Ammattikasvatuksen lähtökohtia

Kasvatuksen tehtävänä nähdään perinteisesti 1) sosiaalistaminen yhteiskuntaan ja yhteisöön ja 2) Yksilön kasvun kehittäminen. Tästä voidaan johtaa ammattikasvatuksen käsittävän kaksi lohkoa: ammatillisen sosialisaation ja individualisaation eli yksilön persoonallisuuden (kykyjen ja taipumusten) kehittämisen. Ammatillisella sosialisaatiolla tarkoitetaan ammattiin liittyvien tottumusten, normien, tietojen ja taitojen omaksumista koulutuksessa, harjoittelussa ja työssä. Se on siis prosessi, jonka läpikäytyään yksilö on valmis ammattiinsa. Ammatillinen pätevyys kuitenkin muuttuu jatkuvasti kehittyvän työn (työnjaon, organisoinnin, teknologian, uuden tiedon) mukana. Pätevyyden kehittyminen on ammatillisen sosialisaation keskeinen prosessi.

Ammattikasvatuksessa on kysymys kokonaan omasta kulttuurialasta, jota oivallisesti kuvaa Graae (1993) puhuessaan tietokulttuurista ja taitokulttuurista. Taitokulttuurin lähtökohtana on ihminen oppivana ja osaavana olentona, jonka identiteetti pohjautuu rationaalisen älyn ja vallan tavoittelun sijasta sydämen intelligenssiin ja ammattiylpeyteen. Taitokulttuurin arvostuksen kohde tiedon sijasta on taito, erityisesti ammattitaito ja mestaruus. Tämä käsitys juontuu aina antiikin aristoteelisesta järkevyydestä, jossa on aina mukana myös toiminnan eettinen puoli. Käytännöllinen järkevyys on kykyä tehdä ja toimia siten, mikä on ihmiselle paras. Jokaisen ammatti-ihmisen, jokaisen ammatillisen koulutusinstituution ja yrityksen tulee tiedostaa toimintansa yhteiskunnallinen vaikutus ja kantaa eettinen ja moraalinen vastuu kehityksestä.

Lahakkuuden ja taitavuuden kehittäminen on keskeinen ammattikasvatuksen tavoite. Tätä kehitetään nykyisin mm. eritasoisilla Skills-kilpailuilla. Katso:

WorldSkills, EuroSkills ja Taitaja-kilpailu.

Katso myös: http://www.skillsfinland.fi/fi/worldskills sekä artikkelit alla.

Ks. alla oleva artikkelini työn ja työelämän globaaleista muutoksista ja niiden vaikutuksista koulutukseen (ĉ ).