Olen pitkään miettinyt sitä, että Hämeenkyrön Herttualan kylän vanhojen asukkaiden muisteluksia pitäisi kerätä talteen. Se polvi, joka vielä muistaa vanhan, maanviljelyksestä elantonsa saaneen kyläyhteisön, alkaa olla jo häipynyt keskuudestamme. Tämä on vaatimaton yritys tallentaa sitä tietoa, mitä vielä on saatavissa. Lähteenäni on lähinnä toiminut isäni Eino Ihantola, joka vuonna 1924 syntyneenä muisti ennen sotaa eläneitä kyläläisiä. Tietoja antoi lisäksi Kerttu Koskinen, jonka muistikuvat ylsivät ajassa vielä kauemmas taaksepäin.
Olen rajannut tämän esityksen tiedot suunnilleen vuosiin 1890 - 1940. Kuolinvuodet on kuitenkin mainittu nykyaikaan saakka, jos ne ovat tiedossa. Tietoja kylän aiemmista asukkaista on Kyröskosken kansalaisopiston sukututkimuspiirin Herttuala-julkaisussa ja Hämeenkyrön historia-teoksissa. Rippikirjoissa - samoin kuin tässä esityksessä - edetään taloittain. Kunkin talon jälkeen on käsitelty sille kuuluneet torpat ja itselliset. Itsellisistä olen jättänyt pois sellaiset, jotka ovat muuttaneet pois kylästä 1800-luvun lopulla. Renkejä, piikoja ja ruotuvaivaisia olen heidän suuren lukumääränsä vuoksi käsitellyt vain siinä tapauksessa, että olen tunnistanut heidät joko aiemmiksi tai myöhemmiksi talojen, torppien tai mäkitupien asukkaiksi. 30-luvulla rakennetuista taloista osa on sijoitettu sen kantatalon kohdalle, josta tila on erotettu, osa taas Muita kyläläisiä-sivulle. Ellei esityksessä ole mainittu syntymä- tai kuolinpaikkakuntaa, on se Hämeenkyrö.
Kommentteja sivuista sekä ennen kaikkea lisätietoja ja valokuvia kylän elämästä ja ihmisistä toivon tämän sivun kautta tai osoitteeseen
Leila Niemenmaa
2012