Elämä kylässä kyseisenä aikana on ollut ennen muuta työntekoa. Tuona aikana ei koneita juurikaan ollut käytössä. Maataloustyöt tehtiin ihmistyövoimalla hevosia apuna käyttäen. Traktoreita eivät kertojat muista ennen sotaa Herttualassa olleen. Hevosvetoiset niitto- ja leikkuukoneet sen sijaan helpottivat jonkun verran niittohommia. Hyvin vähän ostettiin valmiina kaupasta, lähes kaikki tehtiin kotona. Asuminen on ollut ahdasta. Huoneen ja keittiön käsittäneessä mökissä on vanhempien lisäksi saattanut asustaa seitsemän lasta, kenties isovanhemmat ja joku muukin sukulainen. Lapset ovat lähteneet kotoa varhain ansaitsemaan elantoaan, ensin yleensä lähitaloon palkolliseksi, myöhemmin usein Tampereelle teollisuuden palvelukseen. Toimeentulo on kylän talollisilla ollut turvattua huonoinakin vuosina, sen sijaan torpissa ja mäkituvissa elämä on välillä ollut niukkaa. Osa mäkitupa-alueista oli niin pieniä, ettei niille mahtunut edes perunamaata. Niinpä asukkaat kasvattivatkin perunansa jonkun talon perunamaassa. Joskus sattui niinkin, ettei joku perunannostaja tyytynytkään nostamaan perunaa vain omista vaoistansa. Tällöin oli riita tietysti valmis. Riidelty on toki muustakin, ihan Hämeenkyrön Sanomiin saakka on päässyt juttu erään anopin ja tulevan miniän välisestä käsirysystä, jossa iskuja tehostettiin pitämällä kiviä nyrkeissä. Yleensä lienee kuitenkin sopu vallinnut naapurusten välillä.
Työnteon lomaan tarpeellisia katkoksia ovat olleet juhla-ajat: joulu, juhannus, pääsiäinen, runtuviikko pyhäinpäivän aikaan, kun palkolliset ovat saaneet vapaansa ja ehkä vaihtaneet toiseen taloon, häät ja hautajaiset. Vanha hämeenkyröläinen nuuttipukkiperinne on ollut voimissaan myös Herttualassa. Näihin juhliin on usein liittynyt sahdin valmistus ja juonti, sahtimestareita on kylällä aina elänyt. Myös väkevämpiä viinaksia oli saatavilla, pimeää viinanmyyntiä ja valmistusta harjoitettiin joissakin kylän mökeissä, joutuivatpa muutamat siitä tekemisiin poliisinkin kanssa 1920-luvulla. Alkoholin käyttö saattoi joillakin käydä ongelmaksi, jos ei itselle niin ainakin lähiympäristölle. Kerrotaan isännästä, joka ryyppykauden jälkeen ihmetteli, etteivät edes hevosen häntä eivätkä myllynkivet olleet tarttuneet kurkkuun. Vaimoväki, vaikka usein sahtia valmistikin, tyytyi yleensä maltillisempaan käyttöön tai oli kokonaan raitista. Tosin tarina kertoo eräästä myllärin vaimosta, joka viinanhimossaan otti käyttöön myllyrahat, mistä ei tietenkään hyvä seurannut, koska mylläri oli niistä kuitin kirjoittanut.
Kun siirryttiin uuden vuosisadan puolelle, toi kehitys uusia asioita myös kyläläisten elämään. Herttualan taloilla oli ollut osuutensa Hierun myllyssä Kyröskoskessa. Kun mylly lakkasi toimimasta, tuli Hierusta sähköntoimittaja. Kylä sähköistettiin 1920-luvun alussa, monttöörinä toimi Hugo Sillanpää. Sähkölinja oli aluksi rautalangasta tehty. Kylälle perustettiin myös mylly, joka toimi sähköllä. Radiotoiminta alkoi Suomessa 1920-luvulla ja radioita oli kylälläkin, ensimmäiseksi Kirmolla ja Ylikeskisellä. Kirmon emäntä kutsui joskus lapsia kuuntelemaan Markus-sedän lastentuntia. Radio oli tietysti tuon ajan lapsille suuri elämys, mutta teki vaikutuksen aikuisiinkin. Ylikeskisen palvelijalla, jota sanottiin Pakari-Iitaksi, oli tapana väitellä radiotoimittajan kanssa. Kerrotaan myös Salomäen mummun murehtineen, että toimittaja pahoittaa mielensä, kun radio suljetaan kesken lähetyksen. Puhelin oli ainakin Kirmolla ja Alakeskisellä, myöhemmin varmasti myös kaupoissa.
Väinö Alakeskisellä oli henkilöauto, samoin Aleksi Kalliolla ja Arvo Vikmanilla. Sattuipa Herttualassa Mikkolan suulin kohdalla liikenneonnettomuuskin vuonna 1926, kun rouva Estlander autolla ja Simo Marjamäki hevosella ajoivat yhteen. Ihmiset eivät loukkaantuneet, hevonen sen sijaan jouduttiin lopettamaan. Hevoset joutuivat turman kohteeksi myös vuonna 1925, kun Eero Nikkilä oli menossa kyntämään kahdella Mikkolan hevosella, joista toisella hän ratsasti. Vainiotielle oli pudonnut sähköjohtoja, joiden päälle hevoset astuivat. Sähköiskun seurauksena hevoset kuolivat ja Eero Nikkilä meni tainnoksiin selviytyen kuitenkin hengissä. Liikkuminen tapahtui useimmiten hevospelillä tai kävellen. Jo 1920-luvulla oli käytössä polkupyöriä, joita sitten tarvittaessa sepän verstaalla korjattiin. Vanhat ihmiset muistavat puuvanteiset polkupyörät, kumipyörät toki olivat jo käytössä. Myös linja-autoja kulki: Lauttakylän Auto Oy:n linja-autovuoro Ikaalisten ja Vammalan välillä kulki kylän kautta kaksi kertaa päivässä ja Gabriel Lehtosen auto Hahmajärveltä (tai Pertulta) Tampereelle kerran päivässä. Frantsilallakin lienee ollut jonkin aikaa vuoro Kyröspohjasta Herttualan kautta Tampereelle. Myös Aleksi Kallion auto liikennöi Tampereelle.
Lukutaitoinen piti olla ripille päästäkseen ja kristinopin alkeet piti olla hallinnassa. 1880-luvulla syntyneet olivat jo kirjoitustaitoisiakin, heitä edeltävät sukupolvet turvautuivat yleensä puumerkkiin nimikirjoituksena. Kun lähikyliin perustettiin kansakoulut, alkoivat myös herttualalaiset siirtyä opintielle. Kiertokoulua käytiin jo sitä ennen. Talollisten pojat näyttävät käyneen kansakoulua jo 1800-luvun lopussa. Kirkonkylällä oli kansakoulu toiminnassa 1870-luvulta lähtien, Haukijärven ja Heinijärven koulut aloittivat vuosisadan vaihteessa. Alkeisopetus tosin hoidettiin tämän jälkeenkin kiertokoulussa, joka toimi ainakin Alakeskisen vanhan rakennuksen pirtissä. Yleinen oppivelvollisuus säädettiin 20-luvulla. Kylän lapset näkyvät 20-luvulla osallistuneen innolla koulun järjestämiin hiihtokilpailuihin. Martti Mäensivu menestyi koulujenvälisissä kisoissa, oman koulun kilpailuista mainitaan Hämeenkyrön Sanomissa ainakin Aune Antila, Saima Mäensivu, Hanna Nieminen, Lauri Nieminen, Väinö Mäensivu ja Paavo Järvinen. Lasten lähettäminen pitemmälle opintielle yleistyi hitaasti 1900-luvun puolella. Työtaidot opittiin käytännössä niiltä, jotka ne hallitsivat. Ainakin Herttualan sepällä näyttää olleen oppipoikia.
Kylällä ei liene toiminut yhdistyksiä, niitä harrastaneet kulkivat kylän ulkopuolella. Sen sijaan palokuntatoimintaa käynnisteltiin ensimmäisen kerran 1920-luvun alussa. Hämeenkyrön Sanomissa oli ilmoitus 10.6.1923 pidetystä Herttualan WPK:n kesä- ja ristiäisjuhlasta, jonka ohjelmassa oli tervehdyspuhe, runo, soittoa, kertomus, satu, murrejuttu, kansantanssi, näytelmä "Maatiaisrotu" ja karkeloa. Juhla järjestettiin Alakeskisellä, jonka vanhassa pirtissä muutenkin pidettiin palokunnan iltamia. Väki kävi niissä innokkaasti. Toiminta hiipui kuitenkin nopeasti, jonkinlainen paloruisku saatiin kuitenkin hankituksi. Lieneekö palokunta ollut sammuttamassa Alakeskisen riihirakennuksia vuonna 1925, ne kuitenkin paloivat irtaimistoineen kokonaan. Tästä on maininta Paloapuyhdistyksen toimintakertomuksessa, joka julkaistiin Hämeenkyrön Sanomissa seuraavana vuonna.
Kyläläisillä oli vielä sotia edeltävänä aikana velvoitteena teiden ylläpito. Teiden kunto tarkastettiin vuosittain. Vuonna 1923 ovat K. Aalto, E. Mikkola, V. Heikkilä ja S. Marjamäki saaneet Hämeenkyrön Sanomissa julkaistussa ilmoituksessa kehotuksia tien kunnon parantamiseksi tyyliin "tie lanattava, ojat avattava, 2 rumpua laitettava, 15 kuormaa soraa". Heistä V. Heikkilä oli tuolloin jo kuollut, mutta kehotus lienee koskenut myös perikuntaa.
Rippikirjat kertovat kyläläisten syyllistyneen myös rikoksiin. On luultavaa, että rikokset ovat olleet humalassa esiintymistä, laitonta viinan myyntiä ja vastaavaa. Kieltolakiaikana näyttää olleen tapana julkaista viinanmyynnistä ja valmistuksesta rangaistujen nimet paikallislehdessä. Muutama kyläläinen on tällä tavalla päässyt julkisuuteen. Pappi on aika ahkerasti ripittänyt kyläläisiä salavuoteudesta, joka on tullut ilmi aviottoman lapsen syntyessä. Jostain syystä asiasta on moitittu vain naisia, yhtään merkintää ei miespuolisilta kyläläisiltä löydy. Muutama vakavampikin rikos, mm. väärennös, on kylässä tapahtunut. Myöhemmin 1920-luvulla sattui hengenmenetys, ampuja sai vankilatuomion. Ei ole tiedossa, oliko kyseessä tappo, kuolemantuottamus vai hätävarjelun liioittelu. Asiaan arveltiin liittyneen myös tuon ajan poliittisia jännitteitä.
Historian suuret tapahtumat ovat koetelleet myös Herttualan kylää. Nälkävuodet vaativat veronsa, edellä mainittu väärennöskin liittyy näihin aikoihin. Heikosta sadosta kärsinyt torppari oli väärennetyllä takauksella saanut lainaksi viljaa pitäjänmakasiinista. Hän jäi kiinni, kun ei pystynyt ajoissa maksamaan lainaansa takaisin. Vuoden 1918 tapahtumiin kyläläiset osallistuivat molemmilla puolilla rintamaa. Osa menetti henkensä. Kylässä ei tuolloin käyty varsinaisia taisteluita. Tampereelta pakenevat ns. Orjatsalon joukot ja heidän takaa-ajajansa kulkivat Herttualan kautta. Mitään suurta kiihkoa tai katkeruutta eivät kertojat kuitenkaan noiden vuosien jälkikaikuina muista. Sodissa 1939 -1944 kaatui myös kyläläisiä.
Kylä on hyvin säilyttänyt vanhan rakenteensa, johon uusi rakennuskanta on aika mukavasti sulautunut. Sormusta lukuun ottamatta kaikki talot ovat olemassa, kaikkien päärakennukset ovat ennen sotaa rakennettuja, omistajasuvut tosin ovat useassa talossa vaihtuneet. Kylässä olleista torpista vain Mäkelä ja Ristimäki itsenäistyivät 1920-luvulla, kummankin peltoala jäi kuitenkin varsin pieneksi. Myös Tonttilan rakennuksia on vielä olemassa. Mustajärvenkulmalla olleet torpat olivat ilmeisesti pinta-alaltaan isompia ja niistä varsin monet itsenäistyivät. Useista mäkituvistakin on rakennuksia jäljellä, tosin lisäyksiä niihin on vuosien varrella tehty. Nimistössä elää vanhoja perinteitä, kylässä on puhuttu Mannelasta, Tuomiston vainiosta ja Heikkilän maista, vaikka kyseiset asujat ovat jo kauan sitten kadonneet.