulessa tutisten,

kärpäillen* kovassa säässä, (: hytisten)

konsa päivän paistehessa,

armotta palavaisessa.

Vieri Inkerin valiot,

parahimmat purjepoiat,

veneraitein*, pursiparvin, (: v.-rivein)

aluksin omatekoisin.

Liikkui Inkero iloinen,

vesselä* ajeli Vatja, (: iloisa)

souti sukkelat savakot,

äyskäröivät ayrämöiset.

Noita kuuluja kisoja,

leikinlyöntiä merellä,

lainehissa liekkumista,

aalloin ailahtelemista,

vilullakin vuoteltihin,

varrottu sykysylläkin*, (: syksyllä)

meri vaikka velloaisi,

potkisi perohevonen*. - (: epävakaana alus)

Kaiho kuljetti vesille,

aallolle ajeli puute,

liika muukin lykkäeli,

purren ilman puuttumatta,

venon kätten koskematta,

airoinensa, ansoinensa,

väkinensä, verkkoinensa.

Ei kylmäkään este ollut,

talvi tehnyt ei epiä*, (: esteitä)

lumipeiton ollen maassa,

vetten yllä hyisen kouran:

taas meno kalakisoihin

parvess-pyytäntä*-pitoihin, (: yhdessä-pyynti)

jäällä jäätyen merosen,

paleltuen pakkasessa. -

Ruuna pantu reen etehen,

liinaharja puikkoloihin*, (: aisoihin)

kun tuli se lähtöaika,

viikko vierähti kalainen,

jo toisten kohti tultaessa,

tai viereltä vieriessä:

Virosta takanta Narvan,

Suomesta meren takoa.

Salvosksia salvottihin,

tehtiin tuulehen tupaset;

reikä ammottaa kesessä*, (: keskellä)

jääsillassa* musta silmä. (: jäälattiassa)

Siinä artteli* samosi, (: työporukka)

avannolla ahkeroitsi,

kourin kiinni nuotassansa,

sormin syöttäjäisessänsä,

kuin piirissä piirileikin,

kannanpyörintä-kisoissa,

laulain ansaan lintusia,

verkkoon vietellen kaloja,

vilja’a vetisen pellon,

sinikynnöksen satoa.

Niinpä tuolloin turkeissakin,

lampaannahkat ympärillä,

talvisinkin tanhuttihin,

tauotta kisaeltihin,

lekon* armoilla avannon, (: nuotion)

naapureina nuotionsa.

Niinpä laajalla lahella,

avaralla aavallamme,

suvut toisihin tutustui,

toisten rantoihin rakastui.

Alkoi kulkea kosissa,

vaellella vierahissa,

rahomassa* muita maita,

toisiansa tahtomassa. -

Sinne, tänne yli vesien

kauppasivat neitosia,

vaihtoivat kotivävyjä.

Niin väki vaelsi korven,

salojen suku sikisi,

kamaralla Ingermaamme,

Suomen rannoilla, Vironkin.

On järviä Kannaksella,

vedet suuret Vatjassakin,

jotk’ on saaliilta koreat,

venein liikkua leveät -

pienet vain on purjehtia,

ahtaat kulkea aluksin.

Jotain on myös muuallakin,

vesiä vähäisempiä -

peilit pilven peilaella,

nähdä hattaran näkönsä*. (: kasvonsa)

Vaan on suurta vettä kaksi,

kaksi selkä’ä isointa,

iki-Ingeron omana,

vanhan Vatjan taivon alla. -

Toin’ on laaja Laatokkamme,

jalo* järvi, kuin meronen, (: iso)

avara kuin kaarikansi*, (: taivaan kansi)

suurin Karjalan selistä,

isoin ilman inkereellä*. (: koko maailmassa)

Tuopa kuulu koillisessa,

idässä ihala hirmu,

vanha vainooja veneitten,

hävittäjä haaksiemme,

oli jo muinoin mainittuna,

Nevoksi nimitettynä,

tuohiraamatuiss* Venäjän, (: tuohikirjoissa)

uurrekirjoiss* Uudenlinnan.

Vaan nimi on vanhempikin,

tuota taannoista ehompi,

jonka korpikansa tunsi,

säilytti oma sukumme. –

Kauhuamme koillisessa,

idässä ihanaistamme,

on Aallokkahaksi sanottu,

mainittihin myrskyisäksi.

Toinen selkä – Peipsin selkä,

nyky-Vatjasta suvehen*, (: etelään)

siellä lounaslaidallamme,

rajoilla Viron-Venäjän,

vähän Laatokkaa vähempi,

muita paljon mahtavampi,

syöttäjä Seton kylien,

kala-aitta muunkin kansan,

verkkoriistalta varakas,

rikas-runsas saalihilta.

Oli vielä suuri selkä,

järvi kymmentä jalompi,

jolla kohtas’ korpiheimot,

tapaili suvut salojen,

kätensä kätehen liittäin,

sormet sormien lomahan,

helistessä kanteloisten,

kaikuissa ikirunojen…

…vaan on tuhat vuotta tuosta,

ajastaikahan* satoja. (: vuosia)

Tuolla järvellä jalolla,

rannoillansa runsahilla,

kohtasivat Vatja-Vepsä,

Viro-Ingero oleli,

kulki heimo karjalainen,

taatat souteli setojen.

Se kolmas selkä ilman alla

oli oiva Ilmajärvi,

jolla muinaiset melosi,

suvut korpi- soutelivat,

Merjankin* mukana ollen, (: merjan heimon)

serkku-vainaan saapuvilla,

ennen kuin se vieras saapui,

Vennää* kiilasi välihin. (: Venäjä)

Mutta nyt tätä nykyä,

kadonneessa Inkerissä,

vähän on järviä jaloja,

vielä selviä vesiä. –

Palkkaa tahtoivat toverit,

mammonaa punapajarit,

raha-ahne ansioita,

kuuluisuuttakin katala:

kalakanta myrkytetty,

veen väki hävitettynä.

Muuta tuoda meinattihin,

kylvää karppeja jaloja. –

Eipä karpit kasvakahan,

kuokkavieras viihdykähän,

kasvoi kaisla kaksin verroin,

rannat ruohoa rehotti!

On virtaa väkevää kolme,

suurta seuduilla jokea,

Ingermaan Ihantolassa,

satumaassa särjetyssä. –

Napanuorana Nevamme,

kuin kantana Kannaksessa,

lahden – Laatokan lomassa,

laajarantaisten raossa.

Se kuin toisi terveisiä,

vieden runsaita vesiä,

naapuriltansa Nevolta,

siniselkä-Laatokalta,

meroselle miehellensä,

Suomenlahdelle somalle,

josta jotkut vieroittivat,

erähät erottelivat,

mä’illänsä-rinnoillansa,

parahilla paikoillansa!

Eikä tyynny tuiretuinen,

ei asetu aaltokynnös,

kun on mielensä merelle,

kaipuu Kannaksen takanne*. (: taakse)

Laaja lensiö* Nevalla, (: suku)

rotuansa runsahasti,

joka puolla poikiansa,

tyttöjä joka taholla,

vanhempaansa vaalimassa,

parempata passaamassa:

”tyhjän ommaa” toimittavat,

niukin nestettä vetävät,

emon luokse lähtiessä,

mammallensa matkatessa,

runsain rientävät evähin,

lähteillensä lähtiessä,

palatessansa puroille –

siinä siiat, siinä hauet,

lahnoja epälukuja,

veden muutakin väkeä,

rytyä* monen rotuista. (: kalanpoikasta)

Vielä onpi virkkominen,

sanalla saneleminen,

Ihamaan joesta Inger-,* (: Ingermaan Inger-joesta)

laatulapsesta Nevamme,

mi ahdas aluksillemme,

heimollemme mi hetaisin*: (: anteliain)

vieri vieren on kyliä,

rannat täynnä rahvukkaista. -

Joki kaikensa jakaapi,

vierittää väelle tälle,

vaikkapa vähäisestänsä,

huvenneesta huonehesta. -

Sillä nyt tätä nykyä,

kadonneessa Inkerissä,

virta sees on saastutettu,

vetehen valeltu myrkyt,

ydinrähmöjen keralla,

tehtaan tähteitten mukana.

Maamme muinaisen rajana,

Vepsän – Ingeron välissä,

Olhova ojenteleikse,

joki virtaapi väkevä,

viestintuoja Ilmajärven,

Nevon toivottu tulokas.

Inkerin nykyrajana,

maan revityn reunuksena,

laskevi Lava idässä,

lykkää vettä vanhan Vepsän,

mennehiä-muinaisia,

pintaan päässeitä mutia,

Aalto-järvehen jalohon,

airoin kyntämättömähän, (eli airoin-meloin

meloin halkomattomahan. ei päästä päähän pääse)

Lauas virtaa lännen puolla,

joki syntynyt suvessa*, (: etelässä)

valjaita vihoavainen,

kahleit’ karsastelevainen. -

Jos ken tukkeeksi tuloopi,

poikkiteloin virran tielle,

potkii koskein, lyöp’ kavioin,

vihoin kuohuu vaahtoavin,

keinuttain kesärekiä*, (: veneitä)

retukkaan rämäyttäen.

Laukkaa Lauas loitommalla,

kuni varsa viikon vanha,

helkyttelee horjuvaisna,

paapertelevi purona,

ojana* ojenteleikse, (: purona)

ranta rantaansa lähellä,

kuin on kahden vaon harjat. -

Pian suureksi sukesi,

mahtavaksi muuttelihe -

papin pellon on leveys,

nälkävuoden on pitu’us!

Jätti oikkunsa ojasen,

juoksunsa ylisen juonet,

enää vainoo ei veneitä,

kylkehen kavioin iske,

kun jo suureksi sukesi,

väkeväksi vääntelihe:

mielen uomaan sai syvyyttä,

vakavuutta pinnan alle.

Länsilaidan reunimmaisna,

Viron – Inkerin välissä,

Narva-joki on nielemässä,

janohonsa lainoomassa*, (: nielemässä)

Peipsjärven pakovesiä,

Viron tiikin* tulvintoa, (: lammen)

kahlatess’ pojan Kalevin,

lautakuormin kulkiessa,

jalkaisin ylitse järven,

kotikonnuille Virohon.

Onpa outoa jotakin,

joukossa jokien näitten,

mitä maassa ei monessa,

eikä nähdä kaikin puolin:

se on Rosson’ se jotakin,

kutakin ovela virta.* (R-joki virtailee eri suuntiin)

Ken ihailee sen tapoja,

ylistääpi arvoitusta,

toisin toinen tuon näkeepi,

erin* asian arveleepi. – (: eri tavalla)

Vierii Rosson’ verkallensa,

siirtää sinnemmäs vesiä,

kohti Vatjan valtasuonta,

pä’in Vaimaan* pääjokea, (: rannikko-Vatjan)

lempi-Lauas mielessänsä,

mahti sen sydämessänsä.

Kuluu aika’a vähäsen,

pirahtelee piirun verran,

jo on toisin joen tahto,

toisin laitansa sydämen:

nyt taas Narva mielessänsä,

Peipsin poimija povessa:

kunne kääntääpi kaikkensa,

on omaa tai lainaamansa.

Toisin toiset tuon näkevät,

arvoitusta arvailevat:

kun aaltoa aleni Lauas,

vesi Narvan notkahteli,

Rossoni vähäväkinen,

virta pieni, vaatimaton,

jakaapi kehosta kaiken,

antaa kaikkensa hätähän,

Laukaan laajemmin elellä,

olla Narvan nurkumatta!

Tämä tanner on tasainen,

vaaraton on vaarallinen,* (: mäetön on ”sota-Inkeri”)

maassamme vähän mäkiä,

muhkoa ei montakahan,

joskin kolhittu kovinkin,

polettu on maata paljon,

melkein aikojen alusta,

muinaisista huomenista. -

Sodatko silittelivät,

taistotko tasoittelivat,

runomme korven kertonevat,

virtemme välittelevät.

On kuitenkin, kaikitenkin

paikoin muutamin mäkiä,

täällä, tuolla kukkuloita.

eräs joista erottuneepi,

yhden huomaa yhdeksästä,

tuon Äijänmäen mokoman,

taatan Tuutarin tanakan,

ylös kynsin kiivettävän,

alas kourin kuljettavan,

tuurultansa* työntelevän, (: harjaltansa)

suksin-sauvoineen sysävän!

Oli soita näillä seuduin,

hyllyväistä heinikkoa,

vastusta matojen* vatsain, (: käärmeitten)

sija’a koloille kyitten.

Sieltä sammalleen seasta,

Lintinmaan* rapakkosoilta, (: vetisen maan)

puolaa poimittu pivo’in,

kaksin kourin karpaloita,

joulun kuulu kantsikoiksi*, (: ”avolavapiirakka”)

pääsiäisen suupaloiksi.

Mutta nyt tätä nykyä,

kadonneessa Inkerissä,

otus outo sai ravalle

jostain jääkauden takanta,

muodoltansa mammuttia,

keholtaan romua rauta-:

rapaa ryyppi, sonki* soita, (: tonki)

ojia ojennellessa,

kanavia* kuokkiessa. (: 2. ojia)

Onneton ojat ojensi,

kanavia kaivaeli,

päästä päähän päättömiä,

keksimiä pään kipeän:

siinä penkoi puolukkamme,

karsi karpalot kitahan,

kurassa kovera kärsä,

väärä turpa turpehessa.

Mitä etsi ruoste rukka,

kuta onneton kadotti:

poikasensako poloiset,

pesuensa meltomalmi-,

oli turpehen tupattu,

hyllymaahan hautaeltu,

jättijäiden liikkuessa,

ikiroudan runnellessa,

vaiko käski henki kiero,

toveri* kehotti tollo! (: neuvostovalta)

Laulujen sanoja (mainittuina lähinnä Inkerin ulkopuoliset tekijät)

Mie tulen takasii viel, Inkerini armain

vua sinnuu kaihovaa miun syvämeini siin

mie tulen vällee ja näken jällee

siun näkköis lyötyn, näkköis vielkii sorjan niin

Oi heimokuntain, jiänös Inkerimmö armaan

työ sisot-veikot, teitä vähä ono jiänt

miun sieluin itki ja teitä etsi

on vastumaiset kolkot, syvämissää jiä!

Sie nyty siunaa, Herra, Inkeri(i)n’ miun armaan

jo anna lohtu sille, huavat parantain

ei toista paikkaa syvämein suakkaa

ko olen siel/tiäl, vua sillo uon mie kotonnain!

Mie tulen takasii…

***

(Inkerin heng. kansanlaulu)

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi yksi? - Yks' on Herra Jumala,

Joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi kaksi? - Kaks Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi kolme? - Kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi neljä? - Neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa, kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi viisi? - Viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi kuusi? - Kuus' kivistä *ruusii, *vesiastiaa (vrt. vir. "kruus" - tuoppi)

viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi seitsemän? - seitsemän - pyhät lahjat,

kuus' kivistä ruusii,

viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi kaheksan? - kaheksan - taivaan autuus,

seitsemän - pyhät lahjat,

kuus' kivistä ruusii,

viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi yheksän? - Yheksän ylimäist' enkelii,

kaheksan - taivaan autuus,

seitsemän - pyhät lahjat,

kuus' kivistä ruusii,

viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi kymmenen? - Kymmenen Jumalan käskyy,

yheksän ylimäist' enkelii,

kaheksan - taivaan autuus,

seitsemän - pyhät lahjat,

kuus' kivistä ruusii,

viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi yksitoista? - Yksitoista apostolii,

kymmenen Jumalan käskyy,

yheksän ylimäist' enkelii,

kaheksan - taivaan autuus,

seitsemän - pyhät lahjat,

kuus' kivistä ruusii,

viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Aapram, Iisak, Jaakop sanoi sanan minulle

– Mikä ompi kaksitoista? - Kakstoist' opetuslasta,

ykstoist' apostolii,

kymmenen Jumalan käskyy,

yheksän ylimäist' enkelii,

kaheksan - taivaan autuus,

seitsemän - pyhät lahjat,

kuus' kivistä ruusii,

viis' viisasta kirjaa,

neljä evankeljumii,

kolme patriarkkaa,

kaks' Mooseksen tauluu,

yks' on Herra Jumala, joka loi maan, taivaan!

Oi, ystävä kuule! (ink. heng. laulu, san. sov. AS )

Oi, ystävä kallis, nyt kuule, kun laulan mä lauluni tään

en tiedä, jos kelpaa se sulle, vai minulle itsellein jää

2. Nyt kysynkin, siskoni, sulta, missä vietät, oi iäisyyden

saatko pyhien kanssa sä tulla ikiriemuhun autuaitten

3. Olet jos, veljeni, vielä ilman Jeesuksen armoa, oi

niin tänään jo luoksensa riennä, kun kutsunsa sinulle soi

4. Pian elosi ilta jo joutuu, pian kuoleman kellot ne soi

mitä vastaat sä Jeesuksen eessä, kun tuntea Häntä et voi

5. Hänkin voi sanoa silloin: En tunne sua, ystävä, en

kun armolle selkäsi käänsit ja pilkaten ohitit sen

6. Ja itsehän pelkäsit pilkkaa, kun maan päällä kielsit jo Mun

nyt Isän ja enkelten eessä taas taivaassa kiellän myös sun

7. Tänä hetkenä Jeesus viel' kutsuu, ja sylinsä avoinna on

saat luonansa levon ja rauhan, oi autuus se loppumaton

8. Hän tuomion päältäsi poistaa, sun pesevi puhtahaksi

ja Henkensä sielulles kuiskaa: Oot verelläin kihlaamani

9. Sun edestäs ristillä kuolin, näin syntisi sovittaen

nyt halajan, Mun että oisit jälkeen Golgatan taistojen

10. Jo joudu, nyt joudu, oi joudu, miks viivyt sä ulkona viel'

niin ihana oottaa sua kruunu ja hääpidot taivaassa siell'

***

(mord. sanat & säv. N. Balashkin)

Vieraan varakkaan vanhus sokea

Kaukaa tulleen sai, hältä kyseli

Miksi saapui hän, mitä etsimään

Mitä kaipasi inger-kylässä?

2. Kolmesti pääst' päähän kylän kulki sen

Salaa poiketen vanhall' kalmistoll'

Heinään hukkuivat ristit, kivet sen

Päänsä painui taas kiveen rakkaaseen

3. Muistot lapsuuden mieleen tulvivat

Kädet siunaavat yllään tunsi taas

Tutun rukous kaikui korvissaan

Kiven kostuneen alla lepäävän

4. Maassa vieraassa, maassa vieraassa

Inkerläinen tuhka tuulessa

Mitä etsivät kaukaa kotoa

Maassa vieraassa kiven kova maa

5. Vieraan rakkahan vanhus sokea

Kaukaa tulleen sai, häntä halaili

Viimeks' saapui hän, jota etsimään

Mennä voinut ei vanhin sokea

***

Taivahalla Sun tähtesi loistaa,

kerran luokses mun askelein vie:

odotathan Sä/Jeesus äitiäs siellä

syömmelles, poi(k)ain, tää lauluni mun!

Kerran koittaa se iäinen aamu,

verho väistyy ja pasunat soi,

silloin luonas enää/äidin kyynel ei vieri,

iloa/riemua taivaan ken kertoa voi!

*** (romanisäv.)

Nostan katsein, vieläkö mä avun saan? -

- Etsin kauan päältä maan x 2

Tuhlaaja poikana lyön rintaani...

2. Rajumyrsky, raivoo myrsky ylläni

Jeesus kätes ojenna x 2

Tyynnytä aallot nuo mun elämäin

3. Mua autat veljeäsi nuorempaa

Hengelläsi uudistat x 2

Ihmeinen valosi - jo näen sen!

***

Jeesus, Jeesus, Jeesus x 2

Sinun nimeesi sydämeni kiintyi

Ja sieluni nyt kiittää

Sun nimeäsi, Jeesus

Sen tiedän on armossasi kyllin

Nyt siitä tahdon kiittää

Vain Sinua, oi Jeesus!

2. Jeesus, Jeesus, Jeesus x 2

- Siinä nimessä onneni mä löysin

Nyt sydän kiittää laulain

Sun nimeäsi, Jeesus!

Olen luonasi armahdettu, vapaa

Sua siitä tahdon kiittää

ja ylistää, oi Jeesus!

***

Me ylistämme, Sua Herra taivaan

Vain luonas saamme rauhan sydämiin

Suuri Jumalamme, halleluja /x 2 joka

aamen, aamen, halleluja! /säkeistössä

2. Viivyin harhateillä, miellyin turhuteen

Eksyin, Jeesus, kauas Sinun tieltäsi

Mutt' armossasi viel' nytkin autat

Oi vie, oi vie turviin veresi!

3. Kätesi suojass', suuri Jumalamme

Tahdomme olla elinpäivämme

Herra Jeesus Kristus, halleluja

aamen, aamen, halleluja!

Psalmi 134

Kiittäkäätte nyt/oi Herraa kaikki Herran palvelijat /x 2 joka

Ketkä päivin, öisin seisotte Hänen huoneessaan ...edessään. /säkeistössä

Kohottakaa kätenne pyhäkköön päin

ja kiittäkää Herraa

2. Herra siunatkoon sinua Siionista ...teitä

Hän, joka on tehnyt taivaan, Hän, joka tehnyt on maan Kerto x2

Psalmi 16

Arpa mulle lankesi,

arpa ihanasta maasta

Kaunis on mun perintöosani

Laulan ihanasta maasta!

Minä kiitän Herraa, joka mua on neuvonut

Yölläkin siihen sydämeni kehottaa

Sillä Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan

Etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa kerto:

2. Sinä neuvot minulle tien, mi johdattaa elämään

Ylenpalttinen ilo on Sinun eessäsi

Sillä Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan

etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa kerto:

3. Minä kiitän Herraa, joka mua on neuvonut

Yölläkin siihen sydämeni kehottaa

Sinä neuvot minulle tien, mi johdattaa elämään

Ylenpalttinen ilo on Sinun eessäsi!

kerto:.. taivaan valtakunnasta!

***

Poika Jumalan, Poika Jumalan,

Sinun rakkautes on ihmeinen

Jeesus Kristus oot Poika Jumalan,

Olet ensimmäinen, viimeinen!

Sinä totuus, tie ja elämämme

Tulit ihmisiä auttamaan

Suo, oi Jeesus, että luokses saamme

Päästä kerran maahan ihanaan

Muista, Herra, lapsiasi täällä

Täällä usein on niin vaikeaa

Olet itse elänyt maan päällä

Ihmisosan sait Sä kokea.

2. Jumalamme niin on rakastanut

Tätä maailmaa, ett' Poikansa

Ainokaisen antoi edestämme

Pojassaan Hän meidät pelastaa

Veli, sisar, sua kehotamme

Pane toivosi sä Jeesukseen

Silloin tämä taipaleesi mainen

Kerran vaihtuu elämähän ikuiseen

Poika Jumalan, Poika Jumalan

- Herran rakkaus on ihmeinen

Jeesus Kristus on Poika Jumalan,

Hän on ensimmäinen, viimeinen!

Poika Jumalan, Poika Jumalan

Sinun rakkautes on ihmeinen

Jeesus Kristus oot Poika Jumalan

Olet ensimmäinen, viimeinen!

***

Rukoukset äidin kotia mua saattoi auttoi

rikki revittynä mä vaikka palasin

O-oi… johdit mua takaisin

rikki revittynä mä, Jeesus, palasin

Valta, raha, maine tuo ei tyydytystä

lentää lintu kotia myös syöttölaudalta

***

Kristuksen rakkaus on ääretön

Syvyys ja korkeus sen määrätön

Sen armon aallot luokses rientäen

Peittävät alleen synteis paljouden

Kerto: Ellei rakkaus taivainen

Etsisi synnin sumuun eksyneen

Ei taivas aukeis milloinkaan

Yö täällä vallitsis ja varjot maan!

2. Vapahtajamme syntyi maailmaan

Suostuen pilkkaan, piinaan, kuolemaan

Nyt rakkaudessaan kutsuu kaikkia

Niitäkin, ketkä kääntää selkänsä

3. Golgatan sinetöimä rakkaus

Vain siinä sielusi on pelastus

Se murrettua salvat pimeyden

Tarjoaa armon, rauhan, vapauden

Kunnia, kiitos Jeesuksen

Kun etsi synnin sumuun eksyneen

Hän kuolon varjot karkotti

Taivasta varten meidät lunasti!

***

Mut paina sinetiksi, oi Jeesus, sydämees

Mut pane sinetiksi, Herrani, ranteesees!

Rakkautes väkevä, kuin kuolema, Rakkaus on väkevä…

Kuin tuoni kiivas, kyltymätön on,

Sen hehku on, kuin tulen hehkua,

Ja liekkinsä taivaasta liekki on!

2. Ei sitä suuret vedet voi koskaan sammuttaa

Ei tulva mukanansa voi viedä, upottaa K...

3. Jos joku tarjoaisi talot ja tavaraa

Ei sillä sitä saisi, hankkisi pilkkaa vaan! K...

***

Tule Jeesus elämääni, tule Herra syömmeeni

Rakkautesi voimaa uutta pyytää heikko lapsesi!

Kiitos Sulle, että kerran kärsinyt, Jeesus

Olet Golgatalla edestäni ristillä

Sulle nyt halleluja

Synnin kahleet Sinun veres, haavas, Kristus

Karkais, olen vapaana, hallelu-halleluja!

2. Tule Herran Henki hyvä puhdistaen, pyhittäin

Murheellisten lohduttaja, taluttaja eksyväin

Kiitos, Herra, että kerran kärsinyt Jeesus

Oli Golgatalla edestämme ristillä

Soikoon nyt halleluja!

Kahleemme, oi Sinun veres, haavas, Kristus

Katkais, oomme vapaita, hallelu-halleluja!

3. Sulle, Isä taivaan, soikoon kiitos sydämestämme

Poikas Vapahtaja onpi, Herramme ja veljemme

Kiitos Isä, että kerran kärsinyt Poikas oli Golgatalla

Edestämme ristillä, soikoon nyt halleluja!

Kahlemme oi Jeesus, veres, haavas kaikki /

Katkais, oomme vapaita, hallelu-halleluja! / x k.

***

Mikä hetki on yöstä, kun Ylkämme viipyy

Häntä vieläkö ootat ja rukoilet taas tulevan?

Joukkoon Jeesusta vartoviin nyt sielu uskossa liity / x 2 joka

Hänen kosketuksensa saat kokea pelastavan /säkeistössä

2. Jeesus, tuloas ei synti, korskeus kestä

Kulta, timantit, valta ne silloin on tuhkana vaan

Painuu mahtavat pieniksi aivan Sun kirkkautes eessä

Nostat poljetut, köyhät Sä tomusta kunniahan

3. Pilkka, luopumus kasvaa, kun vartija nukkuu

Silloin valkaistuin valhein niin monia eksytetään

Herran pelko on kansasta pois ja sieluja hukkuu

Sopuhinnoissa Sodoman armoa kun pidetään

...polkuhinnoissa Gomorran...

4. Kuule, ystäväni, autuus sielulles aukee

Kun oot uskossa Jeesukseen verellä liitetty, oi

Getsemane ja Golgata ei tyhjiin konsanaan raukee

Uhrikaritsa Kristus sun pelastaa tahtoo ja voi!

Ballaadi 10 käskystä

Musta yö peitti maan, luopunut on luotu Luojastaan

Musta yö peitti maan vahvempi taas polkee heikompaa

Anastetaan talo leskeltä, nääntyy joku valheen verkoissa

Musta yö peittää maan, maahan käskyt Herran poljetaan!

2. ...Musta yö peitti maan, rikas ryöstää köyhän karitsan

Uuria taas kaatuu kedolle kuninkaansa nimi huulillaan...

3. ...Musta yö peitti maan, kuuluu taas jo melu Gomorran

Tuntuu tuoksulta taas lemukin, josta eilen kasvot käännettiin

Musta yö peittää maan, mihin kansa oi nyt kuljetaan!

4. ...Musta yö peitti maan, Kain kulkee työnsä tehtyään

Itkee lapset arkun ääressä, jossa lepää isä murhattu...

5. ...Musta yö peitti maan, vanhemmat jo säikkyy lapsiaan

Vanha äiti taas on polvillaan, kaatuu maahan pojan nyrkistä...

6. ...Musta yö peitti maan, sokea vain jatkaa kulkuaan

Miksi luovuit luotu Luojastas kaameata jatkain kulkuas

On jo yön voittanut Golgatalla yössä taistellut

Miksi luovuit luotu Luojastas kaameata jatkain kulkuas

On jo yön voittanut Jeesus edestäsi kärsinyt!

*** (san. E. Rahikainen)

Hän syntyi, syntyi sittenkin

Jo monet toivon heitti

Ja valkein tähtihiutalein

Jääkukin, helmin, kristallein

Maan mustan taivas peitti x 2

Hän syntyi, talliin syntyikin

Ja siitä iloitsemme

Ei palatseista milloinkaan

Rakkaus synny maailmaan

Ei syty sydämemme x 2

Hän syntyi, yöhön syntyikin

Hän syntyi valoksemme

Hän lähti eellä kulkemaan

Pimeään, kylmään maailmaan

Nyt enää eksy emme x 2

*** (ven. heng. laulu)

Ihanin ja kallein elämässämme

Lahjaks aina saadaan, eikä rahalla

Kuu ja päivä paistaa ansiottamme

Kaiken hyvän ilman antaa Jumala

Lahjaks saadaan kallein ja ihanin

Anteeksianto, rauha ja taivaskin

2. Maksuja ei Korkein mistään kysele

Hoivaten Hän antaa meille kaiken vaan

Tuulen, joka poskiamme hyväilee

Virvoittavan sateen, joka juottaa maan

3. Luotujaan ei Luoja koskaan veloita

Aamunkoitosta, ei illanruskosta

Kedon kukkain loistosta, ei ruskasta

Ilmakin on jokaiselle ilmaista

4. Lapsen katse timantteja kirkkaampi

Enkelien sinetti on siinä, oi

Uskollisuus kultaakin on kalliimpi

Ystävyyttä rikaskaan ei ostaa voi

5. Ansiotta meille on myös annettu

Kristuksessa pelastuksen sanoma

Puolestamme lunnaat kalliit kannettu

Hänessä on voittomme ja elämä

Jeesus, Jeesus, Sinulta kaiken saa

Kauttasi, Jeesus, luotu on taivas, maa

Lahjanas saadaan kallein ja ihanin

Anteeksianto, rauha ja taivaskin

Isä, lapsesi oomme

Oi Jumala Isä, Sä Poikasi meille nyt kirkasta

Ja sielumme Pyhällä Hengellä kokonaan uudista

Mehän lapsesi oomme, Sinuun katseemme luomme

Sinuun sydämen pohjast' luotamme

Suo, ett' taivaassa kerran edessäsi, oi Herra

'Kiitos, kunnia!' - Sulle laulamme.

Oi Jumala Isä...

Jeesus, olet Herramme, Sä kärsit eestämme

Ja iankaikkisen toit elämän

Oi Sulle, Jumala, nyt tahdon elää vaan

Sua sydämestäin rakastaa!

Oi Jumala Isä...

3. Sinun lapsesi oomme, Sinuun katseemme luomme

Sinuun sydämen pohjast' luotamme

Suo, ett' taivaassa kerran edessäsi, oi Herra

'Kiitos, kunnia!' - Sulle laulamme

Oi Jeesus Herramme, Sä kärsit eestämme

On rakkautes ihmeinen

Luonas taivaassa kerran edessäsi, oi Herra

Laulaa kiitostas joukko valkoinen!

*** (säv. trad. romani)

Em Am H7 Am H7/Em

Kun Israelin kansa vaelsi, Korkeimman käsi sitä suojeli

Em Am H7 Am H7 Em/D

Ei nälkä, jano, vihollinenkaan tuhota voineet Hänen omiaan

G/Am H7 Am/H7 Em

K: Hei, tule mukaan vaan Herraasi seuraamaan

G Am H7 Am/H7 Em

Ei oo osaa parempaa, heitä tää maailma!

Kristuksen kirkko on kuin Israel, hävitä väkevinkään sitä ei

Suojellaan, ruokitaan se sanalla, varjellaan, virvoitetaan Hengellä

Kerto

Uskossa vaellamme kotihin, riemu ja rauha siell’ on ihanin

Kyynelet kaikki Herra kuivailee, haavasi syvimmätkin paranee!

Kerto x 2

* * * (romani)

Niin Sana todistaa ja Henki vakuuttaa

Ylösnousit, Jeesus

Tien tuskain valitsit, näin meidät vapautit

Tuomiosta, Jeesus

Sä palaan kerran Kuninkaana

Sun tuloasi seurakunta odottaa

Sielumme hämmästyvät auetessa taivain

Pimeän valta vaipuu kirkkautes eessä!

Jeesus, Jeesus, Sinä edestäni lunnaat kalliit kannoit

Kätes suojelevat ristiin lyödä annoit

Veresi vuossa meille tarjona on taivas

Jeesus, Jeesus, minun sydämeeni annat uuden laulun

Poika Jumalan, Sua rukoilen ja palvon

Laulu enkelten nyt soikoon: Halleluja!

Niin Sana todistaa, uskosta luopuva

monikin on, Jeesus

Rakkaus kylmenee ja armo halpenee

Kallis armos, Jeesus

Sinä et muutu, Vapahtaja

Sun rakkautes palava on ikuinen

Turvata anna siihen alati mun, Jeesus

Iäti sielu lunastettu kiittäköön! K...

Inkerin äidit

Rakas Inkerin äiti, kuinka sinua kaipaan

kasvos kurttuiset nähdä, katsees kohdata jälleen

Oi niin usein on kyynel vierryt poskias pitkin

musta murhe niin usein tuonut valkoista hiuksiis

Rakkautesi kesti maa kun mustaksi paloi

kätes viimeisen korpun orpolapsille jakoi.

Rakkaat Inkerin äidit, äidit heimomme armaan

kaipuu rintaani painaa nähdä jokaista teistä

Tarjoo katseenne voimaa elää heimomme lasna

elää lapsena Herran joka annettu päivä

Saamme yhdessä olla kerra kirkkaudessa

virran toisella puolla saamme luvatun levon

Oi te Inkerin äidit, oman heimomme emot

kerran tulee se aika, jolloin yhdessä oomme

Silloin enää ei kyynel vieri poskea pitkin

musta murhe ei paina, enää äidit ei itke

Valkovaatteissa oomme valkeudessa iäti

taivaan Isämme käsi kuivaa kyyneles, ÄITI!

(7-8.12.1992 Sahala)

Inkerin rukous

(Heikki Asunta, säv. Arvo Laitinen)

Herra, armahda meitä, kansas yllätti yö

käymme kolkkoja teitä, kasvojas älä peitä

poikki kahleemme lyö.

Eessä kuoleman seistä liian raskasta on

Herra, kääntyikö meistä, yöhön menehtyneistä

armos mittaamaton

Äänet itkijäparkain Peipsen rannoilla soi

vieras runteli varkain touot Inkerin sarkain

yö ei valjeta voi

Herra, pyöveli niittää heimon hyljätyn pois

milloin luokoa riittää, milloin Inkeri kiittää

pääsinpäivästä vois

Yöstä kauhistavasta nosta murtunut maa

Herra, Hengelläs kasta loppuun lyötyä lasta

auta uppoavaa!

Nouse, Inkeri - Inkerin hymni

Nouse, Inkeri, jo herää työhön

aamunkoi jo sulle heijastaa /sarastaa/

Valoa jo elämäsi yöhön

leviää, oi armas Synnyinmaa

Välkkyen jo aamun sätehissä

toivo herää lastes sydämissä

Nouse, Inkeri, jo loppuu yö

nouse, nouse, sun hetkes löy!

Kerran kaikuu vielä kaunis soitto

kautta kallehimman Synnyinmaan

valon, vapauden ompi voitto

riemuiten käy kansa laulamaan

Kuullen kutsumusta mielin innoin

kaikuaapi silloin täysin rinnoin:

Nouse, Inkeri, sun laulus soi,

nouse, päiväks jo vaihtuu koi!

Ballaadi kuolleista luista

Hes. 37

Nouse, oi kadonnut Inkeri,

kirkkosi raunioista,

Herra jo sinua armahti,

aamunkoi jo sulle sarastaa!

Hänen omansa oot, lempilapsensa oot,

luona Luojasi uuden elon saat,

kipu sydämesi Hänen kipunsa on,

Isän käsi ei koskaan hellitä!

2. Käsi Herran tuli mun päälleni,

se vei pois minut Herran Hengessä,

laski alas mun keskelle laaksoa –

oi, se täynnä oli luita kuolleita!

Kysyi minulta Hän: Sano ihminen nyt,

voiko eläviks tulla nämä luut?

Sitä tiennyt mä en, Hän on voimallinen;

sanoin Hälle: Herra, Sinä tiedät sen!

3. Siis nyt ennusta luista ja sano niill':

Kuivat luut, kuulkaa Herran sana!

Minä annan teihin hengen

ja te tulette eläviksi:

saatte ruumiinne taas, saatte henkenne taas,

elämään jälleen virkoatte,

silloin muistatte taas, silloin uskotte taas,

että Minä oon Herranne!

4. Minä ennustin, niin kuin Hän käski mua –

kävi humahdus, ruumiiks sai luut,

niissä henkeä ei ollut kuitenkaan,

silloin Herra sanoi: Hengest' ennusta!

Tule Henki taivaan, tule herättämään,

neljäst' tuulesta puhaltamaan,

näihin surmattuihin, näihin vainoittuihin,

että eläviks' tulisivat!

5. Minä ennustin sanoja Jumalan –

henki palasi surmattuhin,

ja he tulivat hengessä eläviks',

suuri joukko heitä nousi jaloilleen:

noita surmattuja, noita vainottuja,

tämä silvottu pieni heimomme;

meidän Jumalamme avaa hautamme,

nostaa lapsensa povesta maan!

6. Älä pelkää, sinä piiskuinen lauma,

sillä Isänne on nähnyt hyväksi

antaa teille valtakunnan -

siellä unohdat sä tuskas, murheesi!

Jospa uskoisit tään, jospa muistaisit tään,

rauhan löytäisit sydämehen,

on nyt yllämme Käsi Jumalan

ja se uutta luo, huomaatko sen!

7. Herää, oi kadonnut Inkeri,

kirkkosi raunioista,

Herra jo sinua armahti,

aamunkoi jo sulle sarastaa!

Hänen omansa oot, lempilapsensa oot,

luona Luojasi uuden elon saat,

kipu sydämesi Hänen kipunsa on,

Isän käsi ei koskaan hellitä!

*** (romani)

Musta on yö, sateen piiska lyö

uupunut oon, on lohduton

kulkuni tää

Missä olet, äiti, missä olet, isä

huudan nyt taas

Olen eksynyt, kauas kulkenut

mä kotoa pois

Oi missä olet, äiti, missä olet, isä

rukoilen taas

Olen eksynyt, kauas kulkenut

mä synnissä pois!

Jumalani, käännä kulkuni

kotia päin, sinne mä näin

kaipaan nyt taas

sinun luokses, äiti, luoksenne, oi isä

ikävöin taas

Olen eksynyt, kauas kulkenut

mä uskosta pois

Jumalani, käännä kulkuni

kotia päin, sinne mä näin

kaipaan nyt taas

luoksesi, oi Herra, luokses, Vapahtaja

kaipaan nyt taas

Olin eksynyt, kauas kulkenut

mä armostas pois

olin eksynyt, kaipaan, Jeesus, nyt

mä armoosi taas!

Omal mual (ua-murre)

Omal mualle, omal mual, välleempää kot’mual,

siel rauhan suan syvämehein, oi sinne kaihoon ain!

Ei muu mua uo oma mua, see on vieras mua,

vua Inker ono Isänmuan', oi sinne kaihoon ain!

Oma muatammo koht luon mie katsantoin,

siel veikkoloi on, sisoloi, ja sinne kaihoon, oi!

Konspa jo, kohtko jo loppuu taistelo;

kajahtaa: Onaa Inker viel, ja pahin mänt on jo!

Omal maal (aa-murre)

Omal maal, omal maal, omal kotimaal

siel rauhan saan syvämehein mie sinne kaihoon ain!

Ei muu maa oo oma maa, see ono vieras maa

vaa Inkeri on Isänmaa oi sinne / tänne kaihoon ain!

Kohti issiin maatammo luon ain katsantoin

siel / tääl elläät sisot, veikotki mie sinne / tänne kaihoon, oi!

Kohtko jo, kons see jo loppuu taistelo

Nyt kuuluu: Nouse Inkeri, siun päiväis koittaa jo!

Omall’ maall’ (perinteinen hengellinen)

(san. Aabram Sykiäinen)

Omall’ maall’, omall’ maall’, omall’ kotimaall’

siell’ missä tyyni rauha vain, mä sinne kaipaan ain’

Ei tämä maa oo oma maa, se ompi vieras maa

on taivas koti, ystäväin, mä sinne kaipaan vain

Taivaaseen, taivaaseen luon mä katseeni

mull’ on siell’ monta ystävää, mä tääll’ viel’ taistelen

On vaikeaa tääll’ taistella ja raskas toisinaan

mua pelko joskus saavuttaa ja kiusaus ahdistaa

Kohta jo, kohta jo loppuu taistelo

mä kuulen laulun kaukaisen, Kunigas saapuu jo

Jota ei silmä nähnytkään, ei korva kuullutkaan

on siellä paikka ihana meill’ Isän kotona

Sen kodin meille valmisti Vapahtajamme vaan

omalla liitoverellään toi meille elämän!

Luojan liljana

(ink. heng., san. sov. AS)

Luojani, olen mä lilja tarhassas istutettu,

taivahan kallis oon vilja, armollas kasvatettu.

Korvesta Luoja mun löysi, sudet ol’ seuranani,

luoksensa kun mua huusi, pakenin Auttajaani.

Turhuuden teillä mä viivyin, kiiruhdin, minkä vain voin,

maailman joukossa viihdyin, nautinnon maljasta join.

Mutt' Luoja lastansa etsi - sudet ol’ seuranani,

taas luokseen minua huusi - jo kuulin Auttajaani!

Armollaan laupias Luoja valloitti sydämeni,

Hengellään syntisten suoja, lämmitti kylmyyteni.

Suloista rakkauden kieltä puhui Hän sielulleni,

niin jäykkää taivutti mieltä, säälien kurjuuttani.

Nyt olen Luojani lilja tarhassaan istutettu,

taivahan kallis oon vilja, armollaan kasvatettu!

Siionin vuori (ink. heng.)

Siionin vuori, pyhä vuori, siell’ missä Herran istuin on,

Sun luokses ikävöitsen tulla, miss’ loistaa päivä iäinen.

Ei siellä myrskyt enää pauhaa, siell’ riemu aina hallitsee,

siell’ ilma lämmin ompi aina, ihmeinen kiitos kaikuilee.

Siell’ Itse Herra ilmestyypi pelastetuille lapsilleen,

Hän itse kyynelet pois pyyhkii siell’ uudess’ Jerusalemiss’.

Heleä laulu lakkaamatta kaikuupi Karitsalle ain’,

ei ykskään ihminen voi täällä sen sisältöä tuntea.

Oi kohta, kohta mä jo pääsen Kristuksen kanssa vuorelle,

silloin mä muistan iankaiken: mä pelastettiin verellä!

Oi suuri ompi siellä juhla, jota jo täällä kaipailen,

ja toivon pääseväni tulla luo Jeesukseni suloisen.

Oi kiitos, kiitos Jeesukseni, kun paljon meitä rakastit,

uhrasit Itses kuolemalla, meit kuolemasta pelastit!

http://www.youtube.com/watch?v=XtUJpDh1NgE

Jeesus, Sun tähtesi! - Marian itku/rukous

http://www.youtube.com/watch?v=c9a5ti_w6BA

http://www.youtube.com/mtynkky#p/u/0/c9a5ti_w6BA

On rakkaus väkevä kuin kuolema

http://www.youtube.com/watch?v=ODJ_lcgVA7E

Äänitteet mp3 muodossa:

Inkerin äidit.mp3 LAULU KAIKILLE ÄIDEILLE!

Rakkaus on väkevä_2.mp3

Oi ystävä kallis kuule.mp3

Balladi kymmenestä käskystä_2.mp3 Saatu profetiana 1993, viikon kuluttua sen sanoma alkoi toteutua traagisella tavalla....

Kristuksen rakkaus on ääretön.mp3

Mikä hetki on yöstä.mp3

Hei tule mukaan vaan.mp3

Niin Sana todistaa.mp3

Tule Jeesus elämääni.mp3

Kiittäkäätte nyt Herraa.mp3

Kupanitsan Korpimessu.mp3

Arpa mulle lankesi.mp3

Haavoittuneen rukous.mp3

Isä kirkasta Poikasi.mp3

Balladi kuolleista luista.mp3 Hes.37 Saatu profetiana helluntaiksi 1987

Omal maal.mp3

Tule Jeesus elämääni.mp3

Psalmista 130.mp3

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi

• Suomi lukuina

• Tietoa Suomesta 15 kielellä

• Agricola Suomen historiaverkko

• Suomi-tietokanta

• Helsingin kaupunginkirjaston Suomi muiden silmin -aihepaketti

• Ylen Elävän arkiston Suomi 90 vuotta -sivusto (muun muassa videoleikkeitä)

  • Discover Finland with Suomifani.com (englanniksi)

  • Matkaopas aiheesta Finland Wikitravelissa (englanniksi)

  • Virtual Finland (englanniksi)

  • Finland Forum (englanniksi)

  • Suomitietoutta venäjäksi (по-русски)

MATKAKERTOMUKSIA

Lähetysterveiset Inkerinmaalta 2008.pdf

Matkakertomus marraskuu 2007.pdf

http://sley.fi/sites/default/files/dokumentit/lahettikirjeet/2013/arvos0413.pdf Talvikirje

Lähetysterveiset Inkerinmaalta

Arvon Survon lähettikirje, kevät 2012-13

kotisivu: www.arvosurvo.com tai sama: http://sites.google.com/site/inkarnatio/

Kerran keväällä tuli soitto. Tutun, Suomessa asuvan muslimitaustaisen miehen (henkilö on kristitty kolmisenkymmentä vuotta, jo NL:n ajoilta) ääni oli epätavallisen vaimea. Hän soitti Viipurista, sairaalasta. Tutultani oli yritetty viedä tavaroita, mutta kun hän meni väliin, niin sai rautaputkesta niin, että makasi pitemmän aikaa tajuttomana. Tilanne oli täpärä, yllätetyt roistot voivat olla hengenvaarallisia. Jäin ihmettelemään tuon kristityn sitkeyttä ja optimismia, kun läpi kovan kivunkin hän pystyi jopa nauramaan tilanteelle ja jo seuraavana päivänä tapahtuneesta, vielä pöpperöisenä, ajoi autonsa Lappeenrantaan jatkaen täältä Länsi-Suomeen. Hän on se sama henkilö, josta joskus olen varmaan maininnutkin. Vuosien mittaan mies on järjestänyt todella paljon apua tarpeessa oleville, vaikka itse olivat välillä tiukoilla. Nyt hän itse tarvitsee esirukouksiamme.

http://www.youtube.com/watch?v=Tgpi1JdTq4M

http://www.youtube.com/watch?v=4fBFLsaUpu4

http://www.youtube.com/watch?v=i32FSIn3fmw

http://www.youtube.com/watch?v=9OIL2qm2KFw

http://www.youtube.com/watch?v=4ushcvJe7V8

http://www.youtube.com/watch?v=aSA8PEEpDSI

Kevääni alkoi Viron merkeissä Narvassa. Siellä oli pidetty Inkeri-seminaari, jonka yhteydessä kokoonnuimme myös vatjalaiseen Maaväcé-messuun. Tilaisuus herätti Viron kirkollisessa mediassa huomattavasti kiinnostusta (oheinen kuva viron kirkoll. nettisivulta). Varsinkin näitä häviämisen partaalla olevia itämerensuomalaisia heimojamme ajatellen liturgiat tulee laatia niille kaikkein lähimmässä muodossa. Maaväcé-messun (Korpimessun) esilaulaja-kertaajat –periaate toimii vatjalaisten(kin) kohdalla parhaiten. Sen ”koodithan” ovat heimojemme itsensä kehittelemiä!

Seuraava päivä oli lauantai ja Skuoritsan diakoni Edvardin kanssa palvelimme Sillamäellä. Kaupunki on lähes kauttaaltaan venäjänkielinen ja palvelimmekin vennääks. Matkaa oli jonkun verran Tallinnan suuntaan. Siellä pienehkössä, mutta hyvin kauniissa ja kodikkaassa katolisessa (!) kirkossa nykyään pidetään myös luterilaisia messuja. Saarnasin ja lauloin. Paikalla oli vain kourallinen kuulijoita, mutta sinänsä hyvin vastaanottavainen joukko, mukana myös itse kirkkoherra. Messun jälkeen hän tarjosi meille kahvia ja keskustelumme taisi kestää kolmatta tuntia.

Sunnuntaina sain laululla olla tervehtimässä vielä Narvan vironkielistäkin seurakuntaa.

Viron jälkeen pidin sarjassaan ens. jum.-palveluksen Kupanitsan Kikkerissä. On tarkoitus ainakin tänä vuonna pitää kerran kuussa jum.-palveluksia/messuja vanhainkotimme tiloissa. Itse kirkko/seurakunta elää - tällä menolla – viimeisiään… Seurakuntalaiset ovat pyytäneet pitämään tilaisuuksia vanhainkodissa.

Maaliskuun jatko meni Lemin ja varsinkin Lappeenrannan Sammonlahden seudun työn merkeissä. Olen myös viimeistellyt CD-tallennetta, jolle tuli luettua romanikielinen Lasten evankeliumi. Sitä nyt kevään aikana onkin jaettu joitakin kymmeniä kappaleita.

Huhtikuunikin oli alkanut Lappeenrannan merkeissä, mm. osallistumalla paikalliseen lähetystilaisuuteen. Pian sitten jo olin taas kentällä.

Kuun toisena sunnuntaina olin Sanoin & sävelin palvelemassa Jaaman seurakuntaa. Saavuin sinne etukäteen ilmoittamatta ja sain nähdä kirkossa kävijöitten todellisen määrän. Väkeä kirkoissamme, kaupunkiseurakunnissakin, on monin paikoin huomattavasti vähemmän. Ilmapiiri ja vastaanottavuus oli edelleenkin hyvin koskettava!

Lähes odottamattani olin ”joutunut” erääseen pietarilaiseen TV-ohjelmaan. Sain kutsun sinne juuri ennen kentälle lähtöäni. Kyse ohjelmassa oli inkeriläisestä tapakulttuurista, liittyen Pääsiäiseen. Käytin mahdollisuutta myös todistamiseen. http://www.youtube.com/watch?v=mh3V8uG9Jn4

Kuun toisena lauantaina olin P. Marian kirkossa siunaamassa erään kirkkomme sihteerin avioliittoa ja seuraavana päivänä samassa kirkossa palvelin niin suomenkielistä, kuin myös venäjänkielistä seurakuntia. Kuun loppupuolella taas kentälle.

Toukokuun alun, Vapun, ”otin vastaan” kentällä. On ollut monia kotivierailuja, kuten yleensäkin. Eräässä kylässä olin siunaamassa kotia, kun emännällä on ollut öisin ”ongelmia” epäilyttävien voimien kanssa… Hänen miehensä ja poikansakin, nyt jo edesmenneet, olivat eläessään molemmat ongelmatapauksia. Siinä kodissa oli jatkuvasti aikamoinen kiro-meno (ink.). Samassa suvussa on ollut muutenkin suuria ongelmia… Sukulaisperheen isä aina kirosi-manasi lapsiaan helvettiin. – Eri aikoina ja eri paikoissa noille lapsille, jo aikuisina, kävi niin, että kaksi niistä olivat saaneet vaikean asteen palovammoja, kolmas tuhoutui kokonaan yhdessä isävainaansa talon kanssa. Siunaus ja kirous myös meidän aikanamme voivat olla – ja ovatkin - hyvin todellisia. Jumalan omiin kirous ei kuitenkaan voi vaikuttaa.

Kun mummomme haudalta Kupanitsassa n. 30-35 v. sitten joku oli varastanut, äitimme rakkaudella hankkiman, osittain omin käsin tekemänsä muistoesineen, niin tulisieluinen Maria-äitimme ei asiaa jättänyt sikseen! Hän siinä samassa Jumalan edessä lausui seuraavasti: Herra, älä anna sill’ varkaall’ rauhaa ei yöll’ eikä päiväll’, ennen ko tuop seen takasii! Ei mennyt pitkä aika, kun varastettu oli palautettu entiselle paikalleen!

”Vennään pääsiäisenä” kävin/kävimme tervehtimässä erästä ortodoksileskeä, joka oli kutsumalla kutsunut meitä tulemaan silloin. Häntä lohduttivat ne sanat ja laulut, jotka olivat mukanamme ensimmäisen käyntimme yhteydessä. - Pari kolme vuotta sitten naamioidut miehet tunkeutuivat yöllä heidän kotiinsa, pahoin pitelivät tajuttomaksi hänen miehensä ja veivät kaikki ikonit ja rahasäästöt. Suuri osa ikoneista oli, rahallakin mitattuna, hyvin arvokkaita. Rosvot kaivoivat niitä kehyksistään sorkkaraudoilla. Noin vuoden kuluttua mies oli kuollut vammoihinsa ja vaimo jäi suremaan niin puolisoaan, kuin rakkaita ikoneitaankin, jotka oli saatu edellisten sukupolvien perintönä. Ikonostaasinsa edessä, kuin kirkossa, hän oli vuosien mittaan rukoillut päivittäin.

Rosvot oli viimein saatu kiinni, heidän kontallaan oli todella raskaita tekoja… Tutkimusten yhteydessä tihkui tietoa suuren määrän ”jumalankuvista” viimein löytyneen, muttei – muka - kyseisen perheen aarteita. Kuultuani koko tarinan osasin tehdä johtopäätöksen, jonka kerroinkin vanhalle emännälle: Sinunkin ikonisi on saatu talteen, mutta ne on vaivihkaa toimitettu joko kirkkoihin tai johonkin luostariin. Leski oli tästä ilahtunut sanattomasti: Voi jos todellakin on niin, että ikonostaasini on nyt pyhässä paikassa, rahasta ei väliä!

Toukokuuni jatkui Lappeenrannan merkeissä, olin mm. ensimmäistä kertaa Penttilän kotiseuroissa.

Lappeenrannan Armonkalliolla myös vieraili evankelinen ryhmä Helsingistä. Lappeenrannassa on ollut monenlaista vastuuta. Tuli vähän matkustettua ”ulkopuolellekin”: Röksän evankeliselle rukoushuoneelle, mikä sijaitsee siellä jossain Joensuun korkeudella. Ihana rakennus, ihanassa maisemassa, ihanien ihmisten rakentama ja ylläpitämä!

Kevään toiseksi viimeisenä päivänä, yötä vasten taas kentälle, siellä tehtävät jo odottivat. Kesä oli alkamassa!

Varsinaisesti tilaisuuksissa kolmessa kuussa yhdessä/yksin tuli tavoitettua yli1900 kuulijaa sekä muuten työni yhteydessä yli 200 henkilöä.

Herra sinnuu siunatkohon, Kaikkivalta varjelkohon! Arvo Survo

Lähetysrenkaan yhteyshenkilö: Pasi Hujanen, osoite: SLEY, PL 184, 00181 Helsinki

LÄHETYSKANNATUS / Survo Arvo: Tukirenkaitten tili Sampo 800015-779195.

IBAN FI13 8000 1500 7791 95 BIC DABAFIHH

Arvon Survon lähettikirje

loka-marraskuu/2011

Lokakuuni alkoi kenttätyön merkeissä. Kuun ensimmäisenä sunnuntaina palvelin Kupanitsassa. Sen jälkeen ma-ti oli Sleyn kenttäkokous, joka tällä kertaa pidettiin Narvassa. Autolla Narvaan ei ollut asiaa, sikäli kauan yleensä kestää jonotus! Viikolla käväisimme Kikkerin romanien kanssa tervehtimässä Luugan seurakuntaa. Pieni seurakunta on aina hyvin herkästi vastaan-ottamassa Kristuksesta sanoin ja sävelin –sanomaa. Käväisimme sitten myös siinä naapurissa tervehtimässä sairastelevaa romaninaista (pian hän muuttikin ajasta iäisyyteen…)

Kuun ensimmäisenä perjantaina olivat hautajaiset isämme kotikylässä. Tiedonkulku takkuili, pääsin kuitenkin mustotilaisuuteen, jossa oli mukana myös tätini, joka oli varta vasten saapunut Vantaalta. Nykyään Hintikkalan kylässä ei liene enää yhtään henkilöä, joka taitaisi (inkerin)suomea… Kieltämme taitanut vainaja hänkään ei enää aikoihin asunut kotikylässään.

Lauantaina olin oppaana P. Marian seurakunnan järjestämällä kiertueella: Hatsina, Skuoritsa, Kupanitsa, Moloskovitsa, Ristit – ja paluu. Matkalla saimme myös vähän harjoitella seuraavan päivän tilaisuuden osuuksia. Sunnuntaina oli Korpimessu P. Marian kirkossa. Kun messussa oli menossa osuus:

Varjele, vakainen Luoja,

kaitse, kaunoinen Jumala,

kavioista vainovarsain,

sorkista sotahevosten,

raudan valkean varasta,

terän tuiman tutkaimesta,

tykin suuren suun edestä,

rautakirnujen kidasta!

Varjele, vakainen Luoja,

kaitse, kaunoinen Jumala,

suurilta sotakedoilta,

uron tappotanterilta,

jossa lyijy miestä lyöpi,

tinapalli paiskoavi,

jossa pää pahoin menevi,

sekä kaula katkeavi!

- silloin kirkkoon astui isohko joukko kadetteja. Nuorukaiset tietämättään tulivat kuin siunattaviksi. Käskemättä lakit otettiin päästä pois. Näin oikeaksi heti tuon äskeisen suomenkielisen osuuden yhteyteen ottaa Isä meidän venäjäksi. Pian kadetit poistuivatkin. Koin tuon hetken jonkinlaisena merkkinä, ettei enää koskaan sotaa Suomen ja Venäjän välille, pojathan olivat siunattavina suomalais-karjalaisin sanoin menneiltä vaikeilta vuosisadoilta… Messun päätyttyä oli vielä mm. Inkerin kansallispukujen siunaaminen. Kauniiseen muinaispukuun sonnustautunut Tanja Bykova-Soittu astui seurakunnan eteen. Siinä Kaikkivaltiaan Jumalan nimessä, ”riisuin” siitä, ja sitä kautta kaikista Inkerin seurakunnissa kannettavista kansallispuvuista, perinneuskonnollisen merkityksen, siunaten samalla niitten puhuttelevan kauneuden.

Suomessa olin palvelemassa Lappeenrannan kirkossa iltatilaisuudessa erään nykyään jo eläkkeellä olevan papin kanssa. Kyseinen kirkko on entinen ortodoksikirkko, joka tsaarin aikana oli varuskuntakirkkona. Sunnuntaina taas olin saarnaamassa messussa Lappeenrannan Sammonlahden kirkossa. Tiistaina 18.10 Lappeenrannassa olivat Armonkallion uusien tilojen avajaiset. Paikka oli ennen toiminut apteekkina. Sleyn toimipisteeksi vihitty huone tuskin pystyi mahduttamaan kaikki halukkaat.

Pian edessäni oli taas matka, tällä kertaa meidän kenttätyöntekijäin kuului olla (taaskin kerranJ) valokuvauksellisia: Sleyn ammattikuvaaja Liisa Räsänen oli ikuistamassa työaherrustamme! Puolestani vein Liisan myös romanien luo, niitten, jotka ovat käännöstyössäni oppainani. Noita romaneja nolotti, kun heidän köyhyytensä näkyi joka nurkassa. Rauhoittelin heitä, ettemmehän me sitä tulleet kuvaamaan!

Jossain vaiheessa etsin sen romaniperheen, joitten pikkutytärtä 1970-luvulla kastettaessa ortodoksipappi toimituksen aikana oli varastanut lapsen kultaisen rintaristin! ((: Vaikka tapauksesta on kulunut jo n. 35 v., tapaus on pysynyt mielessäni. Kun kyseistä perhettä etsiessäni poikkesin osoitetta kysymään eräältä toiselta romanilta, niin ensimmäinen vastakysymys oli: ”Jov tuke bango si?” (Onko hän sinulle velkaa?:)) Vanha tuttu perhe kohta löytyikin, ei nähty ehkä n. 30 vuoteen. Sain siinäkin jakaa hengellistä laulua heidän omalla kielellään.

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina kävin Lappeenrannassa pitämässä kotihartautta 85 v. täyttäneelle inkeriläisvanhukselle ja tämän omaisille. He ovat lähtöisin Valkeasaaresta, Suomen vanhan rajan tuntumasta. Paljon vainoa ja paineita uskonsa ja suomalaisuutensa tähden kokeneita ihmisiä…

Marraskuiset tilaisuuteni alkoivat Jyväskylän merkeissä. Palvelin niin Keltinmäen, kuin myös Taulumäen kirkoissa. ”Hellien pariskunta” ja inkeriläiset Einari siskoineen osoittivat tälläkin kertaa samaa ylenpalttista vieraanvaraisuutta.

Kotona olemisestani ei nytkään tullut kovin pitkä. Pian oli matkattava kentälle. On löytynyt myös toinen romaniperhe, joka oli valmis testaamaan käännöksiäni ja auttamaan sanojen keruussa. Romanithan aika harvoin suostuvat opastamaan kieliasioissa, saatikka opettamaan kieltään jollekulle täysin alusta. Kun kyseessä on (inkerin)suomalainen, niin asia sinänsä saattaa joskus olla vieläkin vaikeampaa: mustalaisethan tietävät suomalaisten sotineen Hitlerin puolella. Ja Hitler taas surmautti juutalaisten lisäksi liki miljoonan romaneja. Samasta syystä äitimme oli v. 1954 Hatsinan (!) synnytyslaitoksella minua synnyttäessään joutunut kaltoin kohdelluksi juutalaistaustaisen lääkärin puolesta. Pystyn sinänsä ymmärtämään tuota lääkäriä, mutta olihan se jollain tavalla irvokasta, että kaikkien puolesta syrjitty ja päähän potkittu inkerin heimo sai kaiken lisäksi kantaa vielä ”fasistinkin” leimaa!

Olen kuullut monesti todettaneen/todettavan idässä hautajaistenkin olevan välillä hauskempia, kuin jotkut jäykät häät muualla. Kerran Pietarin alueella eräs romanien surujuhla oli muuttua pelkäksi hauskanpidoksiJ. Asiasta minulle kertoi uusi kielioppaani. Hautajaisissa, prameissa sellaisissa, lisää surumieltä ilmaan oli puhaltamassa sitä varten palkattu soittokunta. Tilanteen vakavuus heijastui koko saattoseurueen kasvoilta. Maahanpanijaiset olivatkin vakavanvoittoisia kunnes… - Joukossa sattui olemaan pari kepposistaan tunnettua nuorukaista, joita heidän mielestään liian pitkään kestänyt hautajaistunnelma alkoi kyllästyttää. He yks kaks hakeutuivat ”puhallusmiesten” lähettyville kertomaan vainaan eläessään toivoneen ns. ”7/40” tosi reipasta juutalaista säveltä. Orkesteri sattui olemaan monipuolinen:)) Hautajaiset alkoivat mennä aika lailla juhlinnan puolelle, kun kyseinen sävel pääsi täyteen humppavauhtiinsa!:)) Hämmennystä aiheuttanut parivaljakko tajusi ajoissa vetäytyä kauemmas tapahtumapaikalta. Osa romanimiehistä yritti – itselläänkin nauru kasvoilla – jäljittää humpan tilaajia. Tuloksetta. Noita hautajaisia muisteltiin pitkään!

Juska. – Näin on Karjalassa ja Inkerissä sanottu savupiipun peltiä. Saimme erään uskonsisaren kanssa kokea taivaan Isän pitävän huolta lapsistaan myös arkipäiväisissä asioissa. Konokovitsan kylässäkin vieraillessani käyntini pääpaino on, kuten kuuluu, hengellinen. Tällä kertaa vain minua johdatettiin sinne vähän eri syystä. – Emäntä oli ollut pari viikkoa kotoa poissa ja kun välillä satoi aika lailla, savupiippunsa juska oli juuttunut paikoilleen. Asiaa ei auttanut se, että sen ”reikäkahvakin” oli jo aikoja sitten murtunut. Astuessani sisälle vastassani oli hämärä, kylmä ja kostea tupa, jossa ”kärpäillen” (ink. = hytisten) yritti pärjäillä yksinäinen emäntä. Pitkähkön taivuttelun jälkeen tämä suostui siihen, että ”pappispaitainen” kiipeää tamineissaan ”syleilemään” savupiippuaan. Seitsemännestä pöytälaatikostaan löytyneet pihdit auttoivat asiassa aika lailla, kun kahva puuttui. Näin yhteys pirtistä savupiipun kautta ylöspäin oli taas aukiJ). Pieni hartaus tuon askartelumme jälkeen kelpasi emännälle entistäkin paremmin.

Marraskuulla kävin myös Liperissä, josta Inkeriä varten tuli kanteleita, sukkia, kintaita. Tilaisuudet olivat karjalaisittain lämpimiä. Yöpaikka järjestyi kirkkoherran ja ruustinnan huostassa. Imatralla taas, Vuoksenniskan rukoushuoneella, oli Korpimessu. Samana päivänä illalla oli vielä tilaisuus Ruokolahdessa, jossa tuli käytyä jo 1990-luvulla. Tampereellakin saimme viettää Inkerin kirkon 400-vuotisjuhlaa. Meitä puhujia/esitelmöijiä oli monia, itselleni sunnuntain saarnan lisäksi vastuulleni lankesi useampikin tilaisuus.

Työhöni kotivierailujen ja tilaisuuksien lisäksi sisältyy hengellisten tekstien käännöstyötä sekä sanoitusaskartelua laulujen parissa. Myös kuulijoitten/katsojien tavoittaminen netin välityksellä. Kuukausittain netin kautta kertyy satoja katselukertoja. Itse tilaisuuksissa kahdessa kuussa yhdessä/yksin tuli tavoitettua yli 2500 kuulijaa ja muuten työni yhteydessä lähempänä n. 230 hkl:öä.

Herra sinnuu siunatkohon, Kaikkivalta varjelkohon! Arvo Survo

­Lähetysterveiset Inkerinmaalta

(hieman muotoiltuna/lyhennettynä)

Arvon Survon lähettikirje marras-joulukuu/2010

Ei nim(i) miestä pillaa, jos ei mies nimejää! (inker. sananlasku) - Marraskuuni alkoi miesten piirissä sekä kyläseurojen merkeissä Itä-Suomessa, ennen kuun puolta väliä olin jo kentällä. Tuo alaotsikkona oleva inkeriläinen sananlasku tuli mieleeni, kun nyt muistelen marraskuista matkaani Tuutarista kohti Tyröä, jossa oli sovitusti tarkoitus olla palvelemassa.

Tosin alempana kuvaamassani tapauksessa voisi sanoa: Ei nimi miestä mädännytä, jos tämä on jo valmiiksi mätä! Noin kilometri tai pari Tyrön kirkolta oli liikennemiliisin ”ratsia”. Kuljettajia puhallutettiin oikein roppakaupalla. Minutkin muitten joukossa. Ja vaikka mittarissa paloi vain vihreä merkkivalo, ”rappioratsialaiset” yrittivät – olettaen minun(kin) olevani aivan naiivi – kaikesta päätellen rahastaa.

Kun rahaa ei liikennyt, niin näön vuoksi minut ”puhallutettiin” vielä kerran ja sitten ”armollisesti” päästettiin. Otin sitten tilanteen esille alttarista käsin pidetyssä rippipuheessani. Totesin mm., että tuon rappiomiliisin pelkästään nimittäminen poliisiksi (niin kuin kohta tulee tapahtumaan) ei muuta mitään. Niin ei myöskään toisaalta se, että olemme nimeltämme kristittyjä. Ei se vielä tee meistä kristittyjä. – Olemmeko todella sitoutuneita Kristukseen! Heikkoinakin – olemmeko?

Venäläisiä eroikoisuuksia! – (Niistähän eräistä lähettikirjeistä saamme lukea paljonkin) - Syksyllä piti taas kerran vaihtaa euroja rupliksi. Tällä kertaa Pietarissa. Edessäni vaihtoluukulla oli nuorehko nainen. Kyseisessä valuuttapisteessä tarvittiin passia (itse olin tuohon varautunut). Naisellapa sellaista ei sattunut olemaan. Mutta ei hätää, joku jo vuosikymmeniä sitten totesi: Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy! Paikalla, niin kuin hommaan kuuluu, oli vartija. Niin tämä, keskustelusta päätellen, tuolle vartijalle täysin tuntematon nainen kääntyy yks kaks ”asemiehen” puoleen ja lausahtaa tälle: Olisiko Teillä passia hetkeks lainatakseni! Jäin mielenkiinnolla seuraamaan, miten vartija reagoi, p a s s i t t a a k o J röyhkeän kyselijän heti ulos. Kuinka ollakaan, vartija kaivaa kopistaan passinsa ja kaikki pian ovat tyytyväisiä: daami saa valuttansa toisen passin nojalla ja vaihtopiste pikkaisen lisätuloa! Olin jopa mielissäni J) moisesta palveluvalmiudesta.

Kerrankin itärajalla oli tapaus, suomenruotsalainen isohko erään herätysliikkeen bussiryhmä oli tulossa Pietarsaaresta Inkeriin. Rajalla eräältä n. 80 v. uskonsiskolta ei löytynyt koko viisumia! Vanhus noin pienistä asioista J) ei ehkä muistanut huolehtia! Venäläinen tullipäällikkö jonkun kanssa, ilmeisesti ennen kaikkea puhelimitse, jonkun aikaa palaverasi ja - kuinka ollakaan - Mona-sisko pääsi kuin pääsikin Inkerin Jaamaan! Päällikkö vain totesi ykskantaan seuraavasti: Onhan meillä vanhuksia omasta takaakin! Ei nyt yks vanhus meidän turvallisuuttamme uhkaa! Venäjällä onkin hyvin elämänläheinen sanonta: Sitä tehdä ei saa, mutta jos OIKEIN mieli tekee, niin silloin voi! J)

Uskoll’ ei oo umpee, halull’ ei oo hankee! Tuutarin Nikolai-kanttorin kanssa uskalsimme kajota hänen toiseen, pitkäaikaisimpaan, soittimeensa – hanuriin. Hän edelleenkin käyttää sitä, nykyään lähinnä seurakuntatyössään. Soittimessaan oli jokin vikana, siitä tuli alituiseen ylimääräistä ääntä. Kun soitin tuli purettua, rupesin minäkin olemattomin asiantuntemuksin etsimään vikaa, mikä ei aluksi meinannut millään löytyä. Mutta kun ”ripitin” kohdettani riittävästi, niin menipä vaiteliaaksiJ , ylimääräinen (k)itinä hävisi saman tien! Tosin tuo hanuri onkin käytössä niin kulunut, ettei se enää kovin pitkään vetele.

TV-ssä ja netissä. Eräs kirkkomme seurakuntalainen ”pääni menoksi” järjesti minulle televisiohaastattelun. Sen ulostulo (se oli tallennus) vähän myöhästeli, mutta nyt joulukuun alussa se viimeksi tuli ulos. Aikaa siinä ei säästelty, haastattelu kesti kokonaisen tunnin. Mukaan mahtui laulujani eri kielillä, selostusta lähetystyöstä sekä kulttuuririennoista. Ohjelman ulostulon jälkeen myös ”nettiseurakuntani” kasvoi huomattavasti. Nyt yhteensä puolentoista vuoden aikana kotisivullani ja YouTube:ssa on ollut n. 25 000 käyntiä yli 30 maasta. Tämän lisäksi tallenteita on levinnyt hyvin laajalle, varsinkin Venäjän alueella.

Sanoma seitsemästä seurakunnasta! Kolmantena viikonloppuna palvelin Pietarissa. Lauantaina P. Mariasa oli iltakonserttini, seurakunnan puolesta tilaisuutta oli mainostettu aika hyvin ja niin paikalla olikin tavallista suurempi joukko kuulijoita. Sunnuntaina olin sanoin ja sävelin palvelemassa Mikaelin kirkossa ja siellä koin pienoisen yllätyksen: kirkossa viikonloppuisin kokoontuu peräti seitsemän eri kirkkokunnan seurakuntaa. Kirkkoherra kertoi minulle, ettei siinä pääasia ole maksupuoli, vaan he luterilaisina ovat kokeneet olevansa vastuussa monista muistakin, lähtökohtaisesti Lutherin toiminnan seurauksena, syntyneistä kristillisyyden haaroista. Ennen kuin hän päästi nämä muut seurakunnat sisälle, he kaikki oikein rukouksin tekivät ”aselevon” ja hyväksyivät jonkun yhteisen lauselman.

Liikettä ja säpinää oli kirkon kaikissa kerroksissa. Me luterilaisen olimme siinä ”pahnan pohjimmaisina” myös kerroksia ajatellen. Heti meidän jälkeemme saliin alkoi kokoontua latvialainen seurakunta, paikalle ilmaantui pääkonsulikin, kun päivä sattui olemaan jokin Latvian juhlapäivä.

Pittuus ei uo pyhhyys!” – totean taaskin kerran. Marraskuun lopulla olimme (Suomen puolella, vaimonikin nyt pääsi mukaan) tervehtimässä Inkerissä vuosikymmeniä erästä vapaan suunnan seurakuntaa palvellutta henkilöä. Silloinhan olivat kyseessä vaikeat neuvostovuodet. Jo pitempään toiminnasta ”eläkkeellä” olevalla seurakuntansa ex-vastuuhenkilöllä oli merkkipäivä. Päivään oli sisällytetty paljon puhetta ja laulua. Tosin – anteeksi vain – parin suomalaistervehtijän puheet venyivät niin pitkiksi, että muu ohjelma sitäkin kautta alkoi elää ”omaa elämäänsä”. Tämän joutui toteamaan usea läsnäolija, kuunnellessaan noin tunnin pituista ”lisäesitystä”. Puheet olivat kyllä sydämellisiä ja hengellistä sanomaakin niissä oli, mutta pituus aika lailla laimensi koko asian.

Johtuuko tuo pitkistä talvisista illoista Pohjolassa, vaiko muuten tilannetajun väliaikaisesta katoamisesta, että monikin hengellinen tilaisuus venytetään ylipitkäksi. ”Pittuus ei uo pyhhyys!” – jouduin toteamaan erästäkin kirkkomme tilaisuudesta rajan takana. Tosin sitä ylipitkäksi kirkkoherransa rinnalla oli ”suunnittelemassa” muutama paikallinenkin, vaikkakin maallikko. Kertaan tässäkin erään kokeneet (jo aikoja edesmenneen) virolaiset papin ohjeen: Kun sinut on kutsuttu juhlaan tervehtijäksi, niin puhuu (riittävän) lyhyesti. Ellei sinulla ole kovin paljoa sanottavana, tee se vieläkin lyhyemmin! PS. Ja muista myös: et ole ainoa ohjelmassa!

Käännöstyö etenee. Johanneksen evankeliumin kääntäminen itäromaniksi on jatkunut. Työtä olen tehnyt lähinnä vapaina. Inkerin kirkon 400-vuotisjuhlan merkeissä ilmestynee ainakin koepainos. Hyvin pitkälle joudun tätä työtä tekemään kuin umpihangessa: useat termit puuttuvat ja jotkut käyttöön otetut eivät oikein käy. Sen lisäksi kieltä toden teolla omasta takaa ei ole päästy muutenkaan kehittämään. Useita lauluja olen kyllä sanoittanut (myös) romaniksi ja sanoitukset, palautteesta päätellen, ovat purreet hyvin. Sanoituksissani pyrin huoliteltuun kieleen, jossa on mahdollisimman vähän ”kielten sekoitusta”, varsinkin myöhempiä lainoja.

Kyseisen käännöksen tekisin kahdessa ”formaatissa”: helppolukuisemman ja kielellisesti kehittyneemmän. Viimeksi mainittu olisi myös käännöksenä tarkempi.

Joulukuuni kului Imatralla pidetyn messun, Lappeenrannassa pidettyjen pienimuotoisempien tilaisuuksien sekä kyläseurojen merkeissä. Tasaista tahtia tilaisuuksia oli läpi koko adventtiajan. Tärkein niistä oli juhlakokoontumisemme Lappeenrannan Sleyn tiloissa, joka tapahtui kirkkomme lähestyvän 400-vuotisjuhlan merkeissä. Tilaisuus tuntui myös siunanneen meitä kaikkia (Sanalla ja Hengellä) niin, että saimme siitä mustavalkoisesti todistuksen vielä samana iltana… Pelastuksen vihollinen ei kestä Herran Hengen läsnäoloa.

Vuoden viimeinen (koti)tilaisuus sanan ja laulun merkeissä, tapahtui Inkerin lestadiolaisystävien keskuudessa. Myös joulukuussa sain osin jatkaa Johanneksen evankeliumin käännöstyötä, johon olisi tarkoitus paneutua varsinkin helmikuulla, jolloin tätä varten ottaisin osan kertyneistä vapaista.

PS. Edellisessä kirjeessäni huomasin olevan tilastollisen laskuvirheen, se johtui ilm. siitä, etten entistä kirjoitustani, joka toimi uuden kirjeeni pohjana, huomannut korjata kokonaan. Oikeammin pitäisi olla näin: Kahden kuukauden (syys-lokakuu) kuluessa yhdessä /yksin tuli tavoitettua n. 3000 kuulijaa, tämän lisäksi työni yhteydessä vielä n. 280 henkilöä.

Marras-joulukuussa yhdessä/yksin tuli tavoitettua lähemmäs 800 kuulijaa sekä muuten työni puitteissa vielä n. 120 henkilöä.

Herra sinnuu siunatkohon, Kaikkivalta varjelkohon! Arvo Survo

Lähetysterveiset Inkerinmaalta

Arvon Survon lähettikirje tammi-helmikuu/2009

kotisivuni: www.arvosurvo.com (voit mm. ladata laulujani)

tai sama: http://sites.google.com/site/inkarnatio/

Tammikuussa Loppiaisena pidin illalla Korpimessun (lyhyemmän kaavan mukaan) Lappeenrannan Sammonlahdessa. Inkerin tilaisuuksiin tulee suhteessa aika hyvinkin väkeä. Koen että ennen kaikkea Sana vetää puoleensa.

Pian Loppiaisen jälkeen edessäni oli matka kentälle. Tukikohtanani pidän edelleenkin Tuutarin pikku kirkkoa. Pistäydyin myös onnittelmassa Liita-serkkuani, joka Loppiaisena täytti 60 v. Edesmennyt Riitta-siskoni olisi samana päivänä täyttänyt 59 v.

Sunnuntaina palvelin Saarilla (=Pushkinissa) ja seuraavana sunnuntaina Tyrössä, joissa molemmissa nykyään käy taas suhteellisen hyvin väkeä: kummassakin oli paikan päällä n. 60 h. Tyrön jälkeen oli vielä konserttini Tuutarissa (sekin messun jälkeen). Pasi ja Vladimir pitivät itse messun. Tuutarin kirkolla pidämme myös hartaushetkiä ja lauluharjoituksia.

Kylillä käyntejä on ollut tavalliseen tapaan, nykyään siis myös muualla, kuin Kupanitsassa. Käväisimme Aleksandr-diakonin kanssa Kupanitsan Ora(va)nkylässä, jossa eräs aktiivisimpiä kupantsoisia Niina on jo pitemmän ajan sairaana. Niina aikoinaan kävi kirkossa usein pyöräilemällä n. 12 km. Tiet Venäjällä eivät kovin turvallisia ole.

Lauluhartausta / R-opetusta on ollut myös romanien luona, toinen tilaisuuksista järjestyi, kun kaupan luona tutustuin Lisavettinassa asuviin mustalaisiin. Palvelin myös Tervolan Maria-kodissa. Lappeenrannassa kuun lopulla oli vielä yksityisesti kotihartauden tapaisia tilanteita sielunhoidon yhteydessä.

Helmikuu alkoi Lempäälän merkeissä (Inkerissä taas oli Lempaala). Inkerin merkeissä oli iltatilaisuus kirkolla ja sen jälkeen saimme vielä jatkaa lähetyskahvilassa. Vähän ennen kuun puoliväliä Keltossa oli lähetysseminaari Pekka & Tiita Jauhiaisen järjetämänä, johon sain osallistua yhtenä kouluttajana. Sieltä jatkoin suoraan Hietamäelle, jossa tuurasin kirkkoherraa. Seuraavana sunnuntaina palvelin Hatsinassa ja sitten Tuutarissa.

Kävin pitämässä seuroja myös Taaitsan vanhainkodissa. Kylätyöstä olisi mainittava se tilanne, että Taaitsan vanhainkodista 102-vuotiaan Katrin vähän runsaamminkin alkoholia käyttävät sukulaiset veivät puolipakolla kotiinsa Men'kovalle (poiskuljettamisen motiiveja jäimme miettimään!). Kävimme Pasin kanssa Katria tapaamassa ja ehtoollista jakamassa, tilanne oli todella surkea (nyt huhtikuulla sain todeta tilanteen korjautuneen – Katri oli taas suomalaisten rakennuttamassa vanhainkodissa, puhtaana ja lämpimässä. Annoin hänelle taas ehtoollista. - Huhtikuusta kuitenkin kerron myöhemmin).

Käväisin pitkästä aikaa myös edesmenneen isämme kotikylässä Hintikkalassa. Kovin lohduttavaa tilanne ei sielläkään ollut... Nyt tätä kirjoittaessani (siis huhtikuulla) tuli tieto Ruotsista, että pitkällisen sairastamisen jälkeen isämme sisko Amalja on kuollut. Amalja-täti oli kuollessaan 86-vuotias. Hänenkin elämään mahtui monenlaista. Nuorena Amalja oli synnyinseutunsa tunnettu kaunotar, avioitui yli oron (orko=rotko) Säämälään. Mutta pian alkunut Toinen maailman sota vei tätimme miehen mukanaan.

Kun kahden puolen orkoa sijaitsevien kylien asukkaat olivat pommituksia paossa sen seinämään kaivetuissa kuopissa, eräässä vaiheessa heidät keksi maastossa liikkunut punaupseeri. Seutuhan oli jo saksalaismiehityksen alla. ”Punahattu” kysyi ovelasti, kuinka te täällä miehityksen alla pärjäilette. - Ei aivan mahdottomasti, vastaili vilpitön kyläväki. Upseeri, jota kyläläiset eivät juosseet paljastamaan teloitettavaksi – näin ymmärsin tapahtumien kulun – lähti tiehensä. Kului jokin aika, niin tykistökeskitystä tuli juuri siihen paikkaan, jossa siviilejä oli paossa. Kuolleitten ja haavoittuneitten määrää en pysty kertomaan, Amalja joka tapauksessa haavoittui vaikeasti saaden 11 sirpaleosumaa. Kun kuollettavaa tulitusta jatkui, niin jossain vaiheessa hänet oli pakko jättää tajuttomana pirtin lattialle, jonne hänet siihen mennessä oli ilm. kuljetettu. Tilanne oli hyvin toivoton. Mutta saksalaiset sotilaslääkärit tekivät ihmeen – ennen pitkään Amalja oli taas jalkeilla, hänen kauneuteensakaan ei jäänyt mitään pysyviä kolhuja.

Sota-aikana Suomessa ollessaan kaunis Amalaja pian sai kannoilleen ihailijan, jonka hän myös ennen pitkään hyväksyi. Sota Suomen kohdalla oli päättymäisillään, lasta odottava Amalja, ilm. mahdollista pakkopalautusta peläten, oli meritse siirtynyt Ruotsiin. Niin pian, kuin mahdollista (kun kyseessä ymmärettävästi olikin rintamamies), samaa tietä meritse tätiämme lähti seuraamaan hänen uusi elämänkumppaninsa. Kertoman mukaan heidän laivansa sai matkalla osuman ja niin se vei mukanaan meren pohjaan usean ihmisen haaveet uuden elämä alusta...

Ruotsissa toista kertaa leskeksi jääneelle tädillemme syntyi tytär. Isäntä, jonka huostaan joitakin maahanmuuttajia sijoitettiin, oli jalomielinen mies. Hän järjesti lapsenlikan nuorille leskille ja ”ajoi” heidät paikallisiin tanssijaisiin, korostaen, ettei ole hyvä lesken(kään) olla yksin! Kaunis Amalja pian saikin uuden ihailijan: virolaisessa yksikössä (?Saksan armeijassa) sota-aikana palvellut komea Arvin oli valmis suin päin adoptoimaan puoliorvoksi jääneen pikku Mariannan, kunhan samalla saisi ”adoptoida” lapsen viehkeän äidin. Ja hyvinhän rehti Arvin adoptoikin molemmat, Marianna ei koskaan epäedukseen erottunut hyvinkin isoksi kasvaneen lapsikatraan joukosta! Avioparille syntyikin viisi lasta lisää, yksi näistä serkuistamme, syntyen invaliidina, kuoli kuitenkin hyvin nuorena.

Amalja-täti 1960-luvulla vieraili ensimmäisen kerran kotiseudullaan, mutta niin pian, kuin hän tuli Hintikkalaan, perässä tuli ”noutajia” - muuten (ajatellen neukkutöykeyttä) hyvinkin kohteliaasti käyttäytyneitä miehiä, jotka kehottivat rouvaa pois seudulta, johon hänelle myönnetty lupa ei virallisesti ulottunut. Itse silloin olin n. 8 v., enkä näin ollenkaan olisi varmaan pystynyt auttamaan tätiäni, vaikka reippaana pikana olisinkin saattanut osua paikalle! Myöhemmin muuten jo p-a-a-ljon varttuneempana, olen Lappeenrannasta käsinkin kirjoitellut suomalaisille ryhmille kutsuja Kupanitsaan! - Ihan hyvvää hyvvyyttäin veloituksetta! Lain noudattamisestahan Venäjällä sanotaankin sattuvasti: Sitä tehdä ei saa, mutta jos oikein mieli tekee, niin silloin voi! (Olisiko tässä pakko sanoa: Vitsi. vitsi!)

Kuun lopulla Lappeenrannassa oli vielä yksityisluonteinen tilaisuus kotonamme. Sain pitää myös vähän vapaatakin. Inkerin perinteen parissa jatkan myös mahdollisuuksien mukaan. Eräs toinenkin inkeriläistutkija etsii tutkimustaan varten heimolaisemme Kaarlo Kurkon julkaisuja, sattuisiko kenellä sellaisia olemaan! Inkerin työtä varten ne otetaan vastaan lahjoituksena, tai korvataan rahallisesti. Alempana on tietoja Kurkosta wikipedian kautta, sekä luettelo vielä puuttuvista kirjoistaan. Kurko kirjailijan nimellään Käänsi mm. A. Dumas:n Monte Criston kreivin.

Kaarlo KURKO

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Kurko

1) Talonpoikaisarmeijan huolto (1900 ??)

2) Tropiikin ys�(1933)

3) Muurmannin punainen legioona (1942)

4) Dumas A. Monte Criston kreivi / Suom. K. Kurko. H舂eenlinna: Nide, 1946 tai uuspainos 1948.

5) Kaarlo Kurkon artikkeleita 1920-1940-luvun Maanpuolustusnuoriso-, Kaasutorjunta-, Hakkapeliitta-, Puutarha- (nro 1, 1936) yms.

aikakauslehdiss

6) Arvosteluja K. Kurkon kirjoista eri julkaisuissa.

Yhteyttä minuun voi ottaa joka sähköpostitse tai puhelimitse.

Ydessä / yksin tuli tavoitettua n. 700 kuulijaa, tämän lisäksi muuten työni yhteydessä vielä n. 110 henkilöä.

Rukoilethan: - kirjeessäni esille tulleitten asioitten,

- monin paikoin maailmaa vainottujen kristittyjen,

- vähäosaisten ja ahdistuksessa olevien,

- maailman lasten, nuorten puolesta.

- Myös Kupanitsan skr:n ja kirkkomme lähetyksen puolesta,

- kiitämme Jumalaa yhdessä varjelluksesta ja johdatuksesta!

Herra sinnuu siunatkohon, Kaikkivalta varjelkohon! Arvo Survo

Lähetysrenkaan yhteyshenkilö: Pasi Hujanen, osoite: SLEY, PL 184, 00181 Helsinki

LÄHETYSKANNATUS / Survo Arvo:

SLEY:n tilille 800015-779195

yleisviitenumerolla 10078 89200 30001 04515

Viestinviejinä Kuninkaan voitosta

• • Evankeliumin julistus on julistusta vapautuksesta, ikuisen elämän toivosta. Raamattu todistaa, että Golgatan ristiltä lähtevä pelastus ulottuu koko maailmaan. Toisaalta Pyhä Kirja toteaa, että harvat ovat valitut, eli harvat ottavat pelastuksen vastaan. Tässä jännitteessä Jumalan valtakunta toteutuu keskellämme. Jumalan taivas tulee olemaan pelastettuja tulvillaan, ja kuitenkin lisää olisi mahtunut vaikka kuinka! Meille kirkkona ja julistajina on uskottu tärkeä tehtävä olla laajentamassa Hänen valtakuntansa rajoja. Kristuksen valtakunnan rajat ulottuvat kuitenkin paljon kauemmas, kuin mitä meidän toimintamme asian puolesta parhaassakin tapauksessa voi ulottua. Eikä kysymyksessä ole ikäänkuin armon halpamyyntiä, vaan näin toteutuu Jumalan Suuri Suunnitelma. Siinä on meilläkin kirkkona sekä yksityisinä julistajina-todistajina oma suuri siunattu tehtävä itsekullakin.

  • Vertaus, joka nähdäkseni hyvin kuvaa Kristuksen valtakunnan toteutumista täällä maan päällä on seuraava - Vuosisatoja sitten oli valtakunta, jossa oli raskas verotus ja niin monikin velkojensa tähden päätyi vankilaan tai elinkautiseksi orjaksi. Tavallisen kansan piti raskasta työtä tehden elää samalla puolinälissään, koska veron maksamatta jättäminen sattoi osoittautua kohtalokkaaksi. Mutta oli myös toinen valtakunta, jossa oli toisenlainen kuningas. Verotus hänen valtakunnassaan oli keveä, ei orjuutta, kohtelu muutenkin oli oikeudenmukaista. Naapurivaltakunnan sortaja-kuningas oli päättänyt valloittaa lisää aluetta itselleen, mutta voitti oikeamielinen. Nyt myös orjuutettu kansa pääsi raskaan vero- ja työtaakan alta. Entiset vallanpitäjät, jotka eivät suostuneet uuteen armolliseen järjestykseen, joutuivat lähtemään maasta. Ne niistä, jotka hyväksyivät oikeudenmukaisen järjestyksen, saivat jäädä, säilyttäen riittävän osan omaisuuttaankin. Enää he eivät kuitenkaan saaneet ketään pitää orjinaan. Ilouutinen raskaan raadannan ja verotuksen poistosta levisi nopeasti lähellä sijaitseviin kaupunkeihin ja kyliin. Mutta sodan hävinneen valtakunnan alue oli todella suuri, sen tähden tuhansissa kaukaisissa asutuksissa kansa edelleenkin eli kädestä suuhun, yrittäen säästää lähestyvää veronajoa varten. Kuultuaan tästä, voittoisa kuningas lähetti silloin sanansaattajia maan joka suuntaan: Saatte pitää jokaipäiväisen leipänne täysimittaisena, ei enää koskaan harteillenne aseteta raskasta verotusta!

  • Tämä on siis kuva taivaanvaltakunnan tulosta keskellemme ja samalla tämä on kuva lähetystyön luonteesta ja sen tärkeydestä. Kaikki on valmiina, voimme ottaa sen vastaan lahjana. Samalla meillä on viestinviejän tehtävä: hyvä uutinen tulee kertoa nyt kaikille.

  • Kristus-Kuningas ei meiltä muuta edellytä, kuin vain sen, että otamme vastaan vapautuksen sekä hyväksymme Hänen hyvän Valtakuntansa Perustuslain. Se löytyy Raamatustasta ja sen ydin on UT:ssa. Tutki ennen kaikkea sitä. Rukoile, että Kristuksen Henki Itse avaa Sanan.

Inkerin kirkko jalossa ja jaloissa!

(Церковь Ингрии: и на коне и в рубище!)

”Hän (Iisak) kaivatti uudelleen auki isänsä Abrahamin päivinä kaivetut kaivot, jotka filistealaiset olivat Abrahamin kuoleman jälkeen tukkineet, ja antoi niille samat nimet, kuin hänen isänsä oli antanut.”

(1. Moos 26:18)

”И вновь выкопал Исаак колодези воды, которые выкопаны были во дни Авраама, отца его, и которые завалили Филистимляне по смерти Авраама [отца его]; и назвал их теми же именами, которыми назвал их [Авраам,] отец его. ”

(Бытие 26:18)

Itken orpo Inkeriä,

kaihoon kaunista kotia,

mitä mie en nähnykähän,

asun raukan raunioillla.

Tuli kokko kohotellen,

harmaa haukka haikotellen,

siipilintu sirotellen...

Сказ мой о земле забытой,

плач по Ингрии попраной,

что мой взор, увы, не видел,

лишь руин рука коснулась...

Пал орел из-под небесья,

ястреб ярый клюв разинув,

разбросал разбойник коршун...

Inkeri on kautta vuosisatojen ollut tavallaan osana ns. kulttuurillista Suur-Karjalaa. Tosin aikoinaan Ingermaan (nimi mm. kansanrunojen mukaan) läntisin alue - Vatja, johon kuului myös mm. nykyinen Narvusin seutu - oli läntisten chuudien asuttama. Muinainen Vatja ulottui myös kauas etelään, setukaisten sekä Ilmajärven ympäristön itämerensuomalaisten asuinalueille saakka. Tämä yhteys on muun ohella seurattavissa näitten heimojen kielessä ja kansanrunoudessa.

Inkeri maantieteellisen ja poliittisen sijantinsa, sekä etnisen koostumuksensa puolesta on ollut monenlaisten teiden ja kulttuurivirtausten risteymä. Kirkko ja kristinusko laajemminkin, on noin tuhannen vuoden ajan saanut vaikuttaa tässä maailmankolkassa. Suomenkielinen luterilaisuus puolestaan on ollut tällä alueella jo n. 400 vuoden ajan, inkerinsuomalaisuus onkin sen synnyttämä. Vuosisatojen saatossa synnyttäjä ja synnytetty ovat saaneet ja pystyneet pitämään huolta toisistaan. Tätä liitosta eivät voineet tuhota edes vuosikymmeniä kestäneet vainot. Viime vuosisadan totaalisen tuhoaallon asetuttuakin, varsinaisesti uutta toivoa, laajemminkin suomalais-ugrilaisten kansallisille kodeille, oli tarjolla vasta perestroikan myötä. Viimeisten n. 20 vuoden aikana heimojemme hengellisessä sekä kulttuurielämässä uuden heräämisen myötä onkin tapahtunut paljon uutta. Inkerin kirkolla (=IK) on ollut tässä uudessa nousussa suuri merkitys, eikä vain inkerinsuomalaisuutta ajatellen, vaan myös laajemmin suomalais-ugrilaisella kentällä.

Inkerin luterilaisuuden historia voinee jakaa seuraaviin isompiin leimaa-antaviin jaksoihin:

• • n. 1590-1703: luterilaisuus juurtuu Inkerinmaalle Suur-Ruotsista (ennen kaikkea silloisesta Suomesta) käsin. Jotkut asian tiimoilta kirjoittaneista ovat päätelleet, että Kapriossa 1590-luvulla ruotsalaisen varuskunnan yhteydessä (?ja siitä käsin) oli jonkinasteista kirkollista toimintaa. Näin ollen paikalliset vatjalaiset ja inkeroiset ovat mahdollisesti jo silloin saaneet vaikutuksia luterilaisuudesta. Ruotsin armeijassa oli asepalvelusta suorittamassa tuhansia suomalaisia, joita varten piti olla mukana myös suomenkielisiä pappeja. Niin silloinkin – ja ehkä erityisesti silloin - kun yksikkö tuli siirtää vakituiselta alueeltaan kauemmas. Keisarin sotaväessä ”tuhannen järven maan” poikia onkin ollut paljon. Noista ajoista todetaan surullisesti: Ruotsi on aina taistellut viimeiseen suomalaiseen asti!

  • n. 1703-1809: Inkeri jää 1700-luvun alussa sodan seurauksena Venäjälle, noin sadan vuoden kuluttua itäiseen naapuriin samalla tavalla liitetään Suomikin. Kiitos mm. saksalaisten osuudelle tsaarin perheessä, hovissa ja armeijassa, vastakkainasettelu ortodoksisuuden ja luterilaisuuden välillä alkaa vähitellen vaimeta ja laimetakin. Inkerin seurakunnat saavat jatkaa toimintaansa. Venäjän kruunu (1800-luvun kuluessa) jopa rakennuttaa luterilaisia kirkkojakin. Baltiansaksalainen luterilaisuus (mm. vironkielisyyden kautta) pääsee puolestaan vaikuttamaan Inkerin jumalanpalveluselämään ja ilm. myös teologiseen ajatteluun.

  • 1809-1917: Suomen tultua liitettyksi Venäjään (v. 1809), sen kirkollinen sekä kulttuurielämä yhä enenevässä määrin pääsevät taas vaikuttamaan Inkerissä. Martti Rautanen lähtee Suomen kautta lähetystyöhön Afrikkaan. Maaorjuuden lakkauttamisen myötä (v. 1861) balttialaisia pääsee muuttamaan Pietarin kuvernementtiin, ja näin Inkerinmaalle alkaa syntyä myös vironkielisiä seurakuntia.

  • 1917-1987: Vallankumousta ja sissällissotaa seuraa lyhyt vapautuneisuuden kausi. Pian kuitenkin alkavat vainot: kirkkoja suljetaan, varsinkin pohjoisin ja läntisin Inkeri tyhjennetään lähes kokonaan suomensukuisista, tuhansia teloitetaan. Alkaa (v. 1941) uusi poikkeuksellisen tuhoisa sota, joka hävittää (mm.) Inkeriä entisestäänkin. Suurin osa väestöstämme viedään sodan jaloista Suomeen, josta pääosa viedyistä, vihollisuuksien päättyessä palaa / palautetaan Neuvostoliittoon (=NL). Palautetut viedään ohi Inkerin karkotusalueille, osan lopulta onnistuu asettua Viroon tai sen tuntumaan Pihkovan alueelle. Monien ovien pysyessä kiinni, tuhannet inkeriläiset muuttavat Karjalaan. Stalinin kuoltua osa heimolaisistamme pääsee eri puolilta NL:oa palaamaan Inkerinmaalle, kunnes paluu pian taas vaikeutuu. Petserin ja Narvan virolaisista kirkoista tulee useiksi vuosiksi (myös) inkerinsuomalaisten hengellinen koti. Stalinin kuoleman jälkeen syntyy 1950-luvun puolivälissä rauhanomainen kansanliike suomenkielisten seurakuntien perustamisen puolesta. Toiminta kyseisessä asiassa etenee verkkaisesti, mutta sitkeästi. Petroskoin seurakunta saadaankin lopulta perustetuksi vv. 1969-70. Ensimmäinen sodan jälkeinen seurakunta koto-Inkerissä (Pushkiniin) syntyy vv. 1976-77.

  • 1987-2009-: Perestroikan aikana Saarilla (Pushkinissa) alkavat messut venäjäksi ja saksaksi. Vapaamman ajan myötä vv. 1987-88 syntyy uusi ja ärhäkkäämpi kansanliike, jonka veturina – taaskin kerran – toimii kirkko. Perustetaan Inkerin Liitto (v. 1987) ja saadaan takaisin Kupanitsan puoliraunioitunut kirkko (v. 1988). Kupanitsassa v. 1989 Helluntaina IK julistetaan olemassa olevaksi (muttei vielä itsenäiseksi), sekä siunataan Inkerin lippu. Pian ensimmäisen uudelleen käyttöön otetun temppelin rinnalle nousee kokonainen joukko kirkkoja: suljettuina olleita ja uusia. Heimolähetys alkaa v. 1990 Mordvassa ja pian myös monien muitten sukukansojen keskuudessa. Ennen pitkään se laajenee ulkopuolelle varsinaista ”heimoaluetta”. NL v. 1991 hajoaa, IK v. 1992 alusta itsenäistyy Viron kirkosta, lisää uusia (ja entisiä) seurakuntia perustetaan Inkerinmaalle sekä kauemmas Venäjälle, aina Siperiaan asti. Samalla IK joutuu yhä enemmän painimaan mm. paluumuutosta (v. 1991 käynnistetty) johtuvan väestökadon sekä taloudellisten ongelmiensa kanssa. Kirkon viralliseksi kieleksi tulee venäjä. Opillisesti konservatiivisena, IK yhä enemmän alkaa erottua läntisestä liberalisoituneesta yleisluterilaisuudesta.

Kontekstualisuus – ikivanha pähkinä kirkkojen purtavaksi

Ennen kuin alempana siirtysin käsittelemään kirkkomme merkitystä Inkerissä ja laajemminkin suomalais-ugrilaisella kentällä, totuuden nimissä tahtoisin tuoda esille jotkut virheet tai ainakin osittaiset virheelliset linjaukset, jotka kirkko silloin tällöin saattaa tehdä. Aihe koskettaa varsinkin kirkkojen tekemää lähetystyötä. Riittävän pitkään toimineen kirkon valinnathan helposti heijastuvat kohteena olevan etnoksen koko henkiseen olemukseen ja kulttuuriin. Eräs varmaan yllätyksellinenkin tosiasia on se, että mm. suomenkielinen luterilaisuus toisalta suojellen ja vahvistaen kansallista identiteettia, saattoi samalla tarpeettoman tehokkaasti olla muuttamassa ja muuntamassa tavoittamansa itämerensuomalaisen heimon henkistä olemusta. Operoiden kansan omalla kielellä, se on pystynyt tehokkaastikin työntämään taka-alalle ei vain suoranaiseen taikauskoon ja noituuteen liittyviä osioita, vaan - raamatullisestakin näkökulmasta katsoen – myös arvokasta henkistä perinnettä, joka olisi ollut monellakin tapaa käyttökelpoista. Sellaiseen tapauksessamme kuuluu etupäässä kalevalainen laulutraditio, jota olisi voinut hyödyntää ennen kaikkea jumalanpalveluselämässä ja pyhäkoulutoiminnassa. Kansaa tulisi lähestyä sen omia kulttuurikoodeja käyttäen, julistetun sanoman ja kirkollisen opetuksen pysyessä tietenkin muuttumana. Kun varsinkin menneinä aikoina lähes kautta linjan kirkot eivät ole pystyneet pitämään tätä kaksoisasetelmaa ohjenuorenaan, kristinusko vuosisatojen saatossa monasti pääsi etenemään vain tarpeettoman vaivaalloisesti ja usein lähinnä tulen ja miekan voimalla.

Palaten itämerensuomalaiselle kentälle, on mainittava, että mm. Inkerissä ja Karjalassa alkoi paikoin spontaanistikin syntyä omia kansanomaisia ”kylämessuja”. Hyvin monivivahteinen kristillispohjainen runolaulu syntyi kirkon jättämään tyhjiöön. Kun kansansielua ei hyväksytty synnyttämään sitä kirkon piirissä, se syntyi savupirttiin matalaiseen yhdessä Kiesus*-lapsen kanssa, kuin kanteleeksi hänen käteensä; syntyi kertomaan ennen kaikkea Jumalaisen ainuesta* itsestään. Nuo kansan keskuudessa syntyneet sanoakseni korpimessun osiot, olisi voinut jalostaa kirkon suhteellisen pienellä asiaan paneutumisella täysiveriseksi jumalanpalvelukseksi. Osin ymmärrettävästikin kirkot eivät pystyneet tätä mahdollisuutta edes huomaamaan: ortodoksikirkko yleensä ei tainnut kohdekieltä, luterilainen kirkko taas, niin hyvässä, kuin joskus vähemmän hyvässä, arvosti enemmän ulkoapäin tuotua, mm. Saksasta ja Ruotsista. Kuitenkin vielä kuluneen vuosisadan loppupuolellakin mm. vatjalaisissa, inkeroisissa ja inkerinsuomalaisissa kylissä sai kohdata kalevalaista perinnettä elävänä.

Ortodoksikirkko operoimalla lähinnä venäjäksi, on tahtomattaankin ollut omiaan jättämään riittävästi liikkumatilaa heimojemme omatakeisimmalle henkiselle luovuudelle. Joukkoon tietysti edelleenkin mahtui kristinuskon kannalta myös hyvin kyseenalaista kerrostumaa. Olen mm. papintyöni yhteydessä silloin tällöin saanut törmätä hyvin vaikeisiinkin tilanteisiin, joissa ihmisen koko elämä oli vaarassa tuhoutua. Syynä useimmiten oli hänen itsensä tai lähiomastensa sairaalloinen kiinnostus tuonpuoleisiin.

Samalla tulee tädentää, että juuri ne kansoistamme ja heimoistamme, jotka alun alkaenkin ovat olleet vailla äidinkielistä kirkollista elämää, riittävän syvälle juurtunutta kirjakielistä perinnettä, vailla omaa koululaitosta ja edes jonkinasteista äidinkielistä mediaa, ovat olleet assimiloitumassa totaalisen vainonkin kohdanneita inkerinsuomalaisia nopeammin. Pitkällä aikajanalla kyseessä ei ole ollut vain venäläistyminen, esimerkkejä löytyy laajemmin ja ajassa taaksepäin kauempaakin. Ruotsin vallan aikana mm. inkeroisia ja vatjalaisia, paikoin huomattavasti, siirtyi luterilaisuuteen. Tätä kautta kyseiset perheet, jopa kokonaiset kylät, ajan kuluessa suomalaistuivat. Asiaa tietysti helpotti kielellinen läheisyys. Paitsi kirjalliset lähteet, yllämainittuun viittaavat monet muutkin seikat, mm. kansatieteelliset. Ikoniperinne esim. on tuttu ilmiö Inkerin muutamassa kirkkopitäjissä. Inkerin luterilaisuus ollen kielellisesti inkeroisia ja vatjalaisia lähellä, tarjosi uskonnolliselta ja monasti myös kansalliselta identiteetiltään suomalaistuville(kin) heimolaisillemme parempaa suojaa venäläistymistä vastaan. Suomalaistuessaan inkeroiset ja vatjalaiset ovat saaneet tuoda hyvin paljon omasta rikkaasta perinteestään yhteiseen inkeriläisyyteemme. Suuri merkitys vatjalaisille ja inkeroisille ortodokseille, ajatellen heidän säilymistään heimoina, on ollut se, että he usein saivat asua vieri vieren vahvemman kansallisen identiteetin omaavien inkerinsuomalaisten kanssa. Kupanitsan Osnaakka-Kolotsa-Rapala -kyläryhmässä esim. on ollut lukuisasti inkeriläisiä ortodoksiperheitä, joitten äidinkieli oli säilynyt kautta linjan. Näissä perheissä kyse ei ollut ns. linnanlasten eli orpokodeista otettujen jälkeläisistä, vaan ilm. kielensä säilyttäneistä, mutta kansallisen alkuperänsä unohtaneista inkeroisista. Ainoa heikko linkki tavallaan heidän tilanteessaan olikin se, etteivät nämä ortodoksit osaneet sanoa, mitä kansallisuutta olivat. Kaikki muu, niin kieli, kuin perinnekin vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla näytti olevan tallella. Merkillinen tilanne kerrassaan! On viitteitä siitä, mm. mainitsemissani kylissä, että ortodoksi-inkeriläiset ainakin osin saattoivat samaistua inkerinsuomalaisiin. Menneinä vuosina ei ollutkaan harvassa sellainen tapaus, että tällainen alunperin ortodoksinen perhe tai joku sen jäsenistä, siirtyi ennen pitkään kirkkomme piiriin.

Ei venäjän kielellä, sitä vähemmän ruotsilla aikoinaan, niillä Inkerissä ei helposti päässyt pintaa syvemmälle. Paljolti toisin oli laita paikallisten suomen murteitten ja kirkkon käyttämän kirjasuomen suhteen, joilla pystyi koskettamaan aivan eri tavalla myös Inkerin ortodokseja. Tilanne vatjalaisten ja inkeroisten kohdalla, ajatellen niitten sulautumista venäjänkieliseen valtaväestöön, onkin ollut aika pitkälle samanlainen, kuin on todettu olevan suomenruotsalaisilla. Viimeksi mainitusta yhteisöstä on sanottu, että sen suhteellisen väestömäärän vähetessäkin, se pohjimmiltaan säilyttää oman sisäisen rakenteensa ja olemuksensa, kuin jääpala veteen sulaessaan.

Äidinkielinen kirkko huomatessaan ja halutessaan, pystyy aika pitkälle korjaamaan tekemänsä virheet. Se toisinaan kykynee korjaamaan kulttuurikoodistoa sellaisenaankin. On monasti mahdollista jopa ”istuttaa takaisin” virheellisesti poistettu perinnekoodi. Yhtenä todistuksena tästä on kalevalaisten messujen alkaminen: Inkerissä Korpimessuna, Virossa Regilaulu-missana, Suomessa Runolaulumessuna. Korpimessu alkoi muodostua Inkerin puolella 1980-90 lukujen taitteessa ja pian sitä ryhdyttiin myös toteuttamaan, v. 1994 se Suomessa televisioitiin. Kupanitsan Korpimessu ei siis jäänytkään lajissaan ainoaksi. Vastaavanlainen messu laadittiin 1990-luvun lopulla Virossa ja muutama vuosi sitten Suomessa. Runolaulumessu Suomessa kuuluu nykyään Sibelius-akatemian Kuopion osaston oppiohjelmaan.

Vainot, kirkottomuus ja uusi nousu

Kertoman mukaan kirkkomme hävitystä, sekä sen uudelleen nousua ovat ennustaneet (ilm. 1920-luvulla) Pohjois-Inkerin itäpuolella vaikuttaneet kaksikin naisprofeettaa. He profetoivat nukkuessaan ns. tuonen unta, kyse oli eräänlaisesta horrostilasta. Näillä profetioilla ilm. oli oma merkityksensä mainitun alueen inkeriläisten läpi vainojen jaksamisessa. Hengellinen lataus kautta linjankin on ollut ratkaiseva voimavara kansamme korpivaellustaipaleella. Kupanitsan Muratalla esim. eräs perheen isä, kun taas jouduttiin lähtemään pakkomatkalle, otti aina neljä mukaansa: kirveen, sahan, höylän ja vanhan Piplian. Niin hän pystyi saamaan edes jonkinlaisen suojan perheelleen, mutta mikä tärkeintä, pyhä Elämän-ohjekirja oli edelleen läsnä, luomassa henkistä ja hengellistä turvallisuutta.

Suomen radiolla on viime vuosisadalla ollut suuri merkitys inkerinsuomalaisten, jossain määrin inkeroisten ja ilm. osin myös vatjalaisten uskon säilyttämisessä. Ennen kaikkea radioidut jumalanpalvelukset ja muu hengellinen ohjelma oli suuressa suosiossa. Vanhemman sukupolven inkeroiset, kuin myös osa vatjalaisista, ymmärsivät suhteellisen hyvin kirkkosuomea, suuri osahan heistä oli sota-aikana Suomen lahden pohjoispuolella evakossa. ”Pyhä Radio” vuosikymmeniä toimi julistajana ja opettajana, suomenkielisenä(kin) se oli omiaan vahvistamaan yleisinkeriläistä identiteettiämme. Omakielinen ympäristö, johon suomenkielinen radiokin kuului, on ollut kuin saareke, jolle sai parhaassa tapauksessa paeta päivittäin ulkonaiselta henkiseltä paineelta. Vironkielisen radion ja TV:n merkitystä läntisimmässä Inkerissä (jonne asti ne ilm. kantoivat) en tässä vaiheessa vielä pysty arvioimaan. Joka tapauksessa hengellisyyshän niistä puuttui neuvostoaikana tyystin, poikkeuksena olivat ehkä vain myöhemmät perestroikan vuodet.

Myös kirkottomuuden aikoina, osin kuin vastapainona pakkoassimiloinnille ja pakkoateismille, kastetta ja konfirmaatiotakin inkerinsuomalaisten parissa pidettiin lähes itsestäänselvyytenä. Samoin seuroja pyrittiin pitämään milloin milläkin verukkeella. Inkerinsuomalaisten keskuudessa on vielä 1950-luvulla pidetty avioitumista samaan etno-uskonnolliseen yhteisöön kuuluvan kanssa hyvin suosittelevana. Kun kielikin koettiin osaksi uskonnollista identiteettiä, niin ketä tahansa luterilaista ei välttämättä katsottu sopivaksi avioehdokkaaksi. Vironkielisten luterilaisten kanssa avioliittoja jo menneinä vuosisatoina solmittiin ymmärrettävastikin esteittä, kielikynnys tässä tapauksessa on koettu hyvin matalaksi.

Kirkkomme uudessa nousussa erottuu neljä virstanpylvästä. Ensimmäiseksi sellaiseksi tuli suomenkielisten jumalanpalvelusten aloittaminen Petserissä ja myöhemmin Narvassa (vastaavasti 1940-luvun loppu ja 1960-luvun alku). Toinen virstanpylväs – seurakunnan perustaminen Petroskoihin vv. 1969-70, se oli sotien jälkeen ensimmäinen varsinaisesti suomenkielinen seurakunta. Kolmas virstanpylväs – ensimmäisen vainojen jälkeisen ajan seurakunnan perustaminen koto-Inkeriin vv. 1976-77, käyttöön saatiin entinen saksalainen kirkko Pushkinin kaupungissa. Neljänneksi virstanpylvääksi tuli Kupanitsan puoliraunioituneen kirkon palauttaminen seurakunnalle v. 1988. Siitä alkoi IK:n uusi nousu.

Kaikki mainitsemani seurakunnat toimivat Viron kirkon alaisuudessa, kunnes Neuvostoliiton hajottua IK v. 1992 alusta itsenäistyi. Varta vasten perustettuun Inkerin kansalliseen rovastikuntaan kuuluneet seurakunnat seurasivat mukana yhtenä kokonaisuutena. Näin Neuvostoliiton kansoista viimeisenä, kansamme sai lopulta kirkkonsa takaisin, kuten naisprofeetatkin olivat jo edeltä nähneet.

IK kansan henkisenä tukipilarina sukupolvien saatossa

IK on kautta aikojen tukenut kansamme kulttuuririentoja. Yksi näkyvimpiä osoituksia tästä on ollut Kolppanan pappisseminaarin aikoinaan toteuttama kansankoulun opettajien koulutus. Kirkkomme kouluttamia henkilöitä on siis ollut Inkerin kentässä useissakin suomenkielen taitoa edellyttävissä tehtävissä. Monia kulttuuririentoja, mm. laulujuhlien järjestämistä, IK on tukenut suoraan tai välillisesti. Kirkon aloitteesta oli viime vuosisadan alkuun tultaessa, perustettu kolmattakymmentä kirjastoa, esim. v. 1899 niitä oli 22, joissa kirjoja yli 12000 kappaletta. Inkerissä aikoinaan ilmestyi myös useita suomenkielisiä lehtiä, kirkon ääni niiden kauttakin, ottaen yleisesti, kuului päällimmäisenä.

Inkerinsuomalaisuus on perusolemukseltaan sakraalisuomalaisuutta. Suomenkieli on koettu kuin toiseksi uskontunnustukseksi. Äidinkieltämme mm. 1950-70-luvuilla puhuttiin vielä useissa perheissä. Mutta kun samalla sen käyttö ulkopuolella omaa perhettä kapeutui kapeutumistaan, niin vähänkin uskonnollisissa perheissä suomenkieli saattoi entisestään sakralisoitua. Tästä johtuen inkeriläislasten oli joskus vaikea käsittää tai hyväksyä, että joku ventovieras voi puhua mein kieltämmö! Silloin tällöin sellaisiin kielitaitoisiin ”vierasheimolaisiin” saatettiinkin törmätä. Yllämainitut asenteet muun hengellisen toiminnan vaikutuksen lisäksi, juonsivat juurensa mm. siitä, että aikoinaan Inkerissä suomenkielisinä toimi myös satoja pyhäkouluja. Vuonna 1911 esim. niitä oli pitkälti yli 500, joissa Raamatun opetusta lähes 13000 lapselle antoi yli 1500 opettajaa. Varttuva sukupolvi saattoi kokea vaikeahkoksi myös sen, että ateisteja voi olla suomenkielisiäkin. Tämä puolestaan kuvastaa, missä määrin kieli ja uskonto saatettiin kokea samaksi asiaksi. Nykyään monikansallistuvassa kirkossamme ilmiöllä saattaa olla myönteisten puoltensa ohella myös omat haittansakin. Seurakuntiemme suomenkielinen siipi on kuitenkin jo opinut hyväksymään sen, että kirkossa pitää olla tilaa useammalle kuin yhdelle kielelle. Sulkeutunut pienehkö kieliryhmä on sitäpaitsi yleensä jo oman loppunsa alussa. Pitäen kirkon ovet ei välttämättä selkoselällään, muttei tiiviisti kiinnikään, seurakunta - ja kyseinen kieliryhmäkin siinä - voi saada jatkossakin uusia jäseniä. Näissä asioissa kirkollamme jo onkin aika lailla hyvin vankkaa kokemusta: myönteistä ja kielteistä.

Asetelma, jossa uskontunnustus ja äidinkieli on koettu hyvinkin pitkälle saman alueen asioiksi, ei ole mitenkään harvinainen. Kielen sakraalisoituminen – tai sen jo alunperinkin sellaisena kokeminen - on laajemminkin tunnettu ilmiö. Kupanitsan lähellä sijatsevassa Lopitsan kylässä oli yli tien, lähes vastapäätä toisiaan, kaksi ortodoksikirkkoa: toinen oli venäläinen, toinen vironkielinen. Kyseessä oli alueelle muuttaneitten ortodoksivirolaisten rakentama pyhäkkö. Jumalan sanan koettiin menevän pintaa syvemmälle vain äidinkielellä.

Luterilainen kirkko etnisessä Inkerissä on ollut suurin kristillinen yhteisö. Myös muunlaiset suomenkieliset uskonnolliset yhteisöt, etenkin viime vuosisadan alkupuoliskolla, olivat vaikuttamassa Inkerissä. Raamattu oli ymmärrettävästikin sama, sen ohella näillä liikkeellä, mm. baptisteilla ja helluntailaisilla, oli omat laulukirjansa ja myös muuta hengellistä kirjallisuutta. Erikseen on mainittava hyppyseuralaiset, joiden perinnettä ei tähän astikaan ole kovin paljon pystytty tutkimaan. Ainakin läntisimmässä Inkerissä, joistain seikoista päätellen, osa heistä saattoi etnisesti sijoittua inkeroisten (ehkä vatjalaistenkin), sekä inkerinsuomalaisten rajamaille. Heidän sakraalikarkelonsa, josta liike on ollut ehkä eniten tunnettu, saattoi ulottaa juurensa hamaan muinaisuuteen.

Herännyt herättäjä

Uudemmassa vv. 1987-88 alkaneessa kansallisessa heräämisessä, IK:n rooli kuten jo mainittu, on ollut vaikutuksiltaan ratkaiseva. Asian voi ilmaista seuraavasti: heräävä kirkko heräsi herättävästi! Useat temppelimme, vanhat ja uudet, kohotettuaan pyhät torninsa kohti korkeuksia, ovat varsinaisen tehtävänsä ohella alusta asti saaneet toimia tavallaan myös äidinkielen oppilaitoksina. Sen lisäksi kirkot ovat toimineet avustuskeskuksina ja ”uskonheimolaisten” kohtaamispaikkoina. Usea kokeekin kirkon kodikseen ja seurakunnan perheekseen, monissa tapauksissa ainoaksi sellaiseksi.

Inkerin kirkko jo ennen itsenäistymistään sai olla laajemminkin suomalais-ugrilaisella kentällä omakielisen kirkollisen elämän alullepanijana. Ensimmäisenä kohteenamme, kuten jo mainittu, oli Mordva v. 1990. Seuraavina vuosina olimme saaneet Pietarin ympäristöön, Karjalaan, Uralin tuntumaan ja aina Siperiaan saakka, lisää hyvin motivoituneita lähetystyöntekijöitä. Asiaan paneutuneet lähetit Suomesta, Virosta, USA:sta ja myös muualta, ovat saaneet paljon aikaan.

Nykyään kirkossamme on käytössä kymmenkunta eri kieltä, joista suomalais-ugrilaisia on yli puolet. Samalla iloitsemme siitä, että työn alla on koko ajan ollut Raamatun kääntäminen Venäjän eri kansojen ja heimojen kielille. Sukulaiskielillemme Evankeliumin sanoman kääntäminen on erittäin ajankohtainen myös IK:n työtä ja tehtävää ajatellen. Puolestani olen tahtonut jatkaa uurastusta mm. jonkinasteisen sakraalisuuden aikaan saamiseksi vatjan kielelle. Korpimessu vatjaksi on parasta aikaa tekeillä, kuin myös pohjakäännös noin 15:stä muusta hengellisestä laulusta tälle kielelle.

Saksankielisen kirkollisen toiminnan Pushkin-Pietari -akselin lisäksi IK on ollut alullepanijana venäjänkieliselle luterilaisuudelle monin paikoin Venäjää.

Inkerin kansallinen ja varsinkin sen kirkollinen uudelleennousu on osoitus siitä, kuinka hyvinkin pieni etno-uskonnollinen yhteisö pystyy säilyttämään identiteettinsä valtakulttuurin keskellä silloin, kun kyseisen yhteisön uskonnollis-kulttuurillisena akselina on äidinkielinen sakraalisuus. Ja se on myös osoitus siitä, ettei ”herätyskellon” välttämättä tarvitse olla iso ja näkyvä, riittää kun se on pieni ja kuuluva! Inkerin uusi hengellinen ja kansallinen herääminen viranomaisten puolesta alettiinkin kokea siinä määrin haitalliseksi, että sen taltuttamiseksi piti järjestää maastamuutto! - Mutta tämä onkin vähän eri aihe!

Kirjallisuutta IK:n historiasta ja olemuksesta:

(Литература по истории и жизни ЕЛЦИ:)

Hassinen, Leino Idän uusi aamu: Inkerin kirkon nousun vuodet.

Karisto 1997 Hämeenlinna

Toim. Hujanen P. Pushkinin seurakunta 30 vuotta (suom.-ven.

Tulinin F. kirjoitusten kooste). Pushkinin seurakunta 2007

Pushkin / Suomi

Inkerin sivistyssäätiö Inkerin suomalaisten historia.

Gummerus 1969 Jyväskylä

Jääskeläinen, Juhani Inkerin suomalaisen evankelis-luterilainen kirkko

neuvostojärjestelmän ensimmäisenä

vuosikymmenenä 1917-1927. Kirjapaja 1980 Helsinki

Peltola, Matti Martti Rautanen: mies ja kaksi isänmaata.

Kirjapaja 1994 Helsinki

Survo, Arvo Neljäs tuuli: otteita inkeriläispappi A.S:n puheista.

Lasten Keskus OY 1989 Helsinki

Survo, Arvo Itku Inkerille. Toim. K. Pöyhtäri. Akateeminen

kustannusliike 1992 Helsinkin

Survo, Arvo Inkerehen Korpimessu. Kupanitsa 1996 Lappeenranta

Survo, Arvo Suur-Synty Kiesus: apokryfi Korpikansan S.A:n

kertomana. Kuvitar 2006 Tampere

Väliaho, Juha Volgan ja Uralin välillä: lähetystyötä suomalais-

ugrilaisten kansojen keskuudessa. Suomen

Lähetysseura. 2004 Helsinki

Шкаровский М. В., История Евангелическо-Лютеранской Церкви на

Черепенина Н. Ю. Северо-Западе России 1917-1945. ДБ 2004

Санкт-Петербург

Kirk. maan-ala manalle.pdf