Ammatillinen opettajankoulutus

Alasivut löytyvät vas ylh kolmen viivan takaa!

Ammatillisen sektorin opettajankoulutus jäi kokonaan 1970-luvulla tapahtuneen yliopistoihin siirtyneen yleiskoulun opettajankoulutuksen uudistuksen ulkopuolelle. Ammatillinen opettajankoulutus kehittyi kuitenkin voimakkaasti osauudistuksin koko 1980-luvun. Tämä tapahtui rinnan keskiasteen koulunuudistuksen kanssa kuitenkin niin, että opettajankoulutuksen varsinaiset uudistuspäätökset viipyivät ja toteutuivat lopullisesti vasta vuoden 1990 lainsäädännöllä.

Ennen keskiasteen koulunuudistusta ammatillinen opettajankoulutus oli sijoittunut alakohtaisesti opettajankoulutusosastoihin ja kahteen opettajaopistoon (Hämeenlinna ja Jyväskylä). Kaikkiaan yksiköitä oli 19, ruotsinkielinen opettajankoulutus tapahtui Åbo Akademin yksikössä Vaasassa (kuten edelleenkin). 1980-luvulla ammatillista opettajankoulutusta yhtenäistettiin opetushallituksen linjauksilla mm. opetussuunnitelmasta. Varsinainen hallinnollinen ja rakenteellinen muutos tapahtui 1990, jolloin uudella lainsäädännöllä perustettiin opettajakorkeakoulut Hämeenlinnan ja Jyväskylään ja alakohtaisia opettajankoulutusosastoja (esim. Liikemiesten kauppaopistoon, Kurun normaalimetsäopistoon ja Tampereen teknilliseen opistoon). Samalla koulutuksen tasoa nostettiin ja painotettiin mm. ammattipedagogista tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Ennen ammattikorkeakoulumuutosta yksiköt sulautettiin viiteen ammatilliseen opettajakorkeakouluun: Hämeenlinna, Jyväskylä, Helsinki, Oulu ja Tampere. Ammattikorkeakouluja vakinaistettaessa 1996 käytiin taustatyön pohjalta vilkas keskustelu opettajakorkeakoulujen sijoittumisesta joko yliopistoihin muiden opettajankoulutuslaitosten tapaan taikka ammattikorkeakouluihin. Lopulta poliittinen päätös oli: ammattikorkeakouluihin.

Ammatillisella opettajankoulutuksella on monia yhtymäkohtia yleiskoulun opettajankoulutukseen, mutta sillä on tietyt omaleimaiset piirteensä. Ammatillinen opettajankoulutus rakentuu mallille, jossa ensin suoritetaan ammatillisen korkea-asteen tutkinto, sitten riittävä työkokemus ja tämän jälkeen pedagoginen opettajankoulutus.

Kasvatuksen maailmassa on nykyisin korostunut opettajuus, jolla on nähty yhteisiä piirteitä koulumuodosta riippumatta. Nykyisen tieto- ja oppimiskäsityksen mukaista on myös opettajan roolin muutos enemmänkin ohjailijana, opastajana, organisoijana ja motivoijana. Työssäoppimisen kautta ammatillisuus on korostunut erityisesti työpaikkaohjauksessa. Koulutuksen maailma on yhteydessä suomalaiseen ja myös globaaliin kehitykseen. Alla olevassa kuviossa on hahmoteltu ammatillisen opettajan asiantuntijuuden osa-alueita:

©Seppo Helakorpi

Opettajakorkeakoulun roolina on opettajien peruskoulutuksen ohella ja aiempaa suuremmalla painoarvolla organisoida asiantuntijoiden täydennys- ja jatkokoulutus.

Perinteisesti koulutus on ymmärretty lähinnä yksilöiden koulutukseksi. Työyhteisöjen koulutus on ollut enemmänkin kunkin työpaikan harteilla ja satunnaista. Työyhteisöt oirehtivat tänä päivänä vakavasti. Tarvittaisiin lisää tutkimusta ja kehittämishankkeita niiden uudistamiseksi vastaamaan paremmin nykyisiä käsityksiä työstä ja sen organisoinnista. Teoriassa jo tunnetaan oppiva organisaatio ja valtuuttava tiimijohtaminen, mutta käytännöt toimivat vielä kovin vanhanaikaisesti. Työyhteisöjen kehittäminen on nähtävä jatkossa entistä voimallisemmin kaikkien oppilaitosmuotojen tehtäväksi. Opettajakorkeakoulun keskeinen rooli on oppilaitosyhteisöjen kehittäminen, siihen liittyy myös mm. johtajakoulutus.

Ammatilliset opettajakorkeakoulut ovat tiivistäneet yhteistyötä mm. verkko-opetuksen alueella. Useiden vuosien ajan on ollut hanke nimellä ”VirPe”, jossa on paneuduttu voimallisesti virtuaalipedagogiikan kehittämiseen. Mm. huomattava osa Hämeenlinnan opettajakorkeakoulun opiskelijoista suorittaa opettajanopinnot puhtaasti verkkototeutuksena. Kansainvälistyminen ja sen vaikutus oppilaitoksiin eri muodoissaan on toinen valtaisa kehittämisen alue.

Ks. lisää aiheesta täältä