Kirjoittaminen ei koskaan ole neutraalia, vaan meihin vaikuttavat mm. kotikasvatus, perhe, koulu, ystävät, koulukaverit, kulttuurinen ympäristömme. Emme aina huomaa näiden eri taustatekijöiden vaikutusta omassa kielenkäytössämme. On hyvä pohtia, millaista kieltä erilaisissa yhteyksissä pitäisi käyttää: milloin voi käyttää rentoa puhekieltä, milloin olisi parempi käyttää muodollisempaa yleiskieltä. Joka paikassa ei voi kirjoittaa samanlaista kieltä kuin ystävälle lähetetyssä Snapchat-viestissä. Kirjoitustyylin valinta ratkaisee, millaisen vaikutuksen haluat vastaanottajalle itsestäsi antaa.
Kuten kaikki tekstit, myös kantaa ottanat tekstit voidaan jakaa fiktiivisiin eli kaunokirjallisiin ja fakta- eli asiateksteihin. Asiatekstit välittävät tietoa tai mielipiteitä. Ne erittelevät, analysoivat tai pohdiskelevat erilaisia aiheita. S24-kurssilla keskitytään mielipiteen ilmaiseviin teksteihin.
Mielipidetekstit ottavat kantaa ja pyrkivät vaikuttamaan lukijoidensa ajatuksiin, asenteisiin ja arvoihin. Mielipidetekstissä esitetään jokin väite tai vaatimus, jota perustellaan mahdollisimman monipuolisesti. Kirjoittaja voi valita tekstiinsä tiukasti kantaa ottavan, maltillisen tai humoristisen tyylin.
Pääkirjoitus on sanoma- ja aikakauslehden aloitussivulla sijaitseva, päätoimittajan hyväksymä mielipidekirjoitus, joka kertoo lehden kannan ajankohtaiseen aiheeseen.
Esimerkki pääkirjoituksesta: Helsingin Sanomat 29.6.2020 Kun syömme kasviksia ja villikalaa, sinilevä vähenee: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006555511.html
Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumnin yhteydessä on usein henkilön oma nimi ja kuva.
Esimerkkinä Reetta Heiskasen kolumni Helsingin Sanomissa 25.6.2020 Ihmiset kaipaavat vaihtoehtoja Facebookille https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006551294.html
Arvostelun eli kritiikin tehtävänä on esitellä uusi teos niin, että vastaanottaja voi päättää, kannattaako kirja lukea, näytelmä katsoa tai peli hankkia. Kritiikki on asiantuntijan (= kriitikon) kirjoittama mutta kuitenkin aina vain yhden ihmisen mielipide.
Arvostelu kirjoitetaan teoksesta, ei sen tekijästä, ja se kirjoitetaan muille lukijoille tai katsojille, ei tekijälle.
Esimerkissä Aino Frilander arvostelee Duolingo-käännössovellusta 26.6.2020: "Outoa! Hän ei halua syödä pullaa, vaikka hän on suomalainen." Suomi on vihdoin lisätty suosittuun Duolingo-sovellukseen, mutta toistaiseksi opetuksessa on vielä pieniä virheitä https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006553266.html
Sanastoa
teos: teosta, teokset, teoksia = taideteos,
esim. kirja, maalaus, veistos, sävellys, konsertti, elokuva, valokuva, sarjakuva, video, peli, esine, käsityö)
arvostelu = kritiikki
kriitikko = toimittaja, joka kirjoittaa arvosteluita
Yleisönosastokirjoitus on lehdessä tai nettilehdessä julkaistu lukijan kirjoittama teksti. Kuka vaan voi kirjoittaa oman mielipiteen lehteen, mutta lehden toimitus päättää, mitkä tekstit julkaistaan.
Yleensä yleisönosastokirjoituksen lopussa on kirjoittajan oma nimi, usein myös titteli, ammatti, ikä tai muu kirjoittajan roolia selittävä asia. Joskus lehdet sallivat myös nimimerkin, kun aihe on arkaluontoinen.
Esimerkki on Sara Nymanin ja Elina Pekkarisen mielipide (HS 29.6.2020) Yhteiskunnallisesesti aktiivisten nuorten vähättely on uhka demokratialle: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006555456.html
Mielipidekirjoitus, joka vastaa jonkun toisen henkilön aiemmin lehteen tai nettisivulle kirjoittamaan mielipidekirjoitukseen. Vastine julkaistaan yleisönosastossa. Kirjoituksen alussa täytyy kertoa selkeästi, mihin ja kenen tekstiin vastaa ja milloin se on julkaistu.
Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi henkilö tuottaa sisältöä enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit, videot, diat tai muu sisältö ovat helposti löydettävissä. Blogi edustaa kirjoittajan omaa ideologiaa ja ajatusmaailmaa.
Esimerkkinä on Saku Timosen Apu-lehden digisivustolla 28.6.2020 ilmestynyt Uuninpankkopoika-blogi Kielletään kaikki https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/06/28/kielletaan-kaikki/?_ga=2.39720355.1858209062.1593426100-1480091484.1593426100
Etsi sanomalehdestä tai sanomalehden digilehdestä pääkirjoitus, kolumni, arvostelu ja yleisönosastokirjoitus.
Kerro, millaiset tekstit löysit: Kuka tekstin on kirjoittanut? Minä päivänä se on julkaistu ja missä? Mikä tekstin otsikko on?
Kerro lyhyesti, mikä kirjoittajan pääväite (= teesi) on ja miten hän perustelee väitettään?
Esittääkö kirjoittaja jonkin ehdotuksen, vastaväitteen tai ratkaisun asiaan? Jos esittää, millainen se on?
Kirjoita oma yleisönosastokirjoitus tai blogi jostakin ajankohtaisesta aiheesta tai sellaisesta aiheesta, joka on ärsyttänyt, suututtanut, kiusannut, huolestuttanut tai ihastuttanut sinua? Yleisönosastokirjoitus on usein kannanotto johonkin huoleen, mutta sen avulla voi myös kiittää hyvistä asioista.